Motorolan Muranosta MOTOCUBO A45

Markus Lehtiniitty

Motorolan Muranosta MOTOCUBO A45
Motorola on julkistanut uuden MOTOCUBO A45 -puhelimen. Aiemmin olemme kertoneet kyseisestä puhelimesta, kun se vielä tunnettiin Murano-kehitysnimellä. Erikoisesti MOTOCUBO on toistaiseksi tulossa markkinoille vain Brasiliassa, eikä saatavuudesta muilla markkinoille ole vielä toistaiseksi mitään tietoa.

Erottava tekijä MOTOCUBO A45:ssä on sen QWERTY-täysnäppäimistö. Puhelin edustaa samanlaista rakennetta kuin esimerkiksi Palm Pre, eli kyseessä on vertikaalisen liu'un sijaan horisontaalisesti liukuva puhelin. MOTOCUBO A45:n kerrotaan olevan erityisesti suunnattu nuorille viestintäpuhelimeksi.

MOTOCUBO A45:n ominaisuuksiin kuuluvat QVGA-tarkkuuden (240x320 pikseliä) näyttö, kahden megapikselin kamera, musiikkisoitin, FM-radio RDS-tuella, Bluetooth-yhteys, 3,5 mm:n standardi kuulokeliitäntä, MotoID-tuki, Google Maps -karttasovellus sekä pääsy Facebookiin, Orkutiin (Googlen verkostopalvelu) sekä MySpaceen.



MOTOCUBO A45 on nelitaajuus-GSM-puhelin ja tukee GPRS- ja EDGE-datayhteyksiä. Mukana toimitetaan kahden gigatavun muistikortti. MOTOCUBO A45 on myös tavallista puhelinta ympäristöystävällisempi: 25 prosenttia siitä on tehty kierrätetyistä muovipulloista ja 70 prosenttia siinä käytetyistä materiaaleista on edelleen kierrätettävää.

Toistaiseksi MOTOCUBO A45:n tiedetään saapuvan markkinoille vain Brasiliassa syyskuussa. Siellä sillä tulee olemana hintaa 549 realia