Myös Alicia ja F305 Sony Ericssonilta ensi viikolla?

Markus Lehtiniitty

Myös Alicia ja F305 Sony Ericssonilta ensi viikolla?
Sony Ericssonilla on uusien puhelinten julkistustilaisuus ensi viikon tiistaina, 17. kesäkuuta.

Jo aiemmin olemme kertoneet muutamasta tulevasta Sony Ericssonin uutuusmallista: 8 megapikselin kameralla varustetusta C905:stä, kosketusnäytöllä varustetusta G702:sta ja jo aiemmin P5-mallista (koodinimi Paris, lopullinen mallinimi ei vielä selvillä) huhukatsauksessamme.


Voimme nyt jälleen kertoa kahdesta Sony Ericssonin julkisuuteen vuotaneesta puhelimesta, toisesta tiedämme vain koodinimen Alicia ja toisesta vain mallinimen eli F305.



F305 on alempaan keskihintaluokkaan sijoittuva liukukansimalli. F-sarja on uusi Sony Ericssonin mallistossa ja F:n arvellaan tulevan sanasta fun. F305:n pitäisi olla suunnattu nuorille käyttäjille ja optimoitu pelaamiseen. Lisäksi ominaisuuksiin kuuluvat myös FM-radio ja stereokaiuttimet.

Alicia on Walkman-sarjaan kuuluva simpukkapuhelin eli siinä panostettu erityisesti musiikkiominaisuuksiin. Puhelimesta on jo esillä YouTubessa demovideo. Alician kuoret vaikuttaisivat olevan metalliset ja näppäimistö näyttäisi olevan vain levy ilman erillisiä kohotettuja näppäimiä. Ulkokuoressa on pyöreä osa, jota koskettamalla ohjataan puhelimen toimintoja.

Tiedämme nyt jo mahdollisesti viidestä uudesta Sony Ericssonin puhelimesta, jotka julkistettaisiin ensi viikolla eli tässä jo taitavat ollakin kaikki Sony Ericssonin ensi viikon uutuudet esillä.

Tässä demovideo Aliciasta:


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.