Uudessa iPhonessa 3G ja GPS, myös valkoinen versio, hinta aleni reilusti, Soneralta myyntiin Suomessa 11. heinäkuuta

30
Markus Lehtiniitty

Uudessa iPhonessa 3G ja GPS, myös valkoinen versio, hinta aleni reilusti, Soneralta myyntiin Suomessa 11. heinäkuuta
Apple esitteli tänään WWDC-kehittäjäkonferenssin alkajaisiksi uuden version iPhonestaan, iPhone 3G:n. Seurasimme tapahtumaa tiiviisti täällä.

Lisää kuvia iPhone 3G:stä jutun lopussa!

Edellistä iPhone-mallia on vajaan vuoden aikana myyty 6 miljoonaa kappaletta, joka on varsin suuri määrä ottaen huomioon iPhonen hinnan ja rajatut markkinat, joissa se on ollut saatavilla.

Uuden iPhonen esitteli tilaisuudessa Applen pääjohtaja Steve Jobs. Hän kertoi, että uuden iPhone 3G:n suunnittelussa lähdettiin viidestä haasteesta, jotka liittyivät edellisen iPhonen parantamiseen. Viisi haastetta olivat nopeammat 3G-yhteydet, parempi tuki yritysohjelmistoille, kolmansien osapuolten ohjelmistojen tuki, halvempi hinta ja suurempi määrä maita, jossa iPhone tulee saataville. Uusi iPhone 3G luonnollisesti vastaa kaikkiin näihin odotuksiin.

Edelliseen malliin verrattuna suurimmat tekniset edistysaskeleet uudessa iPhone 3G:ssä ovat 3G-verkkojen tuki HSDPA-tuella (taajuudet 850, 1900 ja 2100 MHz) ja GPS-paikannus eli iPhone paikantaa nyt niin puhelinverkon, WLAN:in kuin GPS:n kautta. Uusi iPhone 3G säilyttää saman 3,5 tuuman näytön kuin edellinen malli, eli huhut näytön pienenemisestä eivät pitäneet paikkansa. Äänentoistoa kerrotaan parannetun edellismallista ja lisäksi myös kuulokeliitäntää on parannettu.



Ulkoisesti uusi malli on aiempaa hieman paksumpi, tosin sivuilta pyöristetty ja takakuori on nyt aiemmasta poiketen kauttaaltaan kiiltävää, mustaa muovia. 16 gigatavun mallista tulee saataville myös valkoinen versio. Etupuolelta iPhone 3G muistuttaa hyvin paljon vanhaa mallia. iPhone-päivitykseen liittyy myös pettymyksiä: esimerkiksi uuden iPhonen kamera on erittäin jälkeenjäänyt vain kahdella megapikselillään. Uusi malli ei myöskään tue multimediaviestejä, videopuheluita saati videokuvausta. Vanhoina tuttuina ominaisuuksina iPhone 3G:stä löytyy Bluetooth 2.0 EDR ja WLAN 802.11b/g -yhteydet.

Apple on onnistunut myös ainakin oman ilmoituksensa mukaan pitämään toiminta-ajat hyvissä lukemissa: valmiusaika 300 tuntia, puheaika 2G-verkossa 10 tuntia, puheaika 3G-verkossa 5 tuntia, nettiselailua 5-6 tuntia, videonkatseluaika 7 tuntia ja musiikinkuunteluaika 24 tuntia.

iPhone 3G on tulossa saataville vuoden 2008 aikana 70 maahan. Ensimmäisiin 22 maahan se saapuu 11. heinäkuuta, mukaan lukien Suomi. iPhone 3G tulee markkinoille kahdella eri muistikoolla: 8 ja 16 gigatavua. Näistä kahdeksangigaisen hinnaksi tulee joka puolella maailmaa maksimissaan 199 dollaria (edellinen malli 399 dollaria), joka euroalueella tarkoittaisi toteutuessaan vain noin 130 euron hintalappua.

16 gigan version hinta on 299 dollaria ja se tulee saataville myös valkoisena versiona. Valkoinen versio on etupuolelta identtinen mustan kanssa ja vain takakuoren väri erottaa nämä kaksi versiota. iPhone 3G:n mitat ovat 115,5 x 62,1 x 12,3 millimetriä ja painoa sillä on 133 grammaa.

Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että ainoastaan Sonera tuo iPhonen myyntiin Suomessa. Suomen Apple Storen kautta iPhone ei ole ostettavissa ainakaan toistaiseksi vaan sieltä ohjataan lähimpään Sonera-liikkeeseen. Tarkemmasta hinnoittelumallista edellä mainittujen perushintojen lisäksi eli siitä millainen liittymäpaketti iPhonen mukana seuraa, ei ole vielä tietoa.


Uusi iPhone 3G sisältää uuden iPhone 2.0 -järjestelmäversion, joka tuo paljon uudistuksia mukaan lukien kolmansien osapuolten ohjelmien tuen, paremman yritysohjelmatuen ja paikannuspalvelut. iPhone 2.0 -päivitys tulee saataville myös vanhoille iPhoneille.

Uuden iPhonen esittelyn yhteydessä demottiin paljon uusia kolmansien osapuolten kehittämiä sovelluksia, muun muassa pelejä, joiden grafiikka oli vaikuttavaa. Nämä uudet ohjelmat tulevat saataville uuteen App Store -kauppaan, johon tulee tarjolle sekä ilmaisia että maksullisia ohjelmia ja pelejä. Apple rakentaa iPhonesta nyt pelkän puhelimen lisäksi myös alustaa laajalle sovellustarjonnalle.

Apple esitteli tapahtumassaan myös uuden erillismaksullisen MobileMe-palvelun, joka korvaa vanhan .Mac-palvelun. Uusi palvelu toimii verkossa ja iPhonessa ja nitoo nämä yhteen esimerkiksi sähköpostin ja kalenterin osalta. MobileMe synkronoi tiedot lähes reaaliajassa iPhonen ja verkkopalvelun välillä.







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (30)

Anonyymi käyttäjä
ipöö (vahvistamaton)

2

hinta halpa...mut joutuu soneran talututsnuoraan,,,ei kiitos.parempiikin löytyy syksyllä...samsungilta ja noksulta

Vastaa
JasonSco
JasonSco

5

Olipa vaan tylsa kuunnella ensimmainen tunti kehittajatyota ja ohjelmisto koodeja(Qraa). Onneksi lopussa Jobs pelasti paivan!
Enaan kuukausi!

Vastaa
bluewer
bluewer

6

Vanhasukupolvi löytyy, ja tästä sitten uutta. Kiitos kyllä.

Kamera ei haittaa mua kun en käytä puhelimen kameraa kuvaamiseen tai en soittele videopuheluita.

Soneran talutusnuoraan en lähe mukaan ellei se pysy kohtuullisena. Pääliittymä tulee aina pysyyn poissa soneralta. Eli simlukitus pitää taas tulla tekemään ja ohjelmiston jailbraikkaan vaikka ilmankin ohjelmia saa. En ala maksaan joistan kun ilmaiseksi löytyy varmasti vastine.

Vastaa
ramu2000
ramu2000

7

en minäkään soneran asiakkaaksi ala, saakohan puhelimen ostettua ilman et tarvii kirjoittaa jotai sopparia?
Vai pitääkö se tilaa ebayn kautta?

Vastaa
arcanix
arcanix

9

Lainaus:

Näistä kahdeksangigaisen hinnaksi tulee joka puolella maailmaa maksimissaan 199 dollaria (edellinen malli 399 dollaria), joka euroalueella tarkoittaisi toteutuessaan vain noin 130 euron hintalappua.

16 gigan version hinta on 299 dollaria ja se tulee saataville myös valkoisena versiona.

Suomessa varmaan 299e/399e siitä huolimatta. Tai jos on halvat hinnat, niin liittymä on 60e kuukausimaksulla.

Vastaa
ExogenBoy
ExogenBoy

11

Aijai, odottelin kameran parantuvan edes kilpailijoiden perusmallien tasolle. Salamakin taitaa puuttua... Oli tähän asti varma tilaaja, nyt epäröin. Pitääkö tässä nyt odottaa vielä puoli vuotta N96:sta jotta saa iPhonen haluamillaan spekseillä?

