AfterDawn Oy:lle Nordean yrittäjäpalkinto

43
Jari Ketola

AfterDawn Oy:lle Nordean yrittäjäpalkinto
AfterDawn Oy:n toimitusjohtaja Petteri Pyyny valittiin perjantaina Nordean Nuori Yrittäjä -palkinnon saajaksi Oulun seudulla 2008. Nuori Yrittäjä -palkinnon suuruus on 2.000 euroa. Lisäksi yrittäjä saa kunniakirjan ja vuodeksi haltuunsa Tervatynnyri-kiertopalkinnon. Tervatynnyri-kiertopalkinto kuvaa yrittäjyyttä ja yrittämisen historiaa Oulun seudulla sekä yrittämisessä tarvittavaa sitkeyttä.

Palkinnon myötä halutaan edistää myönteistä kuvaa yrittäjyydestä ja tuoda esille yrittäjyyttä mahdollisuutena myös nuorille. Palkittavalla yrittäjällä tulee olla näyttöä onnistumisesta yrittämisen saralla.

Nordea kertoo ehdokkaita vuoden Nuoreksi Yrittäjäksi oli aiempien vuosien tavoin paljon. Palkintoraati perusteli valintaansa seuraavasti: "Petteri Pyynyn ja AfterDawn Oy:n valintaa puolsivat yrityksen innovatiivinen ja ennakkoluuloton toiminta kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi yhtiön tunnettuvuus toimialansa verkkojulkaisijana on huomionarvoista."

Palkittavan valinta toteutettiin yhteistyössä yrittäjäjärjestöjen, yrittäjien sekä yrittäjyyttä edustavien tahojen kanssa. Palkinto jaetaan tänä vuonna viidennen kerran.



Suomenkielinen versio AfterDawn.com -sivustosta on TNS Gallupin mittausten mukaan Suomen suurin IT/Tietotekniikka -ryhmän sivusto, joka tavoittaa viikoittain yli 170 000 suomalaista (lähde: TNS Metrix, vko 43/2008). Englanninkielinen versio AfterDawn.com -sivustosta on luokiteltu maailman suurimmaksi digitaalisen videotekniikan tietosivustoksi (lähde: Alexa).

AfterDawn Oy onnittelee toimitusjohtajaansa palkinnosta ja esittää kiitokset valinnasta sekä Nordealle että palkintoraadille.

Erityiskiitos jälleen myös kaikille teille, arvoisat käyttäjämme!

AfterDawn Oy:n puolesta,

Jari Ketola
Hallituksen puheenjohtaja


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (43)

Ezzet
Ezzet

3

Lainaus:

"Petteri Pyynyn ja AfterDawn Oy:n valintaa puolsivat yrityksen innovatiivinen ja ennakkoluuloton toiminta kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi yhtiön tunnettuvuus toimialansa verkkojulkaisijana on huomionarvoista."

Onnea Petterille laadukkaasta työstä! Ja kiitosta myös muille sivuston työntekijöille!

Vastaa
divety
divety

5

Afterdawn on ku9in suuret levy-yhtiöt. PAHA! Jos tekee rahaa niin on PAHA! Kaikkien pitäisi elää onnellisina kommunismissa ja musiikin pitäisi olla ilmaista.

Vastaa
LoBer
LoBer

19

Onnittelut, ja toivottavasti afterdawnin tiimi ja Petteri Pyyny jatkavat varsin upeaa työtä sivustojen kanssa!

Vastaa
Qimmo
Qimmo

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti divety:

Afterdawn on ku9in suuret levy-yhtiöt. PAHA! Jos tekee rahaa niin on PAHA! Kaikkien pitäisi elää onnellisina kommunismissa ja musiikin pitäisi olla ilmaista.

Repesin :D

Noh, kaikilla omat ajattelutapansa..


Niin ja onneks olkoon Afterdawn!

Vastaa
Lada1500s
Lada1500s

22

AfterDawn on kyllä sivusto, jolla löytää todella helposti tarvitsemansa tiedot. Paras suomalainen sivusto ikinä!

Onnittelut Afterdawnin ylläpidolle. ;)

Vastaa
Rukari
Rukari

24

Yhdyn mielipiteeseen Afterdawnin ylittämättömästä laadusta, tämä sivusto on itsessään jo selvä merkki porukan ammattitaidosta.

Onneksi olkoon & Keep on rocking.

Vastaa
LaLLi80
LaLLi80

29

Onnittelut hienosta saavutuksesta. Petteri ainakin tietää mistä voi hakea lainaa seuraavaan isoon investointiin.

Vastaa
Loop1
Loop1

30

Paljon onnea täältäkin suunnalta, kyllä on mies saanu hienoo tulosta aikaseksi ja täällä on aina ilo käydä vierailemassa.

Vastaa
kerma
kerma

43

Yhtä hyvin palkinto olisi voitu myötää innovatiivisuudesta. Kun tietää , millisesta joukosta ehdokkaita AF ja Petteri nousi voittajaksi ei voi muuta kuin nostaa hattua... ja korkealle. Palkinnon myöntäjä on osoittanut ennakkoluulottomuuttaan ja avarakatseisuutta. Ehkä juuri ämänkaltaisista syistä Oulun seurtu on aikoinaan päässyt kohoamaan teknologia keskukseksi. Nythän on nousemassa verkkokauppakeskuskin...
Afterdawn on tien näyttäjä HYVÄ TE.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.