Nokia laajentamassa S60-puhelinten osuutta mallistossaan

27
Markus Lehtiniitty

Nokia laajentamassa S60-puhelinten osuutta mallistossaan
Nokia aikoo kasvattaa S60-alustalla varustettujen älypuhelinten osuutta mallistostaan vuoden 2009 aikana. Symbian-käyttöjärjestelmää ja S60-käyttöliittymää tuodaan jatkossa uusiin tuotekategorioihin sekä markkinasegmentteihin - käytännössä siis myös aiempaa enemmän aiempaa halvempiin puhelimiin. Tiedot perustuvat Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon Nokian tulosjulkistuksen yhteydessä analyytikkopuhelussa antamiin lausuntoihin.

Nokia tulee jatkossa kasvattamaan S60:n osuutta mallistossaan Nokian oman, suljetun Series 40 -alustan kustannuksella. Osaltaan laajemman S60:een panostamisen takana on Nokian halu kasvattaa palveluliiketoimintaansa. Monipuolisempien S60-puhelinten kautta Nokia uskoo voivansa tuoda palvelunsa paremmin esille. Voidakseen tuoda S60-puhelimet suurille massoille, on Nokian tehtävä aiempaa edullisempia S60-puhelimia. Kallasvuon mukaan halvempien puhelinten ohella S60-alustaa tullaan laajentamaan myös yleisimmin muun muassa käsittämään uusia rakenteita - esimerkkinä tästä voisivat olla muun muassa tulevat, esiin liukuvalla QWERTY-näppäimistöllä varustettu 5730 XpressMusic ja E75.



Kallasvuon mukaan alustasta koituva lisähinta ei ole este. Ennemminkin laajentuminen halvempiin puhelimiin mahdollistaa Kallasvuon mukaan S60-alustalle suuremmat skaalaedut sekä markkinaosuuden kasvattamisen. Kilpailu on älypuhelimissa koventunut viimeisen vuoden aikana uusiin mittasuhteisiin ja Nokia on menettänyt rajusti osuuttaan älypuhelinmarkkinoista. Laajentamalla omaa älypuhelinalustaansa aiempaa halvempiin malleihin Nokia yrittää iskeä koventunutta kilpailua vastaan.

Lisäksi Kallasvuon ja Nokian talousjohtajan Rick Simonsonin mukaan älypuhelimissa on yhä enemmän kyse niihin kytkeytyvistä palveluista. Puhelimiin liitettävät palvelut muokkaavat Nokian mukaan koko älypuhelimen käsitettä.

Juttumme kuvana on 6120 classic, joka on toistaiseksi edustanut yhtä edullisimmista Nokian S60-puhelimista. Sen keskihinta Suomessa on hintavertailumme perusteella tällä hetkellä 170 euroa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (27)

Anonyymi käyttäjä
kyllä (vahvistamaton)

1

Halvempaan ja tehottomampaan rautaan yhdistetään s60 ja tyhmät ihmiset joilla jää ohjelmat tausta-ajoon niin toimii varmaan tosi hyvin

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jep (vahvistamaton)

2

hahah.. joo siinä taas kommentti tyypiltä joka varmasti tietää kaikki asiat paremmin kuin kukaan muu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepp (vahvistamaton)

3

kuopatkaa jo tuo s60, Apple pisti osx puhelimeen ja hyvä tuli, vaikka rauta ei kilpailekaan Nokialaisen kanssa on Apple luonut parhaan puhelimen maailmassa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
asd (vahvistamaton)

4

"Puhelimiin liitettävät palvelut muokkaavat Nokian mukaan koko älypuhelimen käsitettä. "

iTunes, Appstore, Cydia, Installous, Installer.

vs

Nokia ovi -_-

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Makko (vahvistamaton)

5

Asd. En ala edes arvuutella mitä tarkoitat tuolla kommentillasi, mutta se on varmaa silti jotain applefanipoikamussutusta. Ja jepp: Symbian on erittäin hyvä käyttöjärjestelmä ja kommenttisi on samaa äsken mainitsemaani mussutusta.

