Nokian 5800 XpressMusicille tulossa suuri päivitys

26
Markus Lehtiniitty

Nokian 5800 XpressMusicille tulossa suuri päivitys
Nokia työskentelee 5800 XpressMusicin tulevan suuren päivityksen parissa, kerrotaan DailyMobile.se:n foorumilla.

Tärkeimpinä uudistuksina tuleva päivitys toisi 5800 XpressMusicin tiettyihin toimintoihin ns. kineettisen selauksen ja kotinäyttö päivittyisi vastaamaan edullisemmasta, mutta uudemmasta 5530 XpressMusicista löytyvää.

Kineettinen selaus tarkoittaa käytännössä näytön koskettamisen kääntämistä vastakkaiseksi tavalliseen verrattuna. Esimerkiksi internetselaimessa sivulla voi siis liikkua liikuttamalla sormea näytöllä alhaalta ylöspäin, jolloin sivulla siirrytään alaspäin. Tämä parantaa selailukokemusta huomattavasti.

5800 XpressMusicin kotinäyttö on toistaiseksi melko karu. 5530 XpressMusicista löytyvä kotinäyttö puolestaan tuo mahdollisuuden lisätä useampia henkilöitä henkilöpalkkiin sekä mahdollisuuden pitää kotinäytöllä näkyvissä sekä henkilöpalkin että sovellusten pikavalintapalkin muiden tietojen ohella. Vielä kehittyneempi kotinäyttö puolestaan löytyy Nokian lippulaivamalli N97:stä.

Lisäksi tulevan 5800-päivityksen pitäisi parantaa kameran toimivuutta ja kuvanlaatua sekä puhelimen yleistä toimintanopeutta sekä -varmuutta. Päivityksen tuloaikataulusta ei ole tarkkaa tietoa, mutta luultavasti päivityspaketin testaaminen ja valmiiksi saaminen kestää vielä useampia viikkoja.

5800 XpressMusic on ollut suuri menestysmalli Nokialle. Nokia on myynyt yhteensä jo seitsemisen miljoonaa 5800 XpressMusicia, ja se on ollut Nokian eniten liikevaihtoa tuottanut puhelin sekä vuoden 2009 ensimmäisellä että toisella neljänneksellä.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (26)

Anonyymi käyttäjä
jackoff (vahvistamaton)

3

"Esimerkiksi internetselaimessa sivulla voi siis liikkua liikuttamalla sormea näytöllä alhaalta ylöspäin, jolloin sivulla siirrytään alaspäin. Tämä parantaa selailukokemusta huomattavasti. "

Siis tuotako ei ole vielä ollu tuossa puhelimessa? nyt menee lujaa =D

Vastaa
kikuu
kikuu

4

Wohooo!!!!!! Jos tuo selaustapa on myös galleriassa, perun kaikkipahat puheeni tästä puhelimesta. olen joksaisessa kirjoituksessani valittanut tuosta normaalista selauksesta:D

No katsotaan nyt..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mage (vahvistamaton)

5

Asia mitä minä eniten kaipaan on se että musiikkisoitin sulkeutuu samalla kunm kiskaisee kuulokejohdon irti puhelimesta!! Aivan käsittämätöntä miksi tällaista ominaisuutta ei jo ole.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
heheheeh (vahvistamaton)

6

zonezzz @ 20.7.2009 15:59

Ai että DivX tuki? No lataa hyvä ihminen divx-tuki netistä ja asenna puhelimeen, ei tarvitse odottaa valmistajilta niitä über-ominaisuuksia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tenhunen (vahvistamaton)

7

Niin ja kyllähän tuo puhelin jo tukee mp4:sta. Joka tapauksessa smartmovielle pitää video transcodata uusiks, ni miksei sitä samalla muunna mp4:ks ja kattele puhelimen natiiviplayerillä. Erittäin hyvää kuvaa muuten saa aikaseks tuolla tavalla.

Vastaa
Dreamlore
Dreamlore

9

Olen vissiin ainut joka ei siihen kotinäytölle mitään turhia kikkareita kaipaa. Riittää kun näkee saapuneet viestit, vastaamattomat puhelut sekä kellon.

Vastaa
Dreamlore
Dreamlore

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Niin mitähän muuta siinä kotinäytöllä voisi/pitäisi näyttää..?

No tuossa seuraavassa päivityksessä vissiinkin tulossa se että ympätään siihen ruudulle ne "soittokuvakkeet", pikakuvakkeita ohjelmille, tekstiviesti/sähköposti preview sekä säätilatiedot. Ei ainakaan tarvitse miettiä laittaako taustakuvaa kun nuo kaikki oskat peittävät koko ruudun.

Vastaa
kikuu
kikuu

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dreamlore:

Aijaha. No onneksi nuo saa sentään pois päältä.. Olisi kyllä jännä kokeilla sellasita itse kasattavaa aloitusnäyttöä. Jossa olisi siis paljon erilaisia "widgettejä". Uudessa Nokiassa on viissin sellainen. En usko, että niille loppunjen lopuksi mitään käyttöä olisi, mutta jännää olisi kokeilla.

Ite haluan nähdä vain kalenterin, uudet viestit, vastaamattomat puhelut, kello, päivämäärä ja ehä parhaimmillaan pari pikakuvaketta ohjelmiin. En todellakaan halua käyttää 3G yhteyttäni johonkin uutisiin ja säätilaan. Ellen sitten niitä erikseen halua katsoa.

Vastaa
kikuu
kikuu

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dreamlore:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

Niin mitähän muuta siinä kotinäytöllä voisi/pitäisi näyttää..?