Vastaa
Supo
Supo

12

Hyvästi Nokia.Toi on kyllä THE Puhelin :).Toivottavasti tulee johonkin verkkokauppaan ilman pakko liittymää.Mitenhän toi pinta kestää,ettei tule hirveitä naarmuja taskussa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Aaron (vahvistamaton)

13

Aivan onneton esitys. Ei mms-viestejä vieläkään. Pitää tarkistaa vitosversio muutaman vuoden päästä. Tuo ei todellakaan ole The Puhelin!

Vastaa
Spike_B
Spike_B

16

Hinnan alennuksia tässä odoteltiinkin, mutta noin huonot perusparannukset eivät houkuttele ostamaan, varsinkaan soneran kytkykaupalla. Vielä tässä jaksaa odotella pari-kolme vuotta, jolloin markkinoilta saa kosketusnäytöllisiä kännyköitä hintaan 130 € ILMAN kytkykauppaa. Varsinkin kameran huonous ja mms-viestien puute tuollaisessa puhelimessa on huutava vääryys.

Vastaa
opelman
opelman

17

Joo kyllähän tuo sellainen korvessa asuvan umpityhmän stadilaisen puhelin on ;) No kamera vois olla vähän enempi megapikselisempi ja vois olla tietty ne multimedia viestit. Mutta eiköhän tuosta hipluukännyn saa jos sellaisen haluaa ;) Kehutaas vielä vähän afterdawnia että tänne tulee uutiset tuoreeltaan eikä virka-aikana 8.00-16.00. ;)

Vastaa
ExogenBoy
ExogenBoy

18

Kello on jo yli yhdeksän, eikä Soneralla ole vieläkään iPhone-launchia! Eikä siis hintaa... Eipä olla ainakaan liian business-orientoituneita rakkaassa yhteispohjoismaisessa telekommunikaatioprojektissamme.

Vastaa
mjk
mjk

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hraHUU:

Floppasi, jopa perusparannukset puuttuu.. Ei tule todellakaan tarpeeseen, nokiaa odotellessa.

Mitä nokiaa? Tarkoitat kait samppaa ja erkaa, kuka nokiaa enää käyttää? :-p.

Tuolla edellä oli hinnoista, ne todenäköisesti ovat juuri 299/399 € suomilisän kanssa, euroopasta tuonti siis pian kannattaa jos mustan saa 130€ ja myyt sen sitten 200€ kate 70€....edellyttäen että puhelimet eivät ole lukittuja..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kartsa (vahvistamaton)

21

Aika surkee.....missä kunnon kamera?,mms-viestit?.Ja kaiken lisäksi pitäs soneran kelkkaan hypätä.Ei kiitos....parempiakin löytyy....turhanpäivästä hypetystä:)))

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Penaali (vahvistamaton)

23

Lopetahan jo tämän roska sivuston mainostaminen ja spämmääminen.
Samat asiat voi lukea muualta jo paljon aikaisemmin jolloin tälläinen hitaasti muilta sivuilta tietoja ja uutisia kopioiva sivusto ei paljoa jaksa kiinnostaa.

Vastaa
opelman
opelman

24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User:

Lopetahan jo tämän roska sivuston mainostaminen ja spämmääminen.
Samat asiat voi lukea muualta jo paljon aikaisemmin jolloin tälläinen hitaasti muilta sivuilta tietoja ja uutisia kopioiva sivusto ei paljoa jaksa kiinnostaa.


Kuka sulle mainostaa mitä häh?

Vastaa
dOnki
dOnki

25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti thejammy:

tuo hinta tarkoittanee hintaa johon vielä lisätään sitten kuukausimaksut... eli jotain 99€/kk/1000vuotta....


Suomessa kytkykaupan keston maksimi on kaksi vuotta.
Eli se on sitten (99€ x 1000)/24 = 4125/kk/2vuotta :D

Vastaa
exlex
exlex

26

Kusetusta koko hinta. Näennäisesti halvempi ostohinta puhelimella mutta kytky kalliimpi kuin ennen.

