Samsungin Google-puhelin vuosi nettiin

3
Matti Robinson

Samsungin Google-puhelin vuosi nettiin
Samsung liittyy HTC:n kaveriksi kilpailemaan Android-puhelimien markkinoilla mallilla, jonka ominaisuudet vastaavat ilmeisesti hyvin paljon HTC Magicia. Googlen mobiilialustaa on tällä hetkellä saatavilla ainoastaan HTC:n valmistamissa puhelimissa, mutta vielä tämän vuoden puolella kilpailijoiksi tarjolla ovat LG, Motorola ja Samsung.

DigiTimesin tietojen mukaan Samsung on ensimmäinen viidestä suuresta kännykkävalmistajasta, joka tuo markkinoille Android-puhelimen. Sivuston mukaan puhelin julkaistaan kolmannella vuosineljänneksellä. Huhut ovat kuitenkin kertoneet, että LG julkaisisi ensimmäisen Android-puhelimensa jo kesäkuussa ja Motorola mahdollisesti jo aiemmin toisella vuosineljänneksellä.

Oli julkaisujärjestys mikä tahansa, niin odotettavissa siis on, että HTC:n tulevien kolmen Android-mallin lisäksi ainakin LG, Motorola ja Samsung julkaisevat omansa vielä tämän vuoden puolella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
T.I. (vahvistamaton)

1

Sais jo nopeammin tulla näitä myyntiin, niin pääsis nokialaisesta eroon :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tod (vahvistamaton)

2

No todellakin. Just oli pakko vaihtaa puhelinta kun firma vaihtui ja olisin ollut valmis tinkimään ominaisuuksistakin jos android-laitteen olisin saanut (ei, en halua ostaa dev phonea suoraan googlelta). Nyt oli pakko ostaa Nokialainen, mutta tämä saa luvan olla viimeinen ever.

Olen niin kyllästynyt S60-alustan bugeihin ja laitteiden huonoon konfiguroitavuuteen, omien ohjelmien kirjoittamisen vaikeuteen (Symbian C++, javalla toki onnistuu), epäloogiseen käyttöliittymään ja suoraansanoen luokattoman huonoihin serviceihen.

Ainoa tapa millä tulen enää ikinä olemaan Nokian device-asiakas on, että he hylkäävät symbianin ja ottavat laitteisiin jonkun oikean käyttöjärjestelmän. Ja tällä en todella tarkoita windows mobilea, joka vasta todellinen paskasusi onkin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jimmy Hoffa (vahvistamaton)

3

Mikä siinä edes on ettei näitä vielä suomessa saa mistään ostettua? En oikeen perusta tosta ulkomailta tilaamisesta niin mielummin ihan kivijalasta kävis hakemassa.. Ei nyt luulisi että yksi käyttis vaikuttaa siihen ettei mistään (suomesta) saa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.