On totta että aivan halvimpaan luokkaan ei s60 -alustaa voi tuoda koska useimmat tyyppikäyttäjät eivät ymmärrä että kun useita ohjelmia käytetään jatkuvasti, täytyy laite välillä käynnistää uudestaan järjestelmän sulavan toiminnan säilymiseksi. S60 kuitenkin tarjoaa valtavasti potentiaalia verrattuna S40 -alustaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
viiru (vahvistamaton)

6

*jepp Tutkippa jorma faktoja, niin huomaat että iPhone:n rauta on merkittävästi tehokkaampaa (=kalliimpaa) kuin missään nokialaisessa. Ja koita sitten pyörittää sitä rakasta osx:ääsi nokialaisissa, niin näet miltä tahmaisuus oikesti näyttää! Häpeäisit edes.

Vastaa
jartar
jartar

7

Itse en pysty ymmärtämään tätä nykyistä s60 dissausta mitä erittäin moni harrastaa.

Ja jos se on olevinaan niin huono niin jotain perusteluita.

Itsellä kokemusta uudesta S60 FP2 kännystä ja ihan tyytyväinen olen. Käyttis on erittäin nopea ja mukava käyttää. Lisäksi ohjelma ja peli tarjonta erittäin laaja.

Kuinkahan moni haukkuja on edes käyttänyt jotain uudempaa versiota tyyliin S60 3rd edition FP1 tai FP2?

Niin ja itse uutiseen. Mielestäni ihan fiksu veto Nokialta että laajentavat S60 mallistoaan...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tero (vahvistamaton)

8

""Kuinkahan moni haukkuja on edes käyttänyt jotain uudempaa versiota tyyliin S60 3rd edition FP1 tai FP2? ""

Kuinka moni on osannut päivittää puhelimensa on oikea kysymys

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jartar (vahvistamaton)

9

@Tero
Mihinkähän nyt viittaat kommentillasi? Et pysty päivittämään uudempaa symbiani kännyyn. Jos sinulla on esim. S60 3rd edition niin et siitä mitenkään saa esim. Featurepack 2 versiota.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi_ (vahvistamaton)

10

Jartar: Jos oikeasti olet kokeillut jotain muuta käyttistä niin et ihmettele. FP:hän ei ilmaise käyttiksen versiota, mutta jos siis puhutaan uudehkoista 3rd s60 luureista niin itsellä noita on parikin (6290 ja E90 kommu). Toinen oli käyttiksen uuden version alkupäästä, toinen suht tuore malli (tai ainakin myynnissä oleva). Alkupäässä vaikutti ihan ok:lta, parannus vanhaan käyttikseen oli melkoinen mutta äkkiä palasi arkeen ja huomasi sen kankeuden olevan ennallaan.

Selkeitä puutteita on muutamia:
- Valikkohelvetti. Jos kokeneempikin harrastelija joutuu välillä ihmettelemään mistä mikäkin löytyy (tai ei edes tiedä mitä ominaisuuksia on) tai ei jaksa käyttää ominaisuuksia niin silloin käytettävyys on jo aika aunarista ingenjöörisnäkökulmastakin.
- Kankeus. Perus valikossasurffailun kankeuteen ei ihan kaikki mallit sorru, mutta se, että moni toiminto kestää _kauan_ vaikka molemmat omat luurit on kahdella prossulla varustettuja, ei ole kovin hyvä juttu sekään käyttäjän näkökulmasta.
- Käyttiksen päivitettävyys. Kansaa tuskin rassaa, mutta ei ole kovin vahva kilpailuvaltti ettei käyttistä pysty päivittämään kuten WM:ssä ja OS X:ssä pystyy. Tosin kun totakin pari porrasta tekee, niin alkaahan se rauta jo olemaan riittämätön.
(- Ohjelmien asentamisen hankaluus, eihän sitä jaksa tehdä)

Toivottavasti päälimmäiset perustelut riitti?

