Apple, AT&T ja Google antoivat vastauksensa Google Voice -jutussa

3
Markus Lehtiniitty

Apple, AT&T ja Google antoivat vastauksensa Google Voice -jutussa
Muutama viikkoa sitten laajasti uutisoitu Google Voice -sovelluksen hylkääminen Applen iPhone-puhelinten App Store -ohjelmistokaupasta käynnisti myös Yhdysvaltain telehallintoviraston FCC:n tutkimukset asian ja App Store -hyväksymisprosessin osalta. Google Voice -sovelluksen avulla käyttäjillä on mahdollisuus säästää puhelinkuluissa ja vaihtaa helpommin operaattoria.

FCC pyysi Applea, iPhonea Yhdysvalloissa myyvää AT&T-operaattoria ja Googlea toimittamaan omat vastauksensa asian tiimoilta menneeseen perjantaihin mennessä ja kaikki yhtiöt ne myös toimittivatkin.

Applen vastauksen mukaan se ei ole edes hylännyt Google Voice -sovellusta, vaan jatkavansa yhä sen tutkimista. Applen mukaan ongelma on, että sovellus toistaa ja pyrkii korvaamaan iPhonesta jo vakiona löytyviä puhelin- ja tekstiviestitoimintoja. Lisäksi sovellus siirtää iPhonen sisältämät yhteystiedot Googlen palvelimille ja Apple haluaa varmistua, että näitä tietoja käytetään vain asiallisilla tavoilla. Lisäksi Apple painottaa, että AT&T:llä ei ole päätäntävaltaa App Storen hyväksymisten osalta - muuten kuin, että Applella AT&T:n kanssa olemassa oleva sopimus kieltää internet-puhelut (VoIP) mahdollistavien sovellusten hyväksymisen.



AT&T:n vastaus kertoo, että sillä ei ollut minkäänlaista roolia Google Voicen hylkäämisessä. AT&T:n mukaan se on käynyt Applen kanssa keskusteluja liittyen audion tai videon suoratoistoa (streaming) tukeviin sovelluksiin sekä tietyntyyppisten sovellusten istumisesta Applen ja AT&T:n sopimukseen sekä AT&T:n yleisiin palveluehtoihin.

Google on antanut asiasta varsin niukan vastauksen - varsinkin, kun melko suuri osa Googlen vastauksesta on päätetty pitää luottamuksellisena poissa julkisuudesta. Googlen mukaan Google Voice on edelleen saatavilla iPhone-käyttäjille verkkoselaimen kautta, mutta paras käyttökokemus saavutettaisiin omalla itsenäisellä sovelluksella.

Kaikkien kolmen vastaukset ovat luettavissa muun muassa Engadget-blogin tästä merkinnästä.

Applen FCC:lle antamasta vastauksesta löytyi myös muutamia mielenkiintoisia tietoja yleisestä hyväksymisprosessista. Applen mukaan sillä on tällä hetkellä yli 40 kokoaikaista koulutettua henkilöä tutkimassa kehittäjien lähettämiä sovelluksia. Lisäksi jokainen lähetetty sovellus käy vähintään kahden henkilön kautta. Lisäksi olemassa on App Store Executive Review Board, joka kokoontuu viikottain määrittelemään käytäntöjä hyväksymisprosessiin sekä myös käy läpi sovelluksia, jotka ovat nostavat esiin uusia tai monimutkaisia asioita.

Applen mukaan joka viikko sille lähetetään hyväksyttäväksi 8500 uutta sovellusta (päivitykset mukaan lukien) ja näistä noin 20 prosenttia ei hyväksytä ensimmäisellä kerralla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

EmDzei
EmDzei

1

> Lisäksi Apple painottaa, että AT&T:llä ei ole päätäntävaltaa App Storen hyväksymisten osalta - muuten kuin, että Applella AT&T:n kanssa olemassa oleva sopimus kieltää internet-puhelut (VoIP) mahdollistavien sovellusten hyväksymisen.

Tätä monopolista kieltoa FCC:n tulisi myös tutkia, koska se on juuri pohjalla miksi Google Voicea ei hyväksytty. Sekä AT&T että Apple nyt hokevat kuorossa etteivät he kiellä, mutta kun heillä on tällainen kieltävä sopimus, LOL.

Vastaa
virheinen
virheinen

2

Tämä on edelleen se suurin syy jättää iPhone hyllyyn. Ellei takuusta halua päästä kerralla eroon, niin pitää alistua Applen tahtoon ohjelmien osalta: he päättävät, mitä käytät!

Vastaa
tkkaisla
tkkaisla

3

Sen verran voin kertoa että vaikka tuo sensuuri tuolla app storessa on aika perseestä suorastaan niin on se kuitenki paras softakauppa joka on tullu vastaan, ja onneks Google Voicen saa sentää cydianin kautta jailbreikattuun puhelimeen. Itse jailbreikkasin puhelimen samana päivänä kun sain sen ja on sen jälkeen mukisematta vaihdettu takuussa uuteen, olen tietysti poistanut jailbreikkauksen ennen takuuseen vientiä. Iphonesta kyllä saa paljon irti mut monen asian eteen siinä saa kyllä nähdä vaivaa että saa toimimaan ja hommat tehtyä siitä siis iso miinus Aplelle. Ja joku vois tehä kunnon synkronoiti softan pc:lle ku toi itunes on välillä melko perseesstä eikä viittis SSH:ta joka asiaan käyttää. iPhonella olisi kyllä paljon enemmän kannatusta jos noi saatanan estot vaa lähtis vittuun. Kapasitiivinen kosketunäyttö kunniaan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.