No tuossa seuraavassa päivityksessä vissiinkin tulossa se että ympätään siihen ruudulle ne "soittokuvakkeet", pikakuvakkeita ohjelmille, tekstiviesti/sähköposti preview sekä säätilatiedot. Ei ainakaan tarvitse miettiä laittaako taustakuvaa kun nuo kaikki oskat peittävät koko ruudun.

Aijaha. No onneksi nuo saa sentään pois päältä.. Olisi kyllä jännä kokeilla sellaista itse kasattavaa aloitusnäyttöä. Jossa olisi siis paljon erilaisia "widgettejä". Uudessa Nokiassa on viissin sellainen. En usko, että niille loppujen lopuksi mitään käyttöä olisi, mutta jännää olisi kokeilla.

Ite haluan nähdä vain kalenterin, uudet viestit, vastaamattomat puhelut, kello, päivämäärä ja ehä parhaimmillaan pari pikakuvaketta ohjelmiin. En todellakaan halua käyttää 3G yhteyttäni johonkin uutisiin ja säähän. Ellen sitten niitä erikseen halua katsoa.

Vastaa
Akasori
Akasori

14

Onko kenenkään muun mielestä aloitusnäytön "Puhelin"- ja "Osoitekirja"-painikkeet turhia tai muuten rumia? Ne olisi kiva saada pois.

Vastaa
kerbo
kerbo

15

"Kineettinen selaus tarkoittaa käytännössä näytön koskettamisen kääntämistä vastakkaiseksi tavalliseen verrattuna. Esimerkiksi internetselaimessa sivulla voi siis liikkua liikuttamalla sormea näytöllä alhaalta ylöspäin, jolloin sivulla siirrytään alaspäin."

Noinhan se tekee jo nytkin...? Wtf? En tajunnut. Selittäkää!

Vastaa
Quirzo
Quirzo

17

@Arrapaa tuo ei toimi 5800:lla ainakaan mulla.
Mutta kiitos kuitenkin, googlaamalla antamaltasi sivulta löytynyttä tiedostoa löysin tekijän sivun josta löytyi pari viikkoa sitten julkaistu versio s60v5 -alustalle.

Vastaa
kerbo
kerbo

18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

@Kerbo.

Kineettinen selaus on siis samanlaista mitä iPhonessa on.. :) Myös Opera Minissä on kinettinen selaus.

Mulla ainakin opera minissä on ihan samanlainen selaustapa kuin nokiankin selaimessa. Operassa sivu vaan liikkuu enemmän ja nopeammin pienemmillä sormen/kynän vedoilla.

Oon vissiin vähän tyhmä kun en tajua tuota vieläkään...

Vastaa
kikuu
kikuu

19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kerbo:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kikuu:

@Kerbo.

Kineettinen selaus on siis samanlaista mitä iPhonessa on.. :) Myös Opera Minissä on kinettinen selaus.

Mulla ainakin opera minissä on ihan samanlainen selaustapa kuin nokiankin selaimessa. Operassa sivu vaan liikkuu enemmän ja nopeammin pienemmillä sormen/kynän vedoilla.

Oon vissiin vähän tyhmä kun en tajua tuota vieläkään...

Joo olin väärässä tuon Nokian selaimen kineettisyyden suhteen ;)
No jokatapauksessa; kun liikutat sormea alaspäin, niin sivun kelautuu ylöspäin. Kokeilen tuolla puhelimen omalla selaimella.

Eikun siis hetkonen. Niinhän nokian selain tekee jo, kuten sanoit. Nyt menin ihan sekasin itekkin.

Vastaa
kerbo
kerbo

20

Lainaus:

Eikun siis hetkonen. Niinhän nokian selain tekee jo, kuten sanoit. Nyt menin ihan sekasin itekkin.

Niinpä ;) Mitähän tuolla nyt oikeasti tarkoitetaan...?

Vastaa
kikuu
kikuu

21

Taitaa tulla tuo selaustapa sitten galleriaan ainakin??? Näin ainakin todella toivoisin. Eli vaikka musiikkikappaleet selattaisiin tuolleen likuvasti.

Vastaa
Quirzo
Quirzo

23

Ahaa, niin sillä meinataan sitä että se jää liikkumaan vielä kosketuksen jälkeenkin? Hyvä, sitä oon kaivannu.

Tosiaan alunperin sain kanssa sen käsityksen,että se kineettinen selaus meinaa vaan sitä vetämällä tapahtumaa selaamista, mikä on nytkin mahdollista selaimessa. Tuo ominaisuus että se sivu vielä liikkuu sillain hienosti on siis tulossa?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mikael (vahvistamaton)

24

Tuon kineettisen scrollauksen pitäisi tulla ehdottomasti kaikkiin kosketusnäyttöpuhelimiin! On nimittäin lievästi mukavampi käyttää, kuin esim. vierittää jotain palkkia.

Vastaa
kerbo
kerbo

25

Lainaus:

Ahaa, niin sillä meinataan sitä että se jää liikkumaan vielä kosketuksen jälkeenkin? Hyvä, sitä oon kaivannu.

Juujuu... No eipähän tuo ainakaan haitaksi ole ;) Hyvä juttu!

Vastaa
niko207
niko207

26

"Esimerkiksi internetselaimessa sivulla voi siis liikkua liikuttamalla sormea näytöllä alhaalta ylöspäin, jolloin sivulla siirrytään alaspäin. Tämä parantaa selailukokemusta huomattavasti. "
<br/>
<br/>
<br/>onhan toi jo tossa ihan noksun omassakin selaimessa?!?!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.