Nokian megatapahtuma 7 viikon päässä

1
Markus Lehtiniitty

Nokian megatapahtuma 7 viikon päässä
Nokian vuotuinen suurtapahtuma, Nokia World, järjestetään tänä vuonna 2.-3. syyskuuta Stuttgartissa, Saksassa. Viime vuonna Nokia World järjestettiin Espanjan Barcelonassa ja edellisvuonna Amsterdamissa Hollannissa.

Odotettavissa tapahtumassa on merkittäviä julkistuksia niin uusien puhelinten kuin myös Nokian eri palveluiden osalta. Esimerkiksi viime vuonna Nokia julkisti joulukuussa pidetyssä Nokia World -tapahtumassa tämän hetken lippulaivamallinsa, N97:n. Vuoden 2006 Nokia Worldissä puolestaan julkaistiin yksi Nokian kaikkien aikojen legendaarisimmista puhelinmalleista, N95.

Suurimmat Nokia World 09:n uutiset tullaan mitä luultavimmin kuulemaan tapahtuman keynote-esityksissä. Tapahtuman aloittaa Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon ja Markets-yksikön johtaja Anssi Vanjoen esitys, joka ainakin toistaiseksi kulkee nimellä "The future of consumer driven mobile solutions".



Toisen päivän tärkeintä antia lienee Nokian palveluliiketoiminnan johtaja Niklas Savanderin ja Nokian kehitysjohtaja Mary T. McDowellin esitys nimeltä "Delivering on People & Places". Tarkemmin tapahtuman ohjelmaan voi tutustua täällä. Edellä mainittujen ykkösesitysten lisäksi ohjelmassa useita muita Nokian edustajien ja kolmanten osapuolten esityksiä.

Mitään tarkkoja tietoja tai edes epämääräisiä huhuja siitä, mitä Nokia tulee tänä vuonna Nokia Worldissä julkistamaan ei toistaiseksi vielä ole. Yksi hyvä veikkaus kuitenkin voisi kuitenkin olla seuraavan sukupolven maemo-alustaan perustuva laite.

Tapahtumasta löytyy paljon ennakkotietoja täältä Nokia World 09 -sivustolta.

Alta puolestaan löytyy video, jolla tapahtuman isäntänä toimiva Nokian Mark Selby kertoo tulevasta tapahtumasta:



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

LoBer
LoBer

1

Olisko tuolta sitten tulossa läpimurto; kauan odotettu "kunnollinen" kosketusnäyttöpuhelin tai kokonainen sarja. Yksi superhypermega laite 8 megan kamerasta 3,5 tuuman kosketusnäyttöön ja kompassiin ja muutama huokeampi laite päälle. Alkaisi olemaan "jotenkin" pullat uunissa. Vieläkin jäljessä muita, mutta asiat voi muuttua, miksei Nokia itse tällä kertaa lanseereaisi jotain ennennäkemätöntä, johon kyllä allekirjottainut ei usko pätkääkään. Nähdään sitten 7 viikon päästä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.