Adobe kertoi jälleen tuovansa Flashin iPhonelle

10
Kaarlo Räihä

Adobe kertoi jälleen tuovansa Flashin iPhonelle
Soutaminen ja huopaaminen Applen iPhonen ja iPod touchin mahdollisen Flash-tuen ympärillä on jatkunut tämän vuoden maaliskuusta asti, kun Adoben toimitusjohtaja Shantanu Narayen kertoi yrityksen työstävän Flash-ohjelmaa iPhonelle. Flashin tuomiselle iPhoneen on kuitenkin yksi suuri este, sillä ohjelmien kehitykseen tarkoitettu iPhone SDK sisältää sopimusteknisiä rajoitteita, joiden takia Flash-tuen tuleminen puhelimiin vaatisi muutoksia Applen suunnalta.

Nyt Adobe on jälleen kertonut tuovansa Flash-tuen iPhoneen, mutta Adobella työskentelevän Paul Betlemin mukaan ohjelman julkaisu riippuu Applesta. Flash On The Beach -tapahtumassa (FOTB) esiintynyt Betlem kertoi, että hänen työryhmänsä on työstänyt Flash-soittimen jo lähes valmiiksi, ja jos Apple antaa sille hyväksyntänsä, voitaisiin Flash-tuki tuoda iPhoneihin ja iPod toucheihin hyvin nopeasti.



Mahdollisen julkaisun ohella iLaitteiden omistajia kiinnostanee se, kuinka jouhevasti Flash-sovellukset toimisivat kyseisillä laitealustoilla. Steve Jobs on aiemmin sanonut, että Flash-tuki jätettiin pois iPhonesta, koska Flash-sovellukset eivät pyörineet laitteille riittävän sulavasti.

Flash-tuen myötä laitteiden ohjelmistotarjonta kasvaisi huomattavasti, mutta samalla jotkin App Storen tarjoamat ohjelmat voisivat menettää selvästi suosiotaan, joka näkyisi tiettyjen kehittäjien tulojen tippumisena ja samalla myös Applen App Storen kautta saamat tulot tippuisivat. Flash-tuesta hyötyisivät erityisesti monet video- ja musiikkipalvelut sekä pieniä Flash-pelejä tarjoavat sivustot.

Jos Flash-tuki tulee kuluttajien ulottuville SDK-ehtojen löysentymisen seurauksena, olisi todennäköistä, että myös Java- ja Silverlight-tuet ilmaantuisivat jossain vaiheessa kuluttajien ladattavaksi. Tämä kuitenkin heikentäisi Applen rautaista otetta laitteiden ohjelmistotarjontaan, mutta Apple voisi välttää tämän ongelman julkaisemalla itse Adoben kehittämän Flash-tuen osana firmware-päivitystä, jolloin SDK:n ehtoja ei tarvitsisi löysentää.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (10)

ischeinin
ischeinin

1

Mitä soutamista ja huopaamista siinä on, että Adobe jatkuvasti itkee vanhentuneen roskansa perään?

Tässä John Gruberin kommentti asiaan:

Lainaus:

I’ve said it before and I’ll say it again: Apple will not publish a Flash player for the iPhone unless and until there exists some other mobile phone that (a) does run Flash, and (b) starts taking sales away from the iPhone. Which, my guess is, means never. Apple has no motivation to allow it.

If Adobe really wants to get Flash on the iPhone, they should shut up about the iPhone and start talking about and coding for Android. An excellent implementation of Flash for Android would give Adobe some amount of actual leverage. Until then, Adobe’s just embarrassing themselves every time they mention it.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi (vahvistamaton)

2

Kuinka suuri osa flash-softista on 1. hyödyllisiä 2. toimivat kosketusnäytöllä (siis mitään hovereita ja muita ei oleteta) 3. ovat riittävän nopeita puhelimeen ja 4. ovat HYVIÄ?

Nuokaan kriteerit eivät sinällään riitä, se flashplayer on todennäköisesti plugin selaimelle ja *ei* saa hidastaa tai kaataa sitä, ainakaan Macilla tuo ei tole realiteetti, mitense voisi kertaluokkaa hitaammalla laitteella toimia kunnolla?

Flashia ja Javaa ei ole tullut iPhonea käytettäessä ikävä. Ainoa missä flash olisi itselleni tarpeen on jotkut videosaitit (ei youtube), niille löytyisi kyllä paljon parempi ratkaisu: videon laittaminen jo jakelupäässä järkevään muotoon (MPEG4 tai h.264).

Vastaa
Slug0
Slug0

3

Näin siinä käy kun Apple hallinnoi kaikkea iPhonen sisältöä diktaattorin tavoin: kuluttajien on turha vikistä jos Apple ei halua muita hyödyllisiä teknologioita kilpailemaan puhelimeensa.