Alla oleva artikkeli on lainattu Tietokone-lehden sivuilta:
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=34205
------------------------
"Halvempi" Iphone onkin kalliimpi - 2000 taalan lasku

Apple uuden Iphone 3G:n kenties suurin yllätys oli puoleen leikattu hinta. Apple mainostaa uutuuttaan "tuplasti nopeampi, puolet halvempi", mutta operaattorin hintatiedot ovat olleet ikävä yllätys. Uusi Iphone ei olekaan 200 dollaria halvempi, vaan itse asiassa 160 dollaria kalliimpi. Sopimuskaudella Iphonesta syntyy 2000 dollarin lasku.

Pian julkistuksen jälkeen Applen Yhdysvaltojen operaattorikumppani AT&T ilmoitti uuden hinnoittelun. Siinä oli nostettu Iphonen datapaketin hintaa 10 dollarilla. Lisäksi tekstiviestit oli jätetty paketin ulkopuolelle. Tekstiviestipaketti maksaa vielä 5 dollaria kuussa (teoriassa on tosin mahdollista, että AT&T vielä muuttaa tekstiviestien hinnoittelua Iphonen osalta).

Alennus: 200 taalaa - liittymien korotus: 360 taalaa

Niinpä Iphonen omistaja joutuu maksamaan 24 kuukauden ajan 15 dollaria aiempaa korkeampaa laskua. Sopimuskaudella hinta kasvaa siis 360 dollaria.

Iphonen hinta laski Iphone 3G:n myötä 399 dollarista (noin 250 euroa) 199 dollariin (noin 125 euroa). Jos mukaan laskee liittymien hinnan nousun, nouseekin Iphonen hinta 559 dollariin (noin 350 euroa). Todellisuudessa Iphonen hinta siis kasvaa 160 dollaria (noin 100 euroa).

Sopimuskauden lasku: 2000 dollaria

AT&T kertoo, että Iphonen datapaketin hinta on jatkossa 30 dollaria. Puhepakettien hinnat alkavat 40 dollarista kuukaudessa. Jos tähän lisätään vielä 5 dollaria tekstiviestipaketista, saadaan kokonaishinnaksi 75 dollaria (noin 45 euroa) kuukaudessa.

24 kuukauden sopimusjaksolla tämä tarkoittaa 1800 dollaria (noin 1125 euroa). Iphonen osaksi laskusta voisi karkeasti arvioida noin puolet. Iphonen todellinen hinta liikkuisi siis noin 900 dollarin luokassa (noin 550 euroa).

Kirjoittanut: Samuli Kotilainen
------------------------

Eli puhelin on kaikenkaikkiaan ihan sikakallis! Lykkyötykö vaan applelle.

Vastaa
KarZan
KarZan

27

En nyt ymmärrä mitä ameriikan operaattorin hinnoittelu kuuluu tähän??? Suomen hinnat ovat aina olleet ihan jotain muuta, operaattorista riippumatta.

Jos oletetaan, että se 130e olisi puhelimen hinta, niin 24kk sopparilla siitä tulisi 5,42/kk + soneralisä. Varmaan joku 19,99/kk liittymän kanssa. :) Ilman puhe- tai tekstaripaketteja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Samppa (vahvistamaton)

28

Minkäs lainen soitin tohon tulee, onko se ihan aplen ipod mallinen soitin vai jotain muuta??

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tomtom (vahvistamaton)

29

sonera julistanut hintansa. Pelkällä minun sonera -liittymällä puhelin joko 429 euroa (8gb) tai 519 euroa (16 GB). Kytkykaupoissa on sitten erilaisia vaihtoehtoja, mm. Home Run -tuki, alkaen 100 min puheaikaa, 100 tekstiviestiä ja 100 MB tiedostonsiirtoa kuukausihintaan 31,69 euroa + kaupan päälle vielä puhelimesta pitää pulittaa. 199 dollaria my ass. Mutta gps, iTunes ja bloggausomainaisuudet, liikkeentunnistavat pelit ja tulevat ilmaisohjelmat saattavat silti houkutella...

http://www.sonera.fi/Puhelin%20ja%20liittym%E4/Hinnat

Vastaa
stn
stn

30

Hetkinen, saakohan tuota jenkeistä sim-lukitsemattomana? Kaveri lähtee sinne huomenna ja annoin jo rahat... :D

Entäs ääkköset?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.