Nokialta tulevaisuudessa miniläppäreitä?

15
Matti Robinson

Nokialta tulevaisuudessa miniläppäreitä?
Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo pitää mahdollisena, että Nokia valmistaa tulevaisuudessa minikannettavia. Ylen A-Plus -ohjelman haastattelussa ollut Kallasvuo kertoi, että Nokia seuraa tarkasti myös miniläppärimarkkinoiden kehittymistä.

Olli-Pekka Kallasvuon kommentti, "Ei koskaan pidä sanoa ei. Kyllä me totta kai katsomme tätäkin bisnesmahdollisuutta hyvin aktiivisesti", ei kuitenkaan varsinaisesti ollut ilmoitus markkinoille siirtymisestä. Pikemminkin Kallasvuo tarkoitti matkapuhelinten ja tietokoneiden yhdistymistä lähitulevaisuudessa.

Miniläppäreiden pienentyessä ja puhelinten monipuolistuessa ne lähestyvät kovaa vauhtia toisiaan. Kallasvuo muistutti, että sadat miljoonat ihmiset ympäri maailman yhdistävät ensimmäistä kertaa internettiin puhelimella. Hänen mukaansa tämä on hyvä esimerkki puhelimien ja tietokoneiden yhdistymisestä.

Keskustelu käytiin pääasiassa Lex Nokiasta ja taloustilanteesta. Kallasvuo kiisti Nokian painostuksen tietosuojalain uudistukseen ja toivotti tutkinnan asian tiimoilta tervetulleeksi. Taloustilanteesta Kallasvuolla oli sanottavana, että Nokia ja Suomi ovat kilpailijoihin ja muihin maihin verrattuna hyvässä asemassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (15)

mjk
mjk

1

Heh...nokian miniläppäri os symbian 60 ver,xxxx :-p. Olisikohan yhtä monta kertaa juntturassa kuin puhelimen softakin :p

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
psp (vahvistamaton)

2

nokia mietii niniläppäreiden valmistusta... jos vanhat merkit pitävät paikkansa, nokia aloittaa niiden valmistuksen kun muut jo valmistavat jotain uutta. näinhän nokia on toiminut jo monta vuotta... hiihdellyt perässä turvallisesti Ollilan yritykselle hankkimilla rahoilla.

t. osakkeenomistaja

Vastaa
Nks123
Nks123

3

Miksi sitten olet osakkeenomistaja, jos kyseessä on niin paska firma ja sillä ei oo peräänhiihtelijänä mitään tulevaisuutta? En ymmärrä...

Vastaa
qwerty83
qwerty83

4

Nokialla todellakin olisi hyvin pieni mahdollisuus ponkaista kilpailuun mukaan, mutta mitään mahdollisuutta en näe Atom alustaisille koneille, vaan lähinnä UMID-tyylisten koneiden kanssa. ARM-tyyppiset ratkaisut ja avoimet alustat, tähän ryhmään sopii kilpailijoita, mutta kiirettä pitää. Todella kiirettä.

"Pikemminkin Kallasvuo tarkoitti matkapuhelinten ja tietokoneiden yhdistymistä lähitulevaisuudessa. "
No siinähän se olikin.

Internet tablet, communicator ja avoimet softat kun risteytetään sopivasti ja edulliseen hintaan, niin tuloksena olisi todella mielenkiintoinen laite.

Vastaa
mjk
mjk

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti qwerty83:

Nokialla todellakin olisi hyvin pieni mahdollisuus ponkaista kilpailuun mukaan, mutta mitään mahdollisuutta en näe Atom alustaisille koneille, vaan lähinnä UMID-tyylisten koneiden kanssa. ARM-tyyppiset ratkaisut ja avoimet alustat, tähän ryhmään sopii kilpailijoita, mutta kiirettä pitää. Todella kiirettä.

"Pikemminkin Kallasvuo tarkoitti matkapuhelinten ja tietokoneiden yhdistymistä lähitulevaisuudessa. "
No siinähän se olikin.

Internet tablet, communicator ja avoimet softat kun risteytetään sopivasti ja edulliseen hintaan, niin tuloksena olisi todella mielenkiintoinen laite.


Nokia ja halpa ei sovi yhteen..

Vastaa
ahet
ahet

6

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti qwerty83:

Nokialla todellakin olisi hyvin pieni mahdollisuus ponkaista kilpailuun mukaan, mutta mitään mahdollisuutta en näe Atom alustaisille koneille, vaan lähinnä UMID-tyylisten koneiden kanssa. ARM-tyyppiset ratkaisut ja avoimet alustat, tähän ryhmään sopii kilpailijoita, mutta kiirettä pitää. Todella kiirettä.

"Pikemminkin Kallasvuo tarkoitti matkapuhelinten ja tietokoneiden yhdistymistä lähitulevaisuudessa. "
No siinähän se olikin.

