DNA kiihdyttää 3G:n 21 megabittiin sekunnissa

11
Lauri Jämsä

DNA kiihdyttää 3G:n 21 megabittiin sekunnissa
Suomalainen matkapuhelinoperaattori DNA aikoo nostaa 3G-matkaviestinverkkonsa huippunopeuden syksyllä jopa 21 megabitin sekuntivauhtiin.

DNA kertoo valmistelevansa syksyllä 2009 tapahtuvaa lanseerausta teknisillä testeillä, joita suoritetaan kuluvan kesän aikana. Syksyllä käyttöön tuleva päivitys on kaupalliselta nimeltään HSPA+, ja siitä on hyötyä erityisesti käyttäjille, jotka haluavat siirtää tiedostoja ja käyttää internet-palveluita jouhevasti matkaviestinverkon välityksellä. Päivitys mahdollistaa nopean yhteyden tarjoamisen myös yhä useammalle samanaikaiselle käyttäjälle.

Matkapuhelimesta verkkoon päin -nopeudet (uplink) kasvavat päivityksen myötä parhaimmillaan jopa 5,8 megabittiin sekunnissa. Ensi vuodeksi DNA lupailee nostavansa downlink-huippunopeuden jopa 42 megabittiin sekunnissa.

"Olemme toistaiseksi nähneet 3G/HSPA-teknologiasta vasta alkutaipaleen. Nyt käyttöönotettava 21 Mbit/s-nopeus on nähtävä 3G/HSPA-teknologian suorituskyvyn luonnollisena kehityspolkuna, jota jatkaa jo ensi vuoden aikana 42 Mbit/s -maksiminopeudet", DNA:n tekninen johtaja Tommy Olenius visioi.



DNA:n 3G-verkot perustuvat täysin Ericssonin toimittamiin tukiasemiin, jotka tukevat HSPA+:aa valmiiksi. Päivitys HSPA+:aan onnistuu siis pelkillä ohjelmistopäivityksillä. Tällä hetkellä DNA:n 3G-verkon peitto kattaa noin 80 prosenttia suomalaisista. Valtakunnallisen peiton DNA kaavailee olevan mahdollinen viimeistään vuosina 2012-2013.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (11)

Anonyymi käyttäjä
jaajaa (vahvistamaton)

1

ja nää nopeudet luultavasti vaan ja ainostaa stadin keskustassa.

normaalissa alle 100 000 hengen kaupungissa nopeudet on sitä gpsr luokkaa..

MAHTAVAAA MARKKINOINTIA.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Vasteajat (vahvistamaton)

3

Latencyn pienentyminen on yksi HSPA+ ominaisuuksista ja muitakin yhteyden käytettävyyttä parantavia ominaisuuksia on tekniikkaan kehitetty.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
muppis (vahvistamaton)

5

Jos uplink on oikeasti tuollainen, ja DNA ei hinnoittele tuota piloille, niin voisi olla harkitsemisen arvoinen juttu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tumik (vahvistamaton)

6

Ja varmaan edelleen kaikki 3g-yhteydet ovat natin takana....

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jussi (vahvistamaton)

7

ei ole natintakana helposti toimii dc ym ym

ja playstation kolmosella änärii09 verkossa 1mb mokkulalla jo nyt sujuvasti

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
muppis (vahvistamaton)

8

Nattaus on jees ja upnp on MS:n lahja porttien availuun. Se on softa vika jos jättää upnp -porttiohjaukset auki.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Avaruusasema (vahvistamaton)

9

Täällä nattailusta puhuttaessa, ei varmaan kirjoittajalla tule mieleen kuinka monta kertaa puhelin/mokkula vaihtaa tukiasemaa liikuttaessa. Kyseessä ei ole ihan niin yksinkertainen asia säilyttää sama IP joka käänteessä. Mutta toimiihan se.

Kyllä se julkinen IP on mahdollista. Jos nattiosoite tulee vastaa, niin pitää vaihtaa operaattoria. Aivan kuten muissakin liittymissä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
NAT (vahvistamaton)

10

En tiedä mitä tarkoitetaan "kaikilla 3G-yhteyksillä" jotka ovat NATin takana, mutta julkisilla IP-osoitteilla netissä seikkailevat Saunalahden, Elisan ja DNA:n 3G-yhteydet eivät näihin taida kuulua.

Vastaa
jonkku
jonkku

11

Symtorrent latas puhelimeen 100kt/s yks megasella 3g netillä ja masto ihan vieressä. Veikkaan että tolla voi kattoa vaikka hd telvisio kuvaa netistä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.