S60-alustan Google Maps päivittyi 2.3-versioon

Markus Lehtiniitty

S60-alustan Google Maps päivittyi 2.3-versioon
Google Maps for mobile -karttasovelluksen muun muassa Nokian älypuhelimissa käytettävälle S60-alustalle tarkoitettu versio on päivittynyt uuteen versioon, joka on 2.3. Uusi versio tuo mukanaan muutamia uudistuksia.

Tärkein 2.3-version tuoma uudistus on Street View -ominaisuus, joka kuitenkin on toistaiseksi saatavilla vasta Yhdysvalloissa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Japanissa ja Australiassa. Street View mahdollistaa nimensä mukaisesti katutason kuvien näkemisen tietyistä paikoista. Näkymää voi lisäksi esimerkiksi myös kääntää 360 astetta. Jo aiemmin Street View -ominaisuus on ollut saatavilla jo Google Mapsin iPhone-, BlackBerry- ja Android-versioissa.

Street View'n lisäksi uusi versio tuo mukanaan suuntaohjeet kävellen liikuttaessa ja uudistetun käyttöliittymän, jonka kerrotaan tekevän sovelluksesta aiempaa helpompikäyttöisen ja paremmin käyttöön vastaavan. Lisäksi 2.3-versio tuo vielä mukanaan yhteisöllisen kommentointiominaisuuden, jonka myötä käyttäjät voivat kirjoittaa arvosteluja paikoista ja lukea vastaavasti muiden käyttäjien kirjoituksia.



Verrattuna esimerkiksi Nokian Kartat (Maps) -sovellukseen Google Maps for mobile ei tarjoa edes lisämaksusta ääniohjattua navigointia vaan vain ajo-ohjeet.

Samanaikaisesti uuden S60-version kanssa myös Google Mapsin Windows Mobile -versio koki vastaavat päivitykset.

All About Symbian -sivuston artikkelissa on muutamia kuvankaappauksia Google Mapsin uudesta versiosta. Google Mapsin mobiiliversion voi ladata Googlen sivuilta, joilta löytyy myös paljon lisätietoa ohjelmasta. Toinen vaihtoehto Google Mapsin mobiiliversion lataamiseen on suunnata puhelimensa internetselaimella osoitteeseen m.google.com/maps ja ladata sovellus sieltä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.