Internet tablet, communicator ja avoimet softat kun risteytetään sopivasti ja edulliseen hintaan, niin tuloksena olisi todella mielenkiintoinen laite.


Nokia ja halpa ei sovi yhteen..

Apple ja halpa sopivat vielä vähemmän yhteen

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sepi (vahvistamaton)

7

Nokiahan on viime aikoina keskittynyt tekemään puhelimia oikeasti kilpailukykyisillä hinnoilla.

Vastaa
mjk
mjk

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User:

Nokiahan on viime aikoina keskittynyt tekemään puhelimia oikeasti kilpailukykyisillä hinnoilla.

Aivan ja laadun kustannuksella. Suurista valmistajista tekee ns halpismalleja joiden ominaisuus ei päätä huimaa. Nämä halpismallit ovat todellakin hyviä peruspuhelimia, nokialla vaan tuppaa näissä halvoissakin olla ongelmia enemmän kuin kotitarpeiksi.

Vastaa
jehu80
jehu80

9

Mielestäni Nokian kannattaisi ennemminkin keskittyä PDA-laitteisiin, joissa on mukana myös puheominaisuus. Minikannettavissa Nokialla ei ole mitään kilpailuetua muihin nähden, mutta taskuun mahtuvissa laitteissa se on selkeä ykkönen. Tätähän tuossa uutisessakin uumoillaan: "Pikemminkin Kallasvuo tarkoitti matkapuhelinten ja tietokoneiden yhdistymistä lähitulevaisuudessa."

Lainaus:

nokia mietii niniläppäreiden valmistusta... jos vanhat merkit pitävät paikkansa, nokia aloittaa niiden valmistuksen kun muut jo valmistavat jotain uutta. näinhän nokia on toiminut jo monta vuotta... hiihdellyt perässä turvallisesti Ollilan yritykselle hankkimilla rahoilla.


Tämäkään ei nyt pidä ihan täysin paikkaansa. Puhelinmallisto kyllä polkee paikallaan tietyin osin, mutta sielläkin on positiivisia merkkejä näkyvissä. Palvelupuolella Nokia taas lähinnä kehittää ja muut seuraa.

Vastaa
Aunustico
Aunustico

10

Odotan mielenkiinnolla, mitä tästä tulee. Nettitikuista saattaa näin Nokian tapauksessa tulla muinaismuisto ja kännykän ja miniläppärin välinen ero hämärtyy koon ja ominaisuuksien suhteen. Tavallista miniläppäriä Nokian tuskin kannattaa markinoille puskea, vaan "kännykkä" jonka ominaisuudet hipovat miniläppäriä tai ovat miniläppäritasoa.

Ja näin offtopicina sanon että ainakin omasta mielestäni ainoastaan Nokian puhelimissa halpismallit ovat olleet toimivuudeltaan ja kestävyydeltään hyvää tasoa ainakin Siemensiin ja Motorolaan verrattuna. Enkä menisi ihan sanomaan, että Nokia kenenkään perässä hiihtelisi.

Vastaa
Nks123
Nks123

11

Vielä kommenttia noille, jotka huutelee, että Nokia puhelimissa ei ole yhtään laatua ja ominaisuuksiakaan ei ole rahalle vastineellisesti. Tähän rohkenen olla kahdesta eri näkökulmasta eri mieltä:

1) Mulla on ollut pari vuotta sitten sony ericsson, broidilla on ollut samsung. Broidilla samsung oli peruskapula ja mulla sen aikanen luuri SE:n huippu walkman-puhelin. Samsung kun oli simpukka, niin ajan myötä se sarana löysty täysin paskaks.Ongelma oli kuitenkin vähäinen siihen verrattuna, mitä mulla oli. SE:n näppäimet ja erityisesti joystick hajosivat vuoden aikana yhteensä kolmesti, kerran näppäimistö, kahdesti joystick. Tämä hajoaminen oli siis sitä, ettei osa näppäimistä tai joystick toimineet ollenkaan, puhelinta ei siis voinut käyttää ja aina piti viedä huoltoon. Kavereiden SE:issä myöskin ollut saman tason näppäimistöongelmia, joten ei ollut mulla maanantai-kappale. Lisäksi käytöstä kertoo sen verran, ettei puhelimessa ollut yhtäkään kuluma- tai kolhujälkeä. Ohjelmisto jumitti myöskin aika lailla, ettei se todellakaan ole pelkästään Nokioissa piilevä vika/ominaisuus. Mainittakoon se vielä, ettei yhtäkään nokiaa ole tarvinnut viedä huoltoon sen takia, että laite olisi ehtinyt hajota sen parin vuoden aikana, mitä käytän yhtä puhelinta.

2) Karu fakta on se, että Nokialla on niin monta patenttia hallussa matkapuhelinteknologiassa, että pelkästään sen ansiosta Nokia pystyy myydä teknisesti saman tasoisia puhelimia muita valmistajia edullisemmin. Eihän heidän itselleen lisensointimaksuja tarvitse maksaa ;)Tästä on ollut juttua, niin TM:ssä, kuin Talous Elämässäkin.