Itse uutiseen sanon varaukselliesti: sääli. Varauksellisesti siksi, että jos mallisto laajentuu nykyisellä käyttiksellä, niin siitä ei menestystä seuraa. Mutta jos s60:sta tulee joidenkin huhukuvien mukaisesti uudistumaan, niin siitä ei parane sanoa vielä mitään. Voi olla hyväkin. Oikeasti hyvä (lue: kevyt) softa mahdollistaa myös sen ettei käytetä sitä hienointa ja kalleinta rautaa (useammasta prossusta yms puhumattakaan) vaan saadaan säästöjä kun kone toimii ja ollaan kilpailukykyisiä vaikka ei uusinta rautaa myydäkään (tässä voi nostaa verrokiksi koko Applen tuotannon, ennen kaikkea mac-rintamalla)

Peruskansa vaan mieltää älypuhelimen helposti liian hienoksi eikä sitä halua. Tällöin on suuri riski, että keskihinta tippuu entisestään, joka ei Nokialla liian hyvä ole ollut muutenkaan (onko muutenkaan ok, että se "virallinen" markkinaosuus mitataan kpl-myynnistä, ei euromääräisestä). Toisekseen vajetta älypuhelinmyynnissä kannattaisi oikeasti yrittää parantaa tekemällä sitä hyvää puhelinta, ei sitä halpaa. Ne jotka älypuhelinkäyttistä haluaa, on todennäköisesti siitä vähän valmis maksamaankin.

Itse näkisin, että Nokialla on about vuosi aikaa tuoda se oikeasti hyvä käyttis markkinoille. Sitten alkaa Android olemaan suht yleisessä jaossa sekä WM:stä 7-versio jaossa (toim.huom Apple ja Palm jätetty laskuista pois, koska kuitenkin ovat suht marginaalisia tuotteita myös jatkossa). Nykyisellä wanhalla käyttiksellä Nokia ei niihin vastaa (S60 3rd tuli markkinoille joskus... 3v. sitten?).

Ja jos puhutaan malliston laajentamisesta, niin jos sitä on jo nyt haukuttu liian laajaksi (puhelimet toistensa kopioita pienillä eroilla) ja sitä kautta psykologiseen valinnan vaikeuteen, niin miten siihen auttaa malliston laajentaminen.. Jos oikeasti halutaan massoihin uppoavaa mallia niin itse näkisin silloin käyttiksen ehdottomasti S40:na, joka höystetään sormikosketuksin (unohdetaan ne prkl kynät ja plektrat) tai qwertyin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jartar (vahvistamaton)

11

@Jussi_
Ensinnäkin se FP kertoo kyllä tasan tarkkaan sen käyttiksen version
Tuolla asiasta linkki
http://fi.wikipedia.org/wiki/S60

Itselläni siis Nokian 5320 xpressmusic joka FP2 malli.

Tuo insinöörivertaus nyt vaan on jo aikaansa elänyttä. Keksi jotain uutta. Mielestäni valikot ovat ihan loogisia ja jos kaikkea ei heti löydä niin pienen etsimisen jälkeen kyllä. Ja kun kerran on asian löytänyt niin helposti sen löytää seuraavallakin kerralla.
Ei se puhelimen käyttö sen vaikeampaa ole.

Kankeuttasi en ymmärrä sillä ainakin oma känny on hyvin nopea. Mainitsemaasi hidastelua en huomaa vaikka oma känny on ihan perus S60 puhelin. Kaikki toimii salaman nopeasti.

Ja kyllähän se käyttis päivittyy näissäkin luureissa. Uusia ominaisuuksia tulee, toimivuutta parennetaan ja bugeja korjataan.

