Apple joutui tutkintaan hylättyään Google-sovelluksen pääsyn iPhoneen

3
Markus Lehtiniitty

Apple joutui tutkintaan hylättyään Google-sovelluksen pääsyn iPhoneen
Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC on pyytänyt Applelta, iPhonea Yhdysvalloissa myyvältä AT&T-operaattorilta ja Googlelta tietoja liittyen Applen suorittamaan Google Voice -sovelluksen hylkäämiseen yhtiön iPhone-puhelinten App Store -sovelluskaupasta. Kerroimme asiasta aiemmin tällä viikolla.

Google Voice on palvelu, joka mahdollistaa käyttäjille säästöjä tietyissä puhelukuluissa, ilmaiset tekstiviestit ja mahdollisuuden piilottaa varsinainen puhelinnumeronsa Google Voice -numeron taakse, mikä helpottaa operaattorin vaihtamista.

Googlen oman Google Voice -sovelluksen hylkäämisen lisäksi Apple myös poisti App Storesta aiemmin löytyneet, Google Voicea käyttäneet kolmannen osapuolen sovellukset, mukaan lukien GV Mobile, GVdialer ja VoiceCentral.



FCC on alkanut tutkimaan asiaa, koska kyseessä saattaa olla kilpailua rajoittava toimi. FCC on kiinnostunut muun muassa hylkäämispäätöksen syystä, Applen toiminnasta, AT&T:n osallisuudesta ja Googlen kokemuksia App Storesta muiden sovellustensa osalta. Luultavasti FCC:n tutkinta keskittyy pitkälti AT&T:n osuuteen hylkäämisessä. Monien arvailujen mukaan juuri AT&T on ollut hylkäyspäätöksen taustalla, sillä Google Voice -sovellus voisi vaikuttaa negatiivisesti sen tuloihin. AT&T on kuitenkin aiemmin kiistänyt väitteet ja todennut App Storen olevan Applen vastuulla.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Wall Street Journal verkkosivuillaan. TechCrunch-sivusto on puolestaan julkistanut FCC:n yhtiöille lähettämät kirjeet. Tutkinnan alla olevat yhtiöt eivät ole ainakaan toistaiseksi kommentoineet asiaa.

Apple on suhtautunut viime aikoina nihkeästi Googlen uusiin sovelluksiin. Google Voice -sovelluksen hylkäämisen lisäksi Apple kehotti Googlen kehittämään Latitude-sovelluksensa natiivin sovelluksen sijaan vain web-tekniikoin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (3)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.