Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Nokia virallisti N85-päivityksen

2
Markus Lehtiniitty

Nokia virallisti N85-päivityksen
Nokia on virallisesti kertonut N85:n ohjelmistopäivityksestä, joka on itse asiassa ollut saatavilla jo jonkin aikaa.

Versionumeroltaan uusi versio on 30.0.19. Uuden ohjelmistoversion tärkein uudistus pitäisi olla mukana tulevat Ovi Contacts -toiminnot, jotka mahdollistavat muun muassa keskustelut sekä oman sijainnin jakamisen. Lisäksi erityisesti on tehty parannuksia USB-lataukseen. Edellä mainittujen ohella myös pienempiä ja yleisiä bugikorjauksia ja vakausparannuksia on uudessa ohjelmistoversiossa tehty.
N85:n päivittäminen onnistuu joko tietokoneen kautta Nokia Software Updater -ohjelmalla tai suoraan puhelimesta verkon yli ns. FOTA-päivityksenä. Suoraan puhelimesta päivitystä pääsee hakemaan Laitehallinnan kautta, johon pääsee muun muassa näppäilemällä *#0000# kotinäytöllä.

N85:stä löytyy myös UDP-ominaisuus (User Data Preservation), jonka ansiosta käyttäjän puhelimen muistiin tallentamien tietojen, tiedostojen ja sovellusten pitäisi säilyä päivityksen yhteydessä koskemattomina. Tästä huolimatta varmuuskopioiden ottaminen on kuitenkin suositeltavaa, sillä aina voi jokin mennä pieleen.

N85 on jo varsin iäkäs malli - se tuli markkinoille jo melkein vuosi sitten - ja myös sen seuraaja, N86 8MP, on jo ollut markkinoilla hetken. N85 on kuitenkin edelleen varsin asiallisilla ominaisuuksilla, kuten 2,6 tuuman AMOLED-näytöllä, viiden megapikselin kameralla, GPS-paikannuksella sekä 3G-, HSDPA-, Bluetooth- ja WLAN-yhteyksillä, varustettu puhelin.

Kommentit (2)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja