Microsoftin Windows Mobilen tulevaisuus on sekava

4
Markus Lehtiniitty

Microsoftin Windows Mobilen tulevaisuus on sekava
Microsoftin Windows Mobilen tulevaisuus on saanut lisävaloa ja vaikuttaa yhä sekavammalta. Jo aiemmin olemme kertoneet huhuista, joiden mukaan Microsoft pitäisi jatkossa aina kaksi käyttöjärjestelmäversiota samanaikaisesti markkinoilla. Nyt nämä huhut ovat saaneet lisätukea DigiTimesin nimettömistä, taiwanilaisista puhelinvalmistajalähteistä.

1. lokakuuta tänä vuonna virallisesti julkistettava tuleva Windows Mobile 6.5 -versio tulee hinnanalennuksen myötä siirtymään edullisempiin puhelimiin Windows Mobile 7:n saapuessa markkinoille joskus vuoden 2010 lopulla. Tästä on myös vedetty vertauksia, että Windows Mobile 6.5:llä Microsoft haastaa Googlen Androidin ja Windows Mobile 7:llä puolestaan Applen iPhonen.



Windows Mobile 6.5:n suurimmat uudistukset aiempiin versioihin ovat uusittu käyttöliittymä ja mukana seuraava Windows Marketplace for Mobile -ohjelmistokauppa. Lisäksi tuoreiden tietojen mukaan Windows Mobile 6.5:lle suunnitellaan myös merkittävää, kosketusominaisuuksia yhä parantavaa, päivitystä vuoden 2010 helmikuulle. Käyttöliittymää olisi muokattu sormiystävällisemmäksi ja mukana olisi myös iPhonesta tuttu suurennuslasitoiminto tekstin valitsemiseen. Lisäksi päivitys toisi mukanaan myös tuen kapasitiivisille kosketusnäytöille. Päivitystä esitellään tämän jutun lopusta liitettynä löytyvällä videolla.

Kokonaisuutena Windows Mobilen tulevaisuus vaikuttaa tällä hetkellä todella sekavalta, sillä parhaillaan markkinoille odotetaan niin Windows Mobile 6.5:tä, Windows Mobile 7:ää kuin myös näiden väliin sijoittuvaa Windows Mobile 6.5:n päivitysversiota.

Microsoft on viime aikoina menettänyt merkittävästi asemia mobiilikäyttöjärjestelmissä ja vastaavan kehityksen odotetaan myös jatkuvan. Varsinkin jatkossa suurin syy tähän tulee olemaan Googlen Android-käyttöjärjestelmä, johon monet aiemmin Windows Mobilea älypuhelimissaan käyttäneet puhelinvalmistajat ovat ainakin osittain siirtymässä.

Viime viikolla Nokia ja Microsoft julkistivat allianssin Microsoftin Office-paketin ja muiden tuottavuussovellusten tuomiseksi Nokian Symbian-käyttöjärjestelmällisiin älypuhelimiin. Tämä liike nähtiin Microsoftin osalta myös Windows Mobilen epäonnistumisen myöntämisenä. Gartnerin analyytikko Nick Jones on jo viitannut jopa mahdollisuuteen Windows Mobilen kuolemasta. Myös Mobile-review'n Eldar Murtazin sivusi aihetta Nokia N900 -ensikatsausartikkelin alustuksessaan. Murtazinin mukaan Microsoft ei kehittäisi Windows Mobile 7:n jälkeen enää erillistä mobiilikäyttöjärjestelmää, vaan myös mobiililaitteissa tulisi käyttöön (karsittu versio) tulevasta, Windows 7:aa seuraavasta, työpöytäkäyttöjärjestelmästä.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

Anonyymi käyttäjä
Rauno (vahvistamaton)

1

Toivottavasti pääsemme tästä jossain vaiheessa eroon. Työpöytä Windowsissakin on tarpeeksi kestämistä.

Vastaa
teosto
teosto

2

vanhaankin toosamobileen saa tuon kapasitiivisen systeemin.. jos sillät tarkallen tuota ns kelluntaa tai juoksevaa systeemiä kutsutaan. jotai tällästä likimain http://www.spbsoftwarehouse.com/products/mobileshell/

alpha versiossa olevalla softalla saa N97 luurinkin toimimaan samoin. oli ne kaikki hienot nipistyssysteemit ja muut jota apple fanit huutaa.

jos tuan uuden seiskan sais toho yhtee luuriin jostai romina testii. toisaalta custom romeja onneks on olemassa jo paljon.

se eräs igay fani voi tulla rauhassa naputtamaan taas ikiukaasta jotain järjellistä.

Vastaa
Abexi
Abexi

3

@1 Nyt haluaisin kuulla että miten nyt sitten tässä voi vetää keskusteluun PC windowsin? Vain koska nimessä lukee windows, ei välttämättä tarkoita että se olisi aina täysin paska.

Hohhoijjaa rakastan puhelinvertailun kommentointeja.

Vastaa
kitevesku
kitevesku

4

Microsoftille Windows on päätuote ja tulemme näkemään sen tulevaisuudessakin mobiililaitteissa. Tietysti Windows ja Windows Mobile kehittyvät, koska niin kehittyvät laitteetkin.

WM 6.5:n mukana tulee myös mm. ilmainen My Phone -palvelu, jossa käyttäjä voi varmistaa puhelimensa verkkoon ja käsitellä sen sisältöä selaimella yms. http://myphone.microsoft.com

My Phonesta tulee uusi versio kohta kun puhelimet tulevat markkinoille.

@2 Kapasitiivinen näyttö sen sijaan tarkoittaa kosketusnäyttöä, jossa painallus paikallistetaan paineen sijaan (resissiivinennäyttö) sähkökentän muutoksen perusteella. Kapasitiivinen näyttö on epätarkempi kuin resissiivinen, mutta toisaalta sen käyttö onnistuukin vain sormella, joka ei kaikkein tarkein osoitin olekaan.

Kapasitiivisia näyttöjä tulee varmasti myös Windows-puhelimiin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.