Lisäksi Nokia on monessa asiassa ollut kehityksen kärkipäässä matkapuhelimissa: Värinäyttö!, Kamerapuhelin, Navigointi, sisäinen GPS, Mobiili-TV (jo mallissa 7700 n.5 vuoden takaa), kosketusnäyttö (samaisessa tv-mallissa 7700!, ellei aikaisemminkin), qwerty-näppis (kommarit), matopeli ja muut kännypelit, ja lisäksi Nokia Networksin panos GSM- ja UMTS-verkoissa. Nokia oli myös aivan ensimmäisten joukossa tuomassa musiikin puhelimiin, en ole kuitenkaan varma, kuka oli se aivan eka. Softapuolellakin on monessa asiassa oltu kärkijoukossa, vaikka siellä kuitenkaan se toteutus ei ole ollut aivan kärjen tuntumassa.

Lista on erityisen pitkä, kun mennään ihan tekniselle tasolle saakka. Sieltähän ne lisenssirahat tuleekin. Loppuun vielä, etten ole mikään Nokia-fani, mutta tämmöistä tekstiä syntyy aina kun Apple-fanit & kumppanit tulee huuteleen jostain, mistä eivät oikeasti tiedä mitään.

Vastaa
mjk
mjk

12

"Lisäksi Nokia on monessa asiassa ollut kehityksen kärkipäässä matkapuhelimissa: Värinäyttö!"

Niimpä ko keksintö on/oli samsung joka tekee suurimmaksi osaksi ne näytöt...Myös kosketusnäyttö oli muiden keksintö kuin nokian, muistatko vielä puhelimen jonka nimi oli myorigo? Et ilmeisesti. Ko puhelin oli 2:n erivalmistajan tekemä Motorola oli toinen mutta muistaako kukaan tarkaan kuka se toinen oli?Panasonic?Qteck?

Nokialla on patentteja mutta ei niinpaljoa kuin luulet, värinäyttö, kosketusnäyttö, mp3-soittoäänet yms patentit ovat muualla kuin nokialla.

Kaikissa läppämalleissa on juuri läpän kuluminen ei vaivaa yksistään samsungia vaan muitakin, myös SE:n ongelma joystic samalla pätee muihinkin. JA navista senverran että kannattaa miiettiä ostaako kunnollisen gps laitteen kuin puhelimen. Minulla on ollut henkilökohtaisena puhelimena nokioita ja myös työpuhelimena, paras nokia malli on edelleen 3510. Softasta sen verran että kuuluisa s60 jumittelee edelleen vaikka on menossa v3.0....ja fanittamisesta sen verran että turha kiistellä koska mielestäni nokia on nyt ollut jo pidempään perässä hiihtäjä. Minulla nyt omanapuhelimena. Samppa ja työpuhelimena Nokia. Työ nokiassa on gps ja se on ala-arvoinen.


Jos en väärinmuista niin Nokian ekaväripuhelin taisi olla 7210 tai 6610, tämä oli kova sana aikanaan Motorola T720, sitten tuli samppa joka tekee edelleen monelle näytöt.Patenteista vielä nokia on ostanut muilta patentteja ja yhdistellyt niitä puhelimiinsa...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jonathan (vahvistamaton)

13

@Jehu80: "Palvelupuolella Nokia taas lähinnä kehittää ja muut seuraa."

Esimerkkejä?

Vastaa
jehu80
jehu80

14

No esimerkiksi navigaattorina muut puhelimet ovat aika hirveitä, jos verrataan Nokiaan. Nokia on tuonut oikeasti toimivan tuotteen tähän ja sitä kehitetään kokoajan lisää, kohta jo kolmas versio on virallisesti ulkona. Lisäksi "Ovi" palvelu on hyvä idea, ei ehkä vielä toimi kunnolla, eikä ole yleisessä tiedossa, mutta tulee olemaan ja toimimaan. Yleisesti ottaen, mitä tärkeämpi (työ)väline puhelin sinulle on, sitä enemmän on syytä valita Nokia. Nokian Business mallisto on vahva, mutta muut eivät niinkään, niihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. 5800 melkein ainoa hyvä, ei business puhelin Nokialta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sokar (vahvistamaton)

15

"Pikemminkin Kallasvuo tarkoitti matkapuhelinten ja tietokoneiden yhdistymistä lähitulevaisuudessa."

Nokia on tossa jo yli 5 vuotta myöhässä

ostin ulkomailta Flybook 3G jo 1999 oli wlan + bluetooth ja sisään rakennettu sim kortti paikka (mokkula) oli A4 pienempi ja paino 900g

mut normaalisti suomessa kaikki on 5-10vuotta myöhassa

no netistä saa

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.