HTC:n tulevasta Google-alustallisesta Click-puhelimesta kuvia

2
Markus Lehtiniitty

HTC:n tulevasta Google-alustallisesta Click-puhelimesta kuvia
Kerroimme eilen pääasiassa HTC:n tulevaan Leo-kehitysnimelliseen keskittyvässä jutussa myös Click-kehitysnimellisen mallin olevan tulossa taiwanilaiselta HTC:ltä. Tuolloin Clickistä ei vielä ollut mitään tietoja.

Nyt on paljastunut, että Click tulee sisältämään Googlen Android-käyttöjärjestelmän. Lisäksi PointGPhone.com-sivusto on julkaissut puhelimesta kaksi kuvaa, jotka löytyvät tästä jutusta. Kuvat paljastavat puhelimen kehitysnimen juontuvan näytön alta löytyvästä "clickwheel"-ohjaimesta.

Ilmeisesti Click tulee olemaan Android-laitteeksi varsin edullinen. Clickin tarjoamista ominaisuuksista kosketusnäyttöä ja kameraa lukuun ottamatta ei kuitenkaan ole vielä oikeastaan mitään tietoa, kuten ei myöskään sen julkistus- tai myyntiintuloaikataulusta.



HTC:lta odotetaan lähitulevaisuudessa useita Android-alustallisia puhelimia, sillä niiden odotetaan valtaavan HTC:n mallistosta jopa puolet vuoden 2010 aikana. Tämä tarkottaisi käytännössä ainakin 10-15 uutta HTC:n Android-puhelinta vuoden 2010 loppuun mennessä.

Ennen Androidia HTC:n kaikki puhelimet perustuivat Microsoftin Windows Mobile -käyttöjärjestelmälle ja HTC oli ikään kuin Microsoftin "hovivalmistaja" puhelinmarkkinoilla. Android on kuitenkin muuttanut asetelmia selkeästi. Myös muut puhelinvalmistajat ovat vahvasti Androidin takana: Samsung panostaa siihen jatkossa vahvasti, LG:n tulevista älypuhelimista suurin osa tullee perustumaan siihen, Sony Ericssonilta on tulossa ensimmäinen Android-puhelin XPERIA X3 ja Motorola on laittamassa koko tulevaisuutensa puhelinvalmistajana tulevien Android-puhelintensa harteille.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
RYVhuMAsc (vahvistamaton)

2

Di66wR <a href="http://niouszemctzi.com/">niouszemctzi</a>

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.