Sinällään typerää väittää että nokialla on kolme vuotta vanha käyttis. Featurepackit ovat uudistaneet ja muokanneet käyttistä moneen otteeseen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
JeeJee (vahvistamaton)

12

@jussi_
Pakko puuttua tohon valikkohelvettiin, et sitte oo käyttäny WM luureja? htc diamond luuria käyttäneenä nokian valikot on hyvin loogisia verrattuna winukkaan. Applella mahdollisesti softa kunnossa, mutta rauta muutaman vuoden perässä ja sitä kukaan ei voi kiistää!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
qwerty (vahvistamaton)

13

@Tero_
Kommenttisi osoittaan lähinnä asiantuntemuksen tasoa, jolla täällä käydään totuuksia laukomassa.

@Jussi_
Olethan tietoinen, että 'valikkohelvetti' ei ole kiinnihitsattu, vaan kaikki ohjelmat voit siirtää alihakemistoista toisiin. Siis vaikka kaikki ohjelmat siihen päätasolle, jos siltä tuntuu. Henkilölle, joka osaa täällä asiasta valittaa tämän operaation suorittaminen ei pitäisi olla ylivoimaista.

'Moni toiminto kestää kauan' ... juu ... tämä on myös niitä klassikko-valituksia, kun ei parempia keksitä. Netistäkin löytyy lukemattomia mittauksia aiheesta, jossa tämä kiistetään mittaustuloksin.

Käyttiksen päivitettävyys. Olethan tietoinen, että FP2 eteenpäin
firmwaren voi päivittää OTA:na. Tuossahan siis päivitys tulee ilmateitse ja puhelin päivittää itse itsensä. Käyttäjältä vaaditaan muutama näppäimen painallus, jolla toimenpide hyväksytään. En tiedä miten muissa laitteissa homma hoituu, mutta olen 99% varma, että se ei voi olla helpompaa kuin S60/Nokia:ssa nyt.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Makko (vahvistamaton)

14

Itse asiassa ohjelmiston pystyi päivittämään verkon ylitse jo N73:ssa, sille tulleen päivityksen jälkeen, minkä ei pitäisi kuulua perus- 3rd ed. ominaisuusvalikoimiin ennen ominaisuuspaketteja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi_ (vahvistamaton)

15

Jarjar: Englantia osaavana varmasti ymmärrät mitä Feature Pack tarkoittaa. Ominaisuuspakettia. FP 2 toi widgetit lisää, ei mitään muuta. Käyttiksen versio on tuo Symbian-numero: 3rd:n käyttikset tulivat numerolla 9.1, nyt on kerran tehty parannuksia ja mennään numerossa 9.2. Tämä päivitys ei kuitenkaan ole mikään maata mullistava, vaan enemmän bugi-käytettävyysfixi (vrt jossain firefoxissa tulisi päivitys 3.0 -> 3.1) Käyttöjärjestelmä itsessään on edelleen sama ja edellisen kerran se on päivittynyt kun 2nd versio (8.1a) päivittyi 3rd:een (9.1) (vrt kun Firefox päivittyy 2.5 -> 3.0, aidosti ja oikeasti uusi tuote). Eli siitä voidaan katsoa hyvinkin äkkiä, että nokialla on älyluureissaan se noin kolmisen vuotta vanha käyttis. Ja miten historia on mennyt: ensin lanseerataan uusi käyttis, sitten myöhemmin ensimmäiset laitteet ja lopulta ne tulevat myyntiin. Tämä sykli helposti ottaa sen vuoden, eli jos ei pian virallisesti Nokia julkista uutta versiota, niin muut ajavat ohi. Linkistäsi myös näkee, että nämä kosketusnäytölliset S60:t ovat edelleen samaa käyttistä, jonka päälle vain on viritetty kosketusliittymä, joten mikään ratkaisu sekään ei ole.