Vastaa
Skole
Skole

4

Lainaus:

"If Adobe really wants to get Flash on the iPhone, they should shut up about the iPhone and start talking about and coding for Android."

Hetkinen. Siis eihän tuota voi edes ottaa vakavasti. Jos he alkaisivat koodaamaan sitä Androidille, eivät he silloin saisi Flashia iPhonelle, vaan Androidille? Epälooginen lause.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi (vahvistamaton)

5

> Apple ei halua muita hyödyllisiä teknologioita kilpailemaan puhelimeensa

Mitä hyyödyllisiä asioita sillä Flashilla nyt oikeasti on tehty? Itsessään se teknologia ei tuo mitään hyötyä käyttäjälle.

> Hetkinen. Siis eihän tuota voi edes ottaa vakavasti. Jos he alkaisivat koodaamaan sitä Androidille, eivät he silloin saisi Flashia iPhonelle, vaan Androidille? Epälooginen lause.

Ei vaan erittäin looginen. Adobe saisi Flashin Androidille (jolle sitä ei myöskään ole) samalla se näyttäisi että homma onnistuu riittävän hyvin ja tuottaisi Applelle painetta antaa Flashin julkaisulle lupa. Tällä hetkellä Applella ei ole mitään syytä lisätä flashia puhelimeen. Huvikseen siihen ei lisätä yhtään mitään ja syystä.

Verratkaa tätä vaikka iPodin puuttuvaan radioon, ei se puutu siksi että Apple ei sellaista osaa tehdä vaan ihan muista syistä: 1. ei juuri käyttöä kun laitteella on keskimäärin parempaa musiikkia (ja vaikka radio-ohjelmaa jos haluaa) kuin mitä radiosta juuri sillä hetkellä tulisi 2. turhat ominaisuudet ovat pahasta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sepi (vahvistamaton)

6

Jussille:
Mistä lähtien radio on ollut turha ominaisuus. Itse en ainakaan mp3-soitinta laita, missä ei ole radiota. Varmaan aika moni on samaa mieltä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi (vahvistamaton)

7

Sepi: Luitko yhtään sitä tekstiä?

Pääsyy on se että musiikki, jonka käyttäjä on siihen laittelle laittanut on huomattavasti parempaa käyttäjän mieltymyksiin nähden kuin radiosta tuleva. Myöskin radion äänenlaatu on sitä itseään.

Varsin turha ominaisuus siis, ne harvat jotka tuota *tarvitsevat* voivat ostaa lisälaitteen, mutta ei sitä kannata laittaa laitteeseen "vain koska se on mahdollista". Ominaisuuksia kun on helppo lisätä mutta vaikea poistaa ja se johtaa usein ominaisuuskaaokseen ja monimutkaisiin laitteisiin kun laitteesta tulee uusia versioita toisten perään.

Vastaa
amtiainen
amtiainen

8

Ihmeellistä spekulointia. Kyse on oikeasti vain siitä että Applen pääjohtaja Steve Jobs on pitänyt Flashin tietokoneversiota liian raskaana ja Flashin mobiiliversiota liian rajoittuneena Iphoneen.

Näissä asioissa pitää olla tiukka jotta saadaan Adobe pakotettua kehittämään juuri iPhonelle optimoitu Flash joka koodataan vain ja ainoastaan iPhonea varten niin että he oikeasti ottavat kaikki mahdolliset resurssit käyttöön. Muuten tuloksena ei ole parasta Flash kokemusta mitä iPhonelle on mahdollista tarjota.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sepi (vahvistamaton)

9

Jussille:

Radiota kuunnellaan vaikka käyttäjällä olisi kuinka paljon musiikkia, hyvääkin sellaista. Se on puhdasta idiotismia jättää radio pois mp3-soittimesta, jos kuluttajat sellaista haluavat. Itse en halua kantaa useaa laitetta mukana, siksi minulla on kännykkä missä on mp3-tuki ja radio.

Hilpeää Apple-fanatismia. "Radio on turha, jos Applessa ei sitä ole"

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi (vahvistamaton)

10

Eipä kannata nyt mennä sekoittamaan asioita. Sanoin että iPodissa ei ole radiota koska se on varsin turha ominaisuus, ei toisin päin. Omalta kohdaltani olen todennut tuon mp3-soittimen ja kahden puhelimen kanssa.

On varmasti joukko asiakkaita jotka ovat eri mieltä, heille on sitten muut soittimet, toistaiseksi tuo joukko ei ole ollut se suurempi joukko.

Ja jotta ei jää epäselväksi: on paljon ominaisuuksia[1], jotka ovat hyviä vaikka niitä ei iPodissa ole, radio ei vaan ole yksi niistä.

[1] esimerkkeinä vaikka flacin ja oggin toisto, langaton tiedonsiirto ja kunnollinen kaukosäädin vakiona (ipod touchista sen suuntainen itseasiassa jo löytyy).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.