Nokia 3110 Evolve

1
Markus Lehtiniitty

Nokia 3110 Evolve Nokia 3110 Evolve on yhtä asiaa lukuunottamatta hyvinkin simppeli puhelin nykyajan perusominaisuuksilla. Erikoista, tai no pikemminkin voisi sanoa uutta, 3110 Evolvessa on, että siinä panostettu ympäristöystävällisyyteen.

3110 Evolven "biokuoret" on valmistettu yli viisikymmentäprosenttisesti kierrätettävästä materiaalista. Lisäksi myyntipakkaus on pienikokoinen ja siitä 60 % on kierrätettävissä. Lisäksi mukana tulee toistaiseksi energiatehokkain laturi, mitä Nokian puhelimen mukana on tullut.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Nokia 3110 Evolve on ihan ok, peruspuhelin voisi sanoa. Löytyy 1,3 megapikselin kamera, musiikkisoitin, radio, microSD-muistikorttipaikka ja Bluetooth (myös stereotuki). 3110 Evolve ei ole 3G-puhelin ja datasiirtoon tuetaankin vain GPRS/EDGE-yhteyksiä. Näyttö on TFT, 262144-värinen ja kooltaan 128x160 pikseliä.

Kokoa 3110 Evolvella on 108,5 x 45,7 x 15,6 millimetriä ja painoa on 87 grammaa. Markkinoille 3110 Evolve on tulossa vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä eli maaliskuun loppuun mennessä. Hinnasta ei vielä toistaiseksi tietoa.



Kokonaisuutena voidaan sanoa, että 3110 Evolve ei tarjoa mitään uutta ominaisuusrintamalla, mutta on ihan tyylikkään näköinen (yksinkertaisuus tekee kauniiksi) ja on positiivista nähdä, että panostetaan ympäristöystävällisyyteen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
Nokia World 2007

1

[...] puhelimia esiteltiin vain yksi, joka oli 3110 Evolve eli ei mitenkään supermerkittävä julkistus. Itse jopa odottelin jo Nokialta vastausta Applelle [...]

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.