Nokia E71 - paras Nokian puhelin?

23
Matti Robinson

Nokia E71 - paras Nokian puhelin?
Mobiiliblogi The Boy Genius Report testasi ja kertoi, että tähän mennessä paras Nokian puhelin on uusi E71-älypuhelin. Uusi malli tulee syrjäyttämään edellisen E61:n ja siitä parannellun E61i:n. Tavallisesti Nokia ei ole pärjännyt kovin loisteliaasti Yhdysvaltojen älypuhelinmarkkinoilla vaan on ollut lähinnä haastaja muun muassa RIMin BlackBerry -puhelimille. Nokia E71 on blogin mukaan kuitenkin parantanut jokaisella osa-alueella ja Boy Genius väittääkin, että nyt pallo on heitetty muille älypuhelinvalmistajille.

BG:n mukaan Nokia on ensimmäistä kertaa onnistunut tekemään puhelimen, josta ei puutu edes sitä yhtä tärkeää ominaisuutta. Täällä kotimaassakin on huokailtu malli toisensa jälkeen miksi yritys ei voi tehdä yhtä hyvää puhelinta, jossa olisi kaikki tarpeellinen. Tietysti tämäkään malli ei ole kaikkien mieleen, mutta ominaisuuksista sitä tuskin voi haukkua. Vain sentin paksuisessa Nokia E71:ssä yhdistyy monipuoliset puhelin- ja datayhteydet, WLAN, Bluetooth 2.0, GPS, 3.2 megapikselin kamera ja QWERTY-näppäimistö. Ihmetystä aiheuttikin Nokian kyky pienentää puhelinta huimasti samalla lisäten ominaisuuksia.



Vaikka lähes kaikki on kohdallaan, niin pieniä puutteita nähdään mm. näppäinsijoittelussa. Erityiskiitosta saa taas ohut muotoilu, sähköpostiominasuudet, kuuluvuus ja korjaava tekstinsyöttö.

Kuvia Nokia E71:stä (BGR):



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (23)

Anonyymi käyttäjä
Teemu

1

E71 on ehdottomasti erittäin mielenkiintoinen laite! Pakko päästä sitä testailemaan, kunhan Nokia sen vain saisi ensin myyntiin :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
chopper (vahvistamaton)

2

Jaa-a, olisikohan ensimmäinen Noksu, joka suostuisi lataamaan usb-kaapelin kautta =)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kallu55 (vahvistamaton)

3

N95 8GB vaikuttaa suorastaan möhköltä ja muoviselta kun vertaa sitä tähän E71 metallikuoriseen ja kyllä se on tosi että Nokia on ollut vanhanaikainen tässä latauspistokkeessa!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jakke (vahvistamaton)

5

Chopperille tiedoksi, että kyllä usb-kaapelin kautta latautuvia Nokialaisia on jo myynnissä, esim. Nokia 8600 luna. Mutta ei valitettavasti vielä kovin monia muita malleja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Heppuli (vahvistamaton)

6

Ehkä on siromman ja tukevamman oloinen, mutta silti ottaa vertailussa aika paljon takkiin N95 8GB vastaan ominaisuuksien suhteen... Vielä pienempi näyttökin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
No ei nyt sentään kaikki tarpeellinen (vahvistamaton)

9

HSUPA puuttuu, SonyEricsson XPERIA X1:stä se jo löytyy. Mutta onhan E71:ssä sentään edes UMTS900.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Agumon (vahvistamaton)

11

"hane @ 26.6.2008 13:49

Onko E71:ssä lentotila?"

Kaikissa nykyisissä s60 puhelimissa on lentokonetta varten offline-tila.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
järkipuelin (vahvistamaton)

12

luurissa näyttää olevan wlan, surffaan tällä siis selaimella ilmaiseksi wlan verkossa mikä sellainen jossain löytyy?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Perseus (vahvistamaton)

14

Lähes jokainen Nokialainen lataa USB:n kautta kun vaan ostaa oikean kaapelin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Lauri (vahvistamaton)

15

Mulla on tämä puhelin nyt ollut viikon. Paras kaikista, mitä koskaan olen hypistellyt. Toimiva QWERTY, ohut mutta jämäkkä, data kulkee sutjakkasti, selain näyttää hyvin ja navigointi onnistuu paremmin kuin auton laitteella. Akku kestää, vaikka WLANia käyttää. Ehdottomasti hankkinnan arvoinen!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sampo (vahvistamaton)

16

Tilaukseen meni. E61 ollut raskaassa käytössä jo kohta puolitoista vuotta, tippunut kivilattialle ja portaita, saanut pölyä ja kosteutta eikä minkäänlaista vikaa ikinä (pari softajumia poislukien). Oppisivat ihmiset ostamaan E-sarjaa ni loppuisivat turhat valitukset..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
KooPee (vahvistamaton)

17

Täysosuma Noksulta. Paitsi että itse rauta on toimivaa, myöskin design on kohdallaan. Samoin ohjelmistopuoli.

Ainoa kysymysmerkki on laitteen kestävyys. Edeltäjä E61 kesti tylytystä erinomaisesti. Toivottavasti (tämäkin) ominaisuus on siirtynyt seuraajaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jere (vahvistamaton)

18

"Perseus @ 2.7.2008 11:29

Lähes jokainen Nokialainen lataa USB:n kautta kun vaan ostaa oikean kaapelin."

Ja mikähän tämä kaapeli on?

Ite ostin E71:n tänään. Piru vie, kun joutuu akun lataamaan malttamattomana. :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Miika (vahvistamaton)

19

Itsellä ollut e70 siitä asti kun tuli markkinoille.. Tähän mennessä ollut paras puhelin käytössä.. Kerran päivitin itse ohjelmiston usb kaapelilla. Qwerty näppäimistöön kun on tykästynyt niin kaiketi täytyisi tuommoinen sitten hankkia.. Vaikka ei tässä vanhassakaan mitään vikaa ole.. Tuota e71 kun kaupassa hypistelin nii vaan tuppasi painumaan usiampi nappula pohjaan yhdellä peukalon painalluksella. Onko jollain kokemusta että selaako nettiä 10 minuuttia ilman että puhelin ilmoittaa että muisti täynnä? Kun tämä 70 tuppaa piiputtamaan muistia jo sähköpostien lukaisun jälkeen..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jomppe (vahvistamaton)

20

Joo ei tästä enään puutu mitään musiikkikin soi aivan ihmeellisesti. Vanha ukko on ihastunut puhelimeen, perkules!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
JEESUS (vahvistamaton)

21

On itellä tippunut asfaltille juoksusta ja kestää. mukana toimitetaan hyvä tasku puhelimelle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Teemu (vahvistamaton)

23

Mä vaihtoin iPhone 3G:n tähän e71:een! Kuuluvuus ja akun kesto pikkasen eri luokkaa!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.