LG:n tuleva superkosketuspuhelin videolla

5
Markus Lehtiniitty

LG:n tuleva superkosketuspuhelin videolla
LG:n tulevaa Black Label -sarjan uutta kosketusnäytöllistä Chocolate-mallia esittelevä video on ilmestynyt YouTube-palveluun. Olemme aiemmin kertoneet tästä tulevasta puhelimesta noin viikko sitten, kun LG paljasti muutamia tietoja tulevasta kosketuspuhelinvalikoimansa lippulaivamallista.

Tulevan puhelimen kosketusnäytön kuvasuhde on erikoinen 21:9 - vaaka-asennossa kyse on siis erittäin laajakuvaisesta näytöstä. Tarkuutta näytöllä on 800x345 pikseliä ja kokoa neljä tuumaa. Videon mukaan näyttö on päällystetty naarmuntumisen estävällä käsitellyllä lasilla.

Videossa nostetaan esille muista ominaisuuksista muun muassa internetselain, HSDPA- (7,2 Mb/s) ja WLAN-yhteydet sekä (A-)GPS-paikannus. Lisäksi ainakin videon perusteella tulevan kosketusnäyttöpuhelimen Active Flash -käyttöliittymä vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja näyttävältä. Ilmeisestikin puhelin tukee myös monikosketusta. Videolla esitellään puhelimen käyttöliittymästä muun muassa täysnäppäimistöä, selainta, Google Maps -karttaohjelmaa, yhteystietosovellusta, kalenterisovellusta sekä sähköpostiohjelmaa.



Monet puhelimen muut ominaisuudet ovat toistaiseksi vielä hämärän peitossa. Esimerkiksi kameran tarkkuudesta ei ole tietoa, mutta videon perusteella kamerassa on Schneider-Kreuznachin linssi. Myöskään puhelimen sisältämästä muistikapasiteetista ei ole tietoa.

Tulevan mallin lopullisesta tarkasta mallinimestä ei myöskään toistaiseksi ole tietoa. Malli tullaan kuitenkin tuntemaan myös BL40-koodilla. Tuleva puhelin tulee olemaan neljäs puhelinmalli LG:n Black Label -sarjassa. Aiemmin tähän sarjaan ovat kuuluneet alkuperäinen Chocolate, Shine sekä Secret.

LG tulee julkistamaan uuden kosketusnäytöllisen Chocolaten aiemmin ilmoittamansa tiedon mukaan ensi kuun aikana.

Alta löytyy edellä mainittu video, jolla esitellään LG:n tulevaa kosketuspuhelinta:



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (5)

Quiote
Quiote

1

Hyvältä näyttää, todella hyvältä. Käyttöliittymäkin vaikuttaa ihan viimeistelyn käyneeltä ja toimivalta. Ensimmäisiä kokemuksia odotellessa..

Vastaa
cyka
cyka

3

Varmasti paljon tutkitaan kapuloiden koko/käytettävyys suhteita. Tässä ollaan ilmeisesti ihan isoimmassa päässä. Luulis olevan "melkein" taskuusi sopiva O_o mielenkiintoista saada käsiin ja nähdä siten miten koko käytännössä haittaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sepi (vahvistamaton)

5

Onko kukaan testannut LG Arena puhelinta. Oli ehkä surkein esitys ikinä. Demoissa näytti hienolta, käytössä täysin surkea.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.