LG julkisti kahdeksan megapikselin KC780-kamerapuhelimen

Markus Lehtiniitty

LG julkisti kahdeksan megapikselin KC780-kamerapuhelimen
LG julkisti tänään KC780:n, uuden edullisen kahdeksan megapikselin kameralla varustetun liukukansipuhelimen. Kameran linssi on Scheider-Kreuznach-sertifioitu. LG ei ole vielä kertonut KC780:n hintaa, mutta KC780 tulee sijoittumaan puhelinten keskihintaluokkaan.

Kahdeksan megapikselin automaattitarkenteista kameraa KC780:ssa säestää suuri määrä kameran lisäominaisuuksia. Näihin kuuluvat kuvanvakain, kasvojen tai hymyn tunnistus (kamera tunnistaa kasvot tai hymyilyn ja tarkentaa sen mukaisesti), hymylaukaisin (kamera ottaa kuvan, kun kuvattava hymyilee) ja Beauty Mode -tila (kuvista voidaan poistaa "näppylöitä" ja muita ihon epätäydellisyyksiä). Lisäksi KC780:n kerrotaan tallentavan videoita DVD:eitä vastaavalla tarkkuudella (720x480 pikseliä).

KC780:n kameraa voi myös tietokoneohjelmiston kautta käyttää web-kamerana. Muihin KC780:n ominaisuuksiin kuuluvat 2,4 tuuman näyttö, 140 megatavun sisäinen muisti, microSD-muistikorttipaikka, FM-radio, Bluetooth sekä GPRS- ja EDGE-datayhteydet.

KC780 on 13,9 millimetriä paksu ja painoa sillä on 119 grammaa. KC780 on tulossa Euroopassa myyntiin marraskuussa. KC780 tulee olemaan jo LG:n toinen kahdeksan megapikselin kamerapuhelin; ensimmäinen oli korkeamman hintaluokan KC910 Renoir -malli.



Lisätietoa KC780:sta löytyy LG:n englanninkielisestä lehdistötiedotteesta.

Olemme kertoneet KC780:sta jo aiemmin pariinkin otteeseen:
LG:ltä edullinen kosketusnäyttöpuhelin ja ohuin 8 megapikselin kamerapuhelin
LG:ltä tulossa jo toinen 8 megapikselin kamerapuhelin


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.