Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Mobiili-tv:ssä kestää

1
Markus Lehtiniitty

Viime päivinä tavallisenkin digi-tv:n puolella on ollut laajalti hämminkiä ja yleistä sekaannusta ollut ilmassa, lähinnä Yleisradion aloittamana. Tavallisen digi-tv:n ongelmat ovat tietenkin merkittävämpiä mutta tänään taas saatiin lukea ikävää tekstiä myös mobiili-tv:n osalta.

Ylen mukaan se ei aloita mobiili-tv-toimintaa tämän vuoden aikana vaan vasta mahdollisesti ensi vuoden kuluessa. Syynä tähän on tekijänoikeusjärjestöjen paikoin järjettömätkin vaatimukset.
Ainakin allekirjoittaneen mielestä siitä, että samoja ohjelmia lähetetään mobiililaitteisiin DVB-H-verkossa kuin tavallisiin televisioihin esim. DVB-T-verkon kautta, ei pitäisi tuoda lisärahastusmahdollisuutta tekijänoikeusjärjestöille. Pikku hiljaa tähän ilmeisesti aletaankin taipua mutta pitkin hampain ja kaiken kaikkiaan tekijänoikeusasiat ovat vielä niin auki, että mobiili-tv:n kunnollinen aloitus vielä tämän vuoden puolella ei ole mahdollista Ylen mielestä.

Tekijänoikeustilanteen lisäksi myös päätelaitetilanne on vielä melko surkea. Nokialta olisi saatavana N92-laitteita, jos verkot lähtisivät kunnolla käyntiin. Tässä on siis jälleen olemassa klassinen "muna-kana-ongelma". :) Tulossa on myös N77 halvempaan hintaluokkaan aikanaan. Mutta: Sony Ericsson ei ole julkistanut mobiili-tv-puhelinta, kuten ei myöskään Motorola. Samsung on Nokian kanssa pisimmällä ja eniten mukana mobiili-tv:ssä.

Mobiili-tv:ssä siis on vielä useita esteitä voitettavana ennen kuin päästään edes kunnolla alkuun. Lisäksi DVB-H-verkko on vasta pääkaupunkiseudulla sekä Turussa ja Oulussa. Suuri osa Suomea on siis yhä kattamatta. Mobiili-tv tässä muodossaan vaikuttaakin jo jonkinasteiselta flopilta. Uusi WAP?

Edellä puhuttiin siis erillisestä DVB-H-verkon mobiili-tv:stä. Jo nykyisellään mm. Elisa ja Sonera tarjoavat mobiili-tv-sovelluksia puhelimiin, joissa ohjelma siirtyy tavallisen 3G-matkapuhelinverkon yli. Esimerkiksi Nelosen koko ohjelmiston voi katsoa tätä kautta. Nelonen on riskillä mukana sillä täyttä varmuutta tekijänoikeuskorvauksista ei ole. Erittäin kunnioitettavaa toimintaa.

Onko mahdollista, että käy niin, että DVB-H ja muut mobiili-tv-tekniikat jäävät unholaan ja jatkossakin jatketaan matkapuhelinverkon pohjalta? Tämän vaihtoehdon etuna on esimerkiksi se, että peittoalue on laajempi sekä myös laitekanta on todella paljon suurempi. Mutta matkapuhelinverkkoperusteisessa tekniikassa on yksi iso ongelma: kapasiteetti. Verkon kapasiteetti ei riitä siirtämään televisio-ohjelmaa, jos käyttäjämäärä kasvaisi nykyisestä moninkertaiseksi. Ehkä dedikoituneilla mobiili-tv-tekniikoilla on siis vieläkin toivoa...

Kommentit (1)

Antti (vahvistamaton)

1

Muna-kana ongelman lisäksi ongelmana on hinta. Nuoret kuluttajat ottavat helpoiten uusia tuulia vastaan, mutta heillä on myös vähiten käyttää rahaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja