Apple lähes viisinkertaisti markkinaosuutensa älypuhelimissa

9
Markus Lehtiniitty

Apple lähes viisinkertaisti markkinaosuutensa älypuhelimissa
Gartner on julkaissut omat lukunsa vuoden 2009 toisen neljänneksen (huhti-kesäkuu) puhelinmyynnistä. Yhteensä puhelimia myytiin Gartnerin mukaan 286,1 miljoonaa, jossa oli pudotusta 6,1 prosenttia vuodentakaiseen. Älypuhelimia meni kaupaksi puolestaan 40,9 miljoonaa, jossa oli kasvua 27 prosenttia.

Älypuhelinmarkkinoiden osalta Nokia jatkoi yhä selvänä ykkösenä, mutta sen kolme lähintä kilpailijaa voittivat markkinaosuuksia samalla, kun Nokia niitä menetti. Applen markkinaosuus kasvoi lähes räjähdysmäisesti. Gartnerin mukaan Nokian osuus älypuhelinten kappalemääräisestä myynnistä toisella neljnneksellä oli 45,0 prosenttia, kakkosena olevan RIM:n 18,7 prosenttia, Applen 13,3 prosenttia, HTC:n 6,0 prosenttia ja Fujitsun 3,0 prosenttia. Muiden valmistajien osuudeksi Gartner arvioi yhteensä 13,9 prosenttia.

Nokia myi siis yhä toisellakin neljänneksellä enemmän älypuhelimia kuin sen neljä suurinta kilpailijaa myivät yhteensä. Tilanne on lähes sama myös koko puhelinmarkkinoiden osalta, joilla Nokia ylsi hyvin lähelle neljän suurimman kilpailijansa yhteistoimituksia. Nokia on ainoa puhelinvalmistaja, joka on vahva sekä koko puhelinmarkkinoiden että älypuhelinmarkkinoiden näkökulmasta. Älypuhelinmarkkinoilla Nokian tärkeimmät kilpailijat ovat RIM, Apple, HTC ja Fujitsu ja koko puhelinmarkkinoilla Samsung, LG, Motorola ja Sony Ericsson.



Mielenkiintoista tuoreissa älypuhelinluvuissa on Applen osuuden moninkertaistuminen: osuus kasvoi vuodentakaisesta 2,8 prosentista 4,75-kertaiseksi 13,3 prosenttiin. Suuri rooli tässä oli iPhone-päivityksen (iPhone 3GS) ajoittumisella tänä vuonna toiselle neljännekselle viime vuoden kolmannen neljänneksen sijana. Applea lukuun ottamatta muutokset ovat melko pieniä: Nokian osuus pieneni 2,4 prosenttiyksikköä, RIM:n nousi 1,4 prosenttiyksikköä, HTC:n nousi 1,9 prosenttiyksikköä ja Fujitsun laski 0,3 prosenttiyksikköä.

Koko puhelinmarkkinoiden markkinaosuudet olivat Gartnerin mukaan toisella neljänneksellä seuraavat: Nokia 36,8 %, Samsung 19,3 %, LG 10,7 %, Motorola 5,6 %, Sony Ericsson 4,7 %, muut 23,0 %. Huomionarvoista on, että vaikka Nokia kantaa yllään tietynlaista halpapuhelinten valmistajan leimaa, on yhtiön osuus älypuhelinmarkkinoista ainakin toistaiseksi merkittävästi korkeampi kuin koko puhelinmarkkinoista.

Yksittäisistä puhelinmalleista Gartner nostaa esiin Nokian N97:n ja sen väitetyn huonon menestyksen. Gartnerin mukaan N97 myi toisella vuosineljänneksellä vain 500 000 kappaletta, mikä toki on totta, mutta jättää mainitsematta N97:n tulleen myyntiin vasta kesäkuussa muutamilla markkinoilla ja vasta myöhemmin heinäkuussa laajemmin. N97:n menestystä voidaan kunnolla arvioida siis vasta kolmannen neljänneksen lukujen perusteella.

Olemme aiemmin käyneet läpi merkittävimpien puhelinvalmistajien toisen neljänneksen osavuosikatsaukset:
Motorola täydensi tuloskauden, näin eri puhelinvalmistajilla meni
Samsung hätyyttelee jo 20 prosentin osuutta puhelinmarkkinoista
LG:ltä erittäin vahva suoritus puhelimissa
Apple myi 5,2 miljoonaa iPhonea kolmessa kuukaudessa
Sony Ericssonilla takana kaamea neljännes
Nokia myy 5800 XpressMusicia yli miljoonan kuukausitahtia


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (9)

Anonyymi käyttäjä
zzav (vahvistamaton)

1

Go Apple! :)

Vuosikymmenen sisällä Nokia saa luvan keskittyä ainoastaan halpapuhelimiin. Nokian 5800 XM:n olen myymässä ja hankkimassa iPhonen, vaikka nokialaisia olen ainoastaan käyttänyt.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jonathan (vahvistamaton)

3

Otsikon informaatioarvon on nolla, syy onneksi kerrotaan jutussa. Applen osuuden moninkertaistumista ei kuitenkaan voi pitää mitenkään mielenkiintoisena, koska vertailtavat neljännekset eivät ole vertailukelpoisia. Paljon mielenkiintoisempaa olisi mielestäni ollut Nokian markkinaosuuden yllättävän reilu pudotus koko puhelinmarkkinalla.

Viime vuoden Q2:lla Apple ei myynyt iPhone 3G:tä kuin hetken ja myös alkuperäisen iPhonen saatavuus oli pitkään hyvin rajallinen. Neljännekset joissa Applella on tuotetransitio ovat täten hyvin harhaanjohtavia, varsinkin kun lanseeraus tehtiin aivan eri tavalla. Seuraava neljännesraportti kertoo sitten jo enemmän, vaikka sitäkään ei voi aivan suoraan edellisvuoteen verrata.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Aapeli (vahvistamaton)

4

@1

"Nokian osuus älypuhelinten kappalemääräisestä myynnistä toisella neljnneksellä oli 45,0 prosenttia"

Eikös tuo ole vain kasvanut?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Innov8 (vahvistamaton)

6

Samsungin PITÄISI vielä kuroa Nokian välimatka kiinni 1-2 vuoden sisällä!.
Koko puhelinmarkkinoiden markkinaosuudet olivat Gartnerin mukaan toisella neljänneksellä seuraavat:
Nokia 36,8 %,
Samsung 19,3 %,
LG 10,7 %,
Motorola 5,6 %,
Sony Ericsson 4,7 %,
muut 23,0 %.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Teemu (vahvistamaton)

7

Mitenkäs Applen markkinaosuus muissa kuin älypuhelimissa? ;)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.