Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

LG:ltä GD910-rannekellopuhelin

7
Markus Lehtiniitty

LG:ltä GD910-rannekellopuhelin
Korealainen LG tulee esittelemään tammikuun alussa CES-messuilla uutta GD910-rannekellopuhelintaan, joka on saapumassa kauppoihinkin asti vielä vuoden 2009 aikana.

GD910:n ulkonäkö on melko yksinkertainen ja rakenteeltaan kyseessä on melko kompakti rannekellopuhelin. GD910:n kerrotaan myös olevan vedenkestävä. Tavallisten puheluiden lisäksi se tukee myös videopuheluja. Kyseessä on siis 3G-puhelin ja GD910 tukee 3G-verkoissa myös HSDPA-datayhteyksiä.
GD910:n näyttö on kosketusnäyttö ja kooltaan 1,43 tuumaa. Muihin GD910:n tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuvat kamera (lähinnä videopuhelukäyttöön), musiikkisoitin, kaiutinpuhelintoiminto sekä Bluetooth-yhteys. Lisäksi GD910 tukee äänikomentoja ja on varustettu puheentunnistuksella sekä tekstinluvulla (TTS, Text To Speech).

LG tulee julkistamaan GD910:n 8. tammikuuta Yhdysvaltain Las Vegasissa alkavilla Consumer Electronics Show -messuilla, minkä jälkeen vuoden 2009 aikana GD910:n odotetaan saapuvan myös Euroopan markkinoilla. GD910:n tulevaa myyntihintaa ei toistaiseksi ole tiedossa.

Kommentit (7)

timppa (vahvistamaton)

3

yks kysymys; jos ei haluu puhuu kaiuttimes ni pitääks sitten kulkea kaupunggilla ranne kiinni korvassa?

Vastaa
Jussi (vahvistamaton)

5

Lisäksi siinä on, taas kolme sana: Ritari Ässä kaiutinpuhelin.

Vastaa
ooepi (vahvistamaton)

6

"Ritari Ässä kaiutinpuhelin."
Itsellekkin tuli heti ritariässä mieleen. :DDD

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja