Nokian E71:n seuraaja, E72, jo laajassa testissä

4
Markus Lehtiniitty

Nokian E71:n seuraaja, E72, jo laajassa testissä
Venäläinen Mobile-review-sivusto on jo julkaissut Nokian kolmannella vuosineljänneksellä myyntiin luvatusta, erittäin suositun E71-mallin seuraajasta, E72-puhelimesta laajahkon testiartikkelin, joka sisältää myös kattavasti kuvia sekä itse E72:sta että sen Symbian S60 -käyttöliittymästä. Artikkeli on toistaiseksi saatavilla vasta venäjäksi, mutta Google Kääntäjä -palvelulla sen saa käännettyä melko mukavasti englannin kielelle.

Koska testiartikkeli ilmestyy melkoisesti ennen puhelimen myyntiintuloa, kannattaa sen kohdalla muistaa, että testattu puhelin ei vastaa lopullista, myyntiintulevaa versiota.

Muotoilullisesti E72 seuraa hyvin pitkälti E71-edeltäjänsä linjoilla: 2,46 tuuman laajakuvasuhteisen näytön alta löytyy QWERTY-täysnäppäimistö. Ominaisuuksien osalta E72 tuo edeltäjäänsä verrattuna uudemman käyttöliittymäversion, paremman, tarkkuudeltaan viiden megapikselin kameran, 3,5 mm:n standardin kuulokeliittimen, digitaalisen kompassin, vauhdikkaamat HSDPA-yhteydet ja uutena HSUPA-tuen sekä optisen suuntaohjaimen ja monia pienempiä muutoksia. Lisäksi puhelimen näppäimistöryhmittely on E71:stä poikkeava ja vastaa ennemminkin edullisemmasta E63-mallista tuttua järjestystä.



Mobile-review'n mielipide E72:sta on yleisesti ottaen positiviinen - tosin optisesta suuntaohjaimesta testin takana oleva Mobile-review'n perustaja Eldar Murtazin ei niinkään paljoa pitänyt. Erityisesti kehutaan E72:n nopeutta. E72:n prosessori toimii ainakin väitetysti 600 megahertsin kellotajuudella verrattuna E71:n 369 megahertsin kellotaajuuteen.

Julkistuksen yhteydessä 15. kesäkuuta Nokia arvioi E72:n hinnaksi 350 euroa ennen veroja, eli Suomessa puhelimen hinta tullee aluksi asettumaan noin 400-450 euroon.

Nokia kertoi vuoden 2009 toisen neljänneksen osavuosikatsauksensa yhteydessä toimittaneensa siihen mennessä jo yli viisi miljoonaa E71-puhelinta. Puhelinta on kehuttu testeissä ja onpa sen sanottu olevan jopa Nokian kaikkien aikojen paraskin puhelin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (4)

msly
msly

3

Juu, oli järjestelmässä joku vanha E75-kuva jostain syystä samalla nimellä kuin uusi, jonka juttuun lisäsin. :)

Onneksi huomasin heti (on voinut kestää ennen kuin on tullut sivuille cachesta näkyviin tms.).

Vastaa
jehu80
jehu80

4

Toivottavasti akunkesto ei mene E71:stä alaspäin. Tuntuu vain, että väkisinkin menee jos prossu on huomattavasti nopeampi ja akku ei kuorien samankaltaisuuden vuoksi voi olla juuri suurempi. Itsellä on ollut nyt vuoden (tai no ehkä kuukauden yli) käytössä tuo E71. Tykkään, mutta kohta voisi vaihtaakin. Puhelin tulee duunin kautta, niin ei tarvitse itse maksaa (paitsi tietysti matkapuhelinetu palkassa).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.