Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

iPhone 3GS räjäytti YouTube-latausmäärät

3
Markus Lehtiniitty

iPhone 3GS räjäytti YouTube-latausmäärät
Applen tuoreen iPhone 3GS:n yksi tärkeimpiä uusia ominaisuuksia on videokuvaus. Uuden iPhonen videokuvaustuella on ollut heti näkyvä vaikutus: Google on kertonut, että sen YouTube-videopalveluun puhelimista tehdyt lataukset kasvoivat yli 400 prosenttia heti iPhone 3GS:n myyntiintuloa seuranneiden kuuden päivän aikana.

Videokuvaus on ollut jo vuosien ajan tuttu ominaisuus muiden valmistajien lähes kaikissa kamerapuhelimissa, mutta ennen iPhonea se ei ole saavuttanut kovinkaan laajamittaista suosiota. iPhone 3GS:n myötä Apple kuitenkin on jälleen kerran näyttänyt yksinkertaisuuden (ja taitavan markkinoinnin) voiman. Videokuvaus on iPhone 3GS:ssä selkeästi esillä eikä huku muiden ominaisuuksien sekaan.
Kuvauksen lisäksi iPhone 3GS:stä löytyvät myös ominaisuudet videoiden yksinkertaiseen muokkaamiseen. Videoiden lataaminen YouTubeen tai Applen omaan MobileMe-palveluun on tehty erittäin yksinkertaiseksi.

Asioiden pelkistämisen lisäksi iPhone 3GS:n YouTube-suosion takana saattaa olla toki myös se, että iPhone-käyttäjistä muihin puhelimiin verrattuna suurempi osa on erittäin aktiivisia erilaisten sosiaalisten verkkopalveluiden hyödyntäjiä.

Myös valokuvien osalta iPhone on yhtä lailla vahvoilla. Flickr-kuvanjakopalvelussa Applen iPhone-mallisto on muihin puhelimiin verrattuna aivan omassa sarjassa. iPhone on myös perinteiset kamerat huomioiden suosituin kuvaamislaite Flickr-käyttäjien keskuudessa. iPhone 3GS tullee kiihdyttämään myös tätä kehitystä entisestään jatkossa, sillä se tarjoaa huomattavasti edeltäjäänsä paremman kameran.

Kommentit (3)

Diazzi
Diazzi

1

Ööö? Mitenniin ei ole aiemmin saavuttanut laajamittaista suosiota? YouTubehan on aivan täynnä kännykkäkameroilla kuvattua sontaa, ja nyt sitä on siellä tosin iPhonen myötä enemmän. Suurin osa kännykkävideoista on kuitenkin kierrätetty sinne tietokoneen kautta.

Vastaa
Dreamlore
Dreamlore

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Diazzi:

Ööö? Mitenniin ei ole aiemmin saavuttanut laajamittaista suosiota? YouTubehan on aivan täynnä kännykkäkameroilla kuvattua sontaa, ja nyt sitä on siellä tosin iPhonen myötä enemmän. Suurin osa kännykkävideoista on kuitenkin kierrätetty sinne tietokoneen kautta.

Tässä varmaan meinataan juuri tuota kännykällä kuvatun videon internetiin lähettämisen suosiota. Ja mahdollisesti jopa sitä suoraan käynnykästä lähettämistä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja