Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Palm kulkemassa kohti tuhoa?

3
Markus Lehtiniitty

Palm kulkemassa kohti tuhoa?
Kämmentietokoneiden ikonina aiemmin tunnettu Palm saattaa olla kulkemassa kohti tuhoaan. Nykyisin Treo-älypuhelimiin keskittynyt Palm joutui eilen laskemaan tilikautensa toisen neljänneksen myyntiennustetta.

Poikkeuksellista tästä tekee tehdyn leikkauksen suuruus. Palm laski odotustaan 350 miljoonasta dollarista vain 190-195 miljoonaan dollariin. Palm leikkasi siis odotuksestaan pois lähet puolet. Vastatakseen laskevan myynnin haasteisiin Palm tiedotti uudesta kulujenkarsimisohjelmasta.
Palmin mukaan heikon myynnin syynä ovat maailmaa ravisteleva talouskriisi sekä yhtiön vanhentunut puhelinmallisto. Palmin mallisto ei tarjoa riittävän houkuttelevia ominaisuuksia, kuten kosketusnäyttöjä tai hyviä kameroita.

Palm saattaakin olla kulkemassa kohti lopullista tuhoaan. Palm tarvitsisi nopeasti pirteitä, uusia malleja parantaakseen asemaansa. Palm on jo pitkään kamppaillut uuden käyttöjärjestelmäversionsa kehityksen kanssa. Viime kuussa Palm lupaili julkaisevansa alustan vielä tämän vuoden puolella ja, että ensimmäiset sitä hyödyntävät puhelimet tulevat myyntiin vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla.

Kilpailu älypuhelinmarkkinoilla, joilla Palm toimii, on kiristynyt merkittävästi viimeisen vuoden aikana uusien toimijoiden, kuten Applen ja Googlen, laitteiden työnnyttyä mukaan markkinoille. Markkinoiden uusjako saattaa johtaa Palmin tarun loppumiseen.

Kommentit (3)

Hyvästit (vahvistamaton)

1

no empä ole koskaan palmin tuotteita otastanut vaikka mielssä on käynytkin valitsin sitten hp:n @ windows mobile 5.0 palm kämmentietokoneen sijaan kun se tuntui helpommalla käytettävyydessä

Vastaa
Aeonus
Aeonus

2

Katselin jotakin Palmin Treo-mallia (650 tms?) mutta päädyin HP:n iPAQ HW6915-malliin. Jotenkin en nyt edes tajunnut, että Palm on vielä vuonna 2008 markkinoilla :D

Vastaa
tmm68
tmm68

3

Palm oli aikoinaan kilpailijoitaan edellä, mutta jotenkin vaan jähmettyi ja muut menivät ohi. Itselläkin ollut 3-4 Palmin PDA:ta ja hyviä olleet. Palm + GSM-puhelin = erittäin hyvä ratkaisu (5-10v sitten)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja