HTC:ltä tulossa 10 uutta puhelinta tänä vuonna

Markus Lehtiniitty

HTC:ltä tulossa 10 uutta puhelinta tänä vuonna
Taiwanilaiselta HTC:ltä odotetaan vuoden 2009 aikana markkinoille 10 täysin uutta puhelinmallia. Asiasta kertoo DigiTimes, jonka lähteiden mukaan HTC tulee tämän vuoden aikana käyttämään uusissa puhelimissa sekä Microsoftin Windows Mobile -alustaa että Googlen Android-alustaa. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tietoa siitä, missä suhteessa HTC:n tuleva mallivalikoima jakautuu Android- ja Windows Mobile -laitteisiin.

HTC on jo pitkään ollut Windows Mobile -markkinoiden ykkösmerkki ja viime vuonna markkinoille tullut ensimmäinen Android-alustan puhelin, T-Mobile-operaattorin G1, on HTC:n valmistama.

T-Mobile G1 sekä Touch-mallistosta erityisesti Touch Diamond olivat HTC:n menestystuotteita viime vuonna. HTC tekikin vuonna 2008 kaikkien aikojen ennätystuloksensa: muun muassa HTC:n liikevaihto kasvoi lähes 29 prosenttia 4,61 miljardiin dollariin ja nettotulos ylsi lähes 19 prosenttiin liikevaihdosta. Vuonna 2009 HTC tavoittelee liikevaihtonsa kasvattamista noin 20 prosentilla.



DigiTimes kertoo myös, että HTC aikoo jatkossa käyttää Qualcommin ratkaisujen lisäksi myös Ericssonin alustoja HSDPA-puhelimissaan. Mielenkiintoista tästä tekee se, että tällä hetkellä markkinoilla oleva Sony Ericssonin XPERIA X1 on HTC:n valmistama mutta seuraavan XPERIA-puhelimen myötä Sony Ericsson on epävirallisten tietojen mukaan vaihtamassa laitetoimittajaansa ja jättämässä HTC:n.

Juttumme kuvana on HTC:n esiin liukuvalla QWERTY-näppäimistöllä varustettu Touch Pro -puhelin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.