Ja jos luet insinööri-vertauksen uudestaan, huomaat että se oli täysin uusi. Sanoin, että jos tälläinen insinööri (s60 siis perinteisesti mielletty insinööris-ui:ksi) ja alaa harrastava ei jaksa valikoissa rumbailua, niin miten sitten se massakansa. Itsellä ainakin on käynyt kaikkien s60-luurien kanssa, että kun alkuinnostus hiipuu, niin äkkiä jää ominaisuudet käyttämättä. Varsinkin kun on teemat viritelly, joitan softia jaksanut asentaa, niin äkkiä puhelin on niin solmussa, että tilttaa harva se päivä. Jos perustilassa olevaa s60:aa käytät, niin se vielä jotenkin toimiikin, mutta jos ei hyödynnä, niin miksi sellainen sitten edes ostaa?

Ja puhelimissa on nykyisin se kaksi prosessoria, onko tämä oikeasti ratkaisu saada nopeutta vai pitäisikö se saada käyttiksestä? Nokian voluumeilla oltaisiin aika pitkällä nytkin tavotelluissa säästöissä kun pystyttäisiin jokaisesta puhelimesta yksi prosessori jättämään pois (x euroa * x miljoonaa puhelinta). Varsinkaan kun prosessorien määrällä ei pystytä kompensoimaan sitä, että käyttöjärjestelmää hyödyntämällä prosesseja pyörii taustalla ja laite jumittuu (vaikka sovellukset ei olisi avoimiakaan)

En tarkoittanut softapäivityksiä luuriin vaan oikeasti käyttöjärjestelmän lataamista. WM luureissa tämä onnistuu, esim 5.0:n pystyi päivittämään 6.0:aan ja sen pystyy edelleen päivittämään tulevaisuudessa 6.5 ja 7.0:aan. Sympparissa ei onnistu, vaan jos haluaa uuden käyttiksen, on ostettava uusi luuri.

JeeJee: Kyllä olen omistanut WM-luurin, tosin siinä käyttiksenä oli 5.0. Keskivertoisesti ei lähellekään niin paha valikkohelvetti (eli laske painallukset, jotta jokin asia saavutetaan). Tosin Nokiaan tottuneella, jotkin löytyivät oudoista paikoista, mutta se ei ole käyttiksen vika ja siihenkin tottuu äkkiä. WM-luureissa valikkohelvettiin auttaa kyllä paljon kosketusnäyttö kun ei tarvitse kohdistaa nuolinapeilla, jolloin navigoiminen menee joutuisammin.

Ja harva jaksaa välittää, onko rauta uusinta vai toisiksi uusinta versiota, kun käyttöliittymä on optimoitu oikein, niin käyttö on usein paljon jouheampaa vanhemmalla raudalla kuin kankea ohjelmisto hyvällä raudalla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi_ (vahvistamaton)

16

Qwerty: Olen kyllä tietoinen ja tätä käyttänytkin. Kaikkien kymmenien toimintojen kerääminen etusivulle ei vain sekään kovin simppeliksi käyttöä tee.

Tuota hidastelua tarkensinkin jo äsken. Ja nuo mittaustulokset voi heittää romukoppaan, tokihan nyt nopeus on ok, kun prosessoreita lyödään useampi ja mitataan perustilassa ilman pyöriviä prosesseja yms. Valitus on kyllä joo klassikko, mutta nythän pyydettiin perusteluita, mikä käyttiksessä on huonoa.

Myös tuon päivitettävyden jo tarkensin, OTA:na tätä ei pysty tekemään kun käyttistä ei vain pysty päivittämään uudempaan.

Vaikka täällä näitä Nokiaa fanittavia onkin, niin maailmalla niitä on aika paljon vähemmän kun ei ole oman maan suuryrityksestä kyse. Ja siellä se tulos tehdään mutta ihmiset suhtautuvat kriittisemmin, joten tuotteen pitää olla hyvä myös.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
qwerty (vahvistamaton)

17

@Jussi_ Jep, pointtini olikin, että jos ongelma on, että et löydä ohjelmaa paikasta, johon nokia-insinööri sen on laittanut, voit siirtää sen sinne minne haluat. Voit tehdä myös omia hakemistoja ja koota ohjelmia niihin. Tämä ei ole ongelma, ellei sitä sellaiseksi tee.

Hidasteluun kommentti, että S60 on harvoja käyttiksiä, jotka on tehty matkapuhelimia varten ... siis optimoitu toimimaan pienellä muistilla ja köykäisellä CPU:lla. Nyt kun raudat kehittyy (S40-> vanhat S60, S60 -> enemmän muistia/tehokkaampia CPU:ita) on helppo arvata, että S60 saadaan taipumaan hyvin 'S40' kategoriaan ja toisaalta uusissa raudoissa pyörii hienosti ilman tahmailuja. Toki S60:ssa on tunnettuja jumituksen aiheuttajia (esim. levynkäsittely), mutta väittäisin että suurin syy sen huonoon maineeseen on säästöt luurien rautakuluissa. Ja tämä ei ole käyttiksen vika. Ja btw ... se että joissain nokialaisissa on 2 prosessoria (esim. N95) ei tarkoita, että S60:sta ajetaan useammassa kuin yhdessä CPU:ssa. S60:sta ei ajeta yhdessäkään nokialaisessa yhtä tehokkaalla CPU:lla, kuin esim osx:ää I:ssä.

OTA:an vielä se, että on kohtuu luonnollista, että luurin valmistaja ei halua uusimpia 'käyttiksiä' vanhoihin luureihin. Kännyköitähän ne valmistajat haluavat myydä. Tosin, nykyään rauta hapantuu käsiin kuitenkin parissa vuodessa, joten jokaisen tehokäyttäjän pitää kumminkin ostaa uusi luuri parin vuoden välein.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jartar (vahvistamaton)

18

@Jussi_

No jos insinööri ei osaa käyttää puhelinta niin ei se tarkoita että muut eivät osaisi.

Itselläni on ollut kaksi S60 luuria ja kumpaakaan en ole saanut jumiin tai kaatumaan. On se vaan ihme juttu. Ehkä johtuu siitä etten ole insinööri ;)

Ja ilmeisesti versionumeroa pitäisi kasvattaa aina todella paljon että käyttis kuulostaisi uudemmalta...

Winsows 2000 on ohjelmistoversioltaan 5.0 ja windows xp 5.1.2600.

Kyseessä siis logiikallasi pelkkä bugipäivitys :)

Niin ja itselläni ollut siis N73 joka on pelkkä 3rd edition ja nykyinen on FP2 ja eroa on noilla melkoisesti.

Vähintään yhtä paljon kuin yöllä ja päivällä...

Ja en minä nokiaa fanaa ja olen aina hyvin kriittinen tuotteisiin jotka olen ostanut. Nykyisen kännyn ostin siksi koska 200€ hintaan sen ominaisuudet ovat mielestäni enemmän kuin kohdallaan...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
asasasd (vahvistamaton)

19

Aika heikolta alkaa näyttää S60:n asema. Itselläni ollut viisi S60-puhelinta aina ensimmäisestä 7650:sta nykyiseen N82:een, jotka molemmat loistavat (tai aikanaan loistivat) huippuominaisuuksilla, joita ei samoissa kuorissa juuri muualta löydä. MUTTA käytettävyys, käytettävyys, se vtun käytettävyys! :(

7650 oli vielä jotenkin siedettävän yksinkertainen, mutta N82:n valikkohelvetti on jotain aivan käsittämätöntä. Esimerkiksi koulun WLAN verkon konfiguroinnissa saa kahlata niin syvälle asetuksiin, että vanhoista nokioista tuttu numeropikavalintasysteemi näyttäisi varmasti jotakuinkin tältä: 7-4-2-8-4-2-3-6-8-2-3-4-6-1

Ja taustalle käyntiin jäävät ohjelmat ovat S60-amatööreille todellinen ongelma.. Liian monta kertaa olen kaverillakin nähnyt N95:ssä kuinka valikon jokaisen ohjelman kohdalla pyörii käynti-indikaattori.

Oma valitettava ennustukseni on, että S60 katoaa markkinoilta 2-3 vuoden aikana täydellisesti, varsinkin kun edes uusin S60 Touch -käyttöliittymä ei onnistunut parantamaan käytettävyyttä mitenkään. Suuria muutoksia Nokia ei voi järjestelmään tehdä, koska silloin menetetään yhteensopivuus vanhoihin ohjelmiin - jolloin olisi aivan sama vaikka vaihdettaisiin Androidiin tai muuhun täysin toiseen alustaan.

Lisäksi, ohjelmien kehittäminen Symbianille on kuulemma todella tuskallista. Se siitä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi_ (vahvistamaton)

21

Qwerty: Juu mutta ihan kaikkia toimintoja ei tuollakaan voi viilata, esim jos itselle on joku tärkeä asetus tms niin se on ja pysyy siellä valikko-työkalut-asetukset-yleiset-muokkaus... Eiku äh, oliko se sittenkin jossain muualla..

Taitaa tuo kaksi prossua olla likemmäs kaikissa nykyisissä s60 luureissa? Ja jos iphonesta parjaat, että on liian hyvä prossu (vaikka yleensähän sitä parjataan että ei ole raudaltaan kummoinen. Outoa), niin kumma miten kahdella prossulla ei silti päästä lähellekään vastaavaa nopeutta.

Varsin vanha klisee tuo "puhelimiahan tässä myydään joten miksi softaa pitäisi pystyä päivittämään". Yleensä raudallisesti edellisen viimeiset ja seuraavan ensimmäiset ovat sen verran lähellä toisiaan, että päivityksessä ei olisi mitään ongelmaa. Varsinkin kun uusi käyttis toimii jouhemmin, softakehitys painottuu sille jne jne. Ja jos joka tapauksessa pitää uusi luuri kohta ostaa, niin miksei silloin saisi antaa valita sitä päivittämistä? Harva sen loppujen lopuksi silti edes tekee.

Jartar: en sanonut, että en osaa käyttää vaan että valikkopolut on pitkiä ja hankalia, jolloin ei voi muistaa, missä mikäkin on ja tämä johtaa siihen, että alkuinnostuksen jälkeen ei vain jaksa käyttää ominaisuuksia vaikka ne puhelimessa olisikin.

Hyödynnätkö oikeasti sitä käyttöjärjestelmää? Ainakin itsellä kun asentaa svg-teeman, on kymmenkunta 3party-softaa sekä nyt ainakin yrittää jaksaa käyttää vakio-ominaisuuksia, niin luuri on pari kertaa viikossa ihan solmussa.

Ilmeisesti kun valintasi teit (en halua kyseenalaistaa sitä, varmasti hyvä luurin omiin käyttötarkoituksiin ostit), tuskin hirveästi vertailit eri merkkien käytettävyyksiä yms ominaisuuksia, joita ei puhelinvertailun sivuilta ilmene? Todennäköisesti myös s60 olemassa oli plussalistalla, koska se on "oikea käyttis".

Joo: Itse asiassa aika hyvältähän tuo tulos näyttää. Suurimmassa osassa oli että muutamilla tai harvoilla (jotka eivät koskaan puhelinta ole kädessään pitäneet!) meni joitain asioita väärin. Niistäkin suurin osta koski 3-party softia, joissa 100% samanlaisen käytettävyyden takaamista voi pitää suht mahdottomana edes applen syynillä. Toisekseen testi tehtiin amerikkalaisilla, idioottivarmaa nyt on muutenkin mahdoton tehdä ;) Olisi mielenkiintoista (= surullista) nähdä vastaava testi s60:sta, mutta tuskin sitä tehdään kun kukaan ei sitä edes ole virallisesti mainostanut helppokäyttöisenä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo (vahvistamaton)

22

Jussi_ @ joo testi tehtiin amerikkalaisilla jotka eivät tunnetusti osaa tai voi käyttää puhelimiensa ominaisuuksia tai heille myydään muuten vaan riisuttuja malleja.


Tästä tasosta lähdetään... mikään ei ole vielä hyvä saati kunnolla käytettävissä. Ongelma korostuu mitä enemmän toimintoja tulee kuvioon....

Oikeasti odotan asiallista käyttäjäkokemusta....

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
qwerty (vahvistamaton)

23

@Jussi_ Ei ole 2 prossua likikään kaikissa luureissa. Ns. lippulaivoissa on, mutta se näkyy sitten hinnassa ... siis esim N95, N96 ja varmaan jossain muissakin. Esim 5800:ssa ei ole. Ja kun vertasin I:hin, niin puhuin vain prosessorista, joka on I:ssä parempi. Rauta kaikenkaikkiaan (kamera, rautakiihdytyspiirit yms) Nokialaisissa on huomattavasti parempaa. Mutta ei CPU. Ja kuten tunnettua, nokialaisissa 2 prossua = 1*puhelin + 1*'tietokone' (S60).

@asasad Paljonko haluat lyödä vetoa tuosta väitteestä, että S60 on kadonnut 2-3 vuoden päästä? Voin pistää nyt vaikka aluksi tästä rivitalonpäädyn vastapanokseksi ;) Se on myös kiva, että olet kuullut Symbian ohjelmoinnin olevan tuskallista. Ottamatta nyt sen enempi kantaa sen vaikeuteen todetaan, että FP2:sta alkaen S60:ssa on tuki standardi C/C++ rajapinnoille, niin että kaikki internetin ihmemiehet voivat nyt koodata sillä tutulla tyylillään myös S60:ssa. Tämä kehitysympäristö-marina alkaa olla kyllä myös niin laast siisonia!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi_ (vahvistamaton)

24

Jäikin kommentoimatta, että en kanssa usko Nokian s60:sta luopuvan. Siihen vain on satsattu ja siihen kuitenkin on talossa paljon osaamistakin. Mutta kuten jo aikaisemmin sanoin ja toivoin, toisivat siitä nyt pikkuhiljaa uutta versiota ilmoille, joilla oikeasti pystyy vastaamaan Androidille ja WM7:lle. 3rd sympparilla auttamattomasti jäädään näiden jalkoihin vaikka vähän halvemmalla myytäisiinkin.

Tarkoitukseni siis ei ole dissata nokiaa tai s60:aa, vaan pyrin riittävällä kriittisyydellä arvioimaan sitä muiden joukossa. Totta munassa itsekin toivon, että Nokia kisassa menestyy, mutta ehkä se kuvaa tilannetta, että töistä saa kommun ja silti itse laittaa omasta pussista useamman satasen saadakseen paremman puhelimen..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo (vahvistamaton)

25

Jussi_ @

Parempi puhelin on siis tietty yksinkertaisin toimiva puhumiseen tehty laite. Varmaan siis meinasit muuta?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jartar (vahvistamaton)

26

@Jussi_

5320 on erittäin nopea känny käyttää. Valikot ja toimivuus on omasta mielestäni hyvää. Ominaisuudet ovat siinä kohdallaan ja siitä löytyy kaikki mitä tarvitsen. S60 mahdollistaa todella laajan tarjonnan ohjelma ja peli puolella.

Standardi 3.5mm kuulokeliitin mahdollistaa helposti tavallisten kuulokkeiden käytön ja tarjoaa yllättävän hyvää ääntä omistamillani alessandro ms-1 kuulokkeilla.

Lisäksi kyljessä olevat kappaleen vaihdot, volumensäädöt yms. tekevät siitä erittäin hyvän musiikki käytössä. Vaikea uskoa että ilman noita voidaan saada musiikkipuolella käytettävyyttä paremmaksi....

Ulkonäkö on minun mielestäni ihan kohdillaan.

Sitten kun otetaan huomioon 200€ hinta niin aika vaikeaa vastusta on löytää.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo (vahvistamaton)

27

Tällä vedolla Nokia pystyy säätelemään markinaosuuttaan älypuhelimissa melko vapaasti.

Terävimpään kärkeen sitten uutta...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.