Palm seuraa Applea ja Googlea ohjelmistokaupallaan

4
Markus Lehtiniitty

Palm seuraa Applea ja Googlea ohjelmistokaupallaan
Palm on avannut ohjelmistokauppansa myös mobiililaitteissaan. Kauppa toimii sekä Palm OS ja Windows Mobile -alustoilla varustetuissa Palm-laitteissa ja Palm on kehittänyt sen yhdessä PocketGearin kanssa.

Palmin Software Store -nimellä kulkevan ohjelmistokaupan valikoimiin kuuluu yli viisituhatta sovellusta, joista noin kaksituhatta on pelejä ja noin tuhat ilmaisia. Kaupan ohjelmistot ovat 1500 eri kehittäjän käsialaa. Palm kertoo kaupan toimivan 25 mobiililaitteessa.

Software Storellaan Palm seuraa Applen ja Googlen esimerkkiä. Applen App Store aloitti mobiililaitteiden ohjelmistokauppojen buumin ja Googlen Android-alustasta löytyy myös Android Market. BlackBerry-valmistaja RIM:n odotetaan tuovan ohjelmistokauppansa keväällä ja ohjelmistokauppa on myös Microsoftin suunnitelmissa jollain aikavälillä.

Kun Applen ja Googlen kaupoissa kehittäjät saavat 70 prosenttia sovellustensa myyntihinnasta, niin Palmin kaupassa myyntitulot jaetaan puoliksi eli kehittäjä saa vain 50 prosenttia.

Palm on julkistamassa tammikuun alun CES-messuilla uuden sukupolven Nova-alustansa sekä myös mahdollisesti ensimmäisen Novaa käyttävän laitteen.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (4)

Anonyymi käyttäjä
Phiiidöör (vahvistamaton)

1

Uutinen ei ihan pidä suoraan paikkaansa. Tuo Palmin kauppa on (ainakin Engadgetin mukaan ollut jo aikasemmin olemassa, ja nyt se käyttämistä on vain parannettu).

Tuota kauppaa pyörittävä Pocketgear on mielestäni ollut kuvioissa hyvinkin pitkään, tosin heidän sivuilla mainitaan "launched June 2008" (ehkäpä vain uuden omistajan myötä). Muistelisin kyllä, että kyseinen softasivusto olisi ollut jo silloin, kuin omistin Palm V:n - eli about 10v sitten.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Phiiidöör (vahvistamaton)

2

3

Phiidöör-multiplyer (vahvistamaton)

4

Adminille vapaat kädet poistaa nuo ylimääräiset toistot...ja tämänkin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.