Nokia-palveluita: musiikkikauppa ja N-Gage

2
Markus Lehtiniitty

Nokia julkisti tänään, 29.8.2007, neljä uutta puhelinta mutta myös kaksi erittäinkin merkittävää uutta palveluavausta. Kyseessä ovat Nokian oma musiikkikauppa ja N-Gagen henkiinherätys pelipalveluna.

Uudet palvelut niputetaan uuden Ovi-brändin alle. Aika jännää, että Nokia on nimennyt globaalin palvelun suomenkielellä, englanniksihan tuo ei tarkoita mitään vaan kuulostaa vain jännältä. Uudet musiikkikauppa ja pelipalvelu kuuluvat ensimmäisten Ovi-palveluiden joukkoon. Lisäksi niihin niputetaan nyt jo aikaisemmin julkaistu karttasovellus Nokia Maps. Lisää Ovi-palveluita on luvassa lähiaikoina.

Nokia Music Store. Nokian musiikkikauppa toimii odotetusti niin puhelimen kuin tietokoneenkin kautta. Valikoiman lupaillaan olevan laaja, miljoonia kappaleita tärkeimmiltä levy-yhtiöiltä, riippumattomilta tuottajilta sekä paikallisilta artisteilta. Kappaleet voi siirtää tietokoneeltaan puhelimeen. Ainakin N81/N81 8GB ja N95 8GB tukevat musiikkikauppaa suoraan.

Myyntiin tulee yksittäisiä kappaleita, joiden hinta on 1 €. Albumeiden hinnat lähtevät 10 eurosta ylöspäin. Lisäksi on tarjolla suorasoittopalvelu 10 euron kuukausihintaan, tosin valitettavasti se toimii vain tietokoneella. Olisi hienoa, jos se toimisi myös puhelimella. Ehkäpä tätä rajoittaa ainakin toistaiseksi vielä tekniikka, mutta tuossa voisi olla se yksi tärkeä kilpailuetu Nokian musiikkikaupalle jos saataisiin 10 eurolla kuussa striimattua suoraan musiikkia puhelimeen kuunteluun.



Kauppa aukeaa pikkuhiljaa syksyn aikana eri maissa.

N-Gage. Nokian uuteen pelipalveluun tulee tarjolle ladattavaksi pelejä puhelimeen. N-Gagehan oli aikanaan Nokian epäonnistunut pelipuhelinkokeilu, jonka nimi tuodaan nyt takaisin kehiin. Uudessa palvelussa on esillä valikoima pelejä, joita sitten voi ostaa tai ainakin osaa voi kokeillakin ensin demon muodossa. Laskutus tapahtuu luottokortilla tai sitten puhelinlaskun yhteydessä. N-Gage-pelipalvelu on pienempi juttu loppujen lopuksi kuin aluksi odottaisi, lähinnä nyt puhelimiin tulee saataville laadukkaampia pelejä.

N-Gage-pelien tuki vaatii puhelimelta 3D:n pyöritykseen kykenevän näytönohjaimen ja näin ollen N-Gage-tuki löytyy toistaiseksi seuraavista: N73, N81/N81 8GB, N93, N93i, N95/N95 8GB. N-Gage-sovellus on tulossa saataville marraskuussa.

---

Lisäksi Nokia kertoi samassa yhteydessä, että ensi vuonna Nokia tuo markkinoille Apple iPhonen kaltaisia tuotteita. S60-alustassa on jo vähän aikaa ollut tuki kosketusnäytöille, mutta ensi vuonna ensimmäisiä tätä hyödyntäviä malleja alkaa tulla markkinoille. On mielenkiintoista nähdä, mitä Nokia saa aikaan tällä rintamalla ja miten S60 taipuu kosketusnäyttökäyttöön.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
N95 (vahvistamaton)

1

Ainakin n-gage sivul on aika lupaavia pelejä tulossa. Onnee vaan yritykselle saada n-gage takas! Kyllähän noit ihan mielel pelaisi ja olis taas onnellisempi n95/n93 tai n81 omistaja :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
erpe (vahvistamaton)

2

Onkohan nokialta tulossa montaki täysin kosketusnäyttöpuhelinta? N98:sta oon jo lukenu, mutta esim. jotain vähä halvempaa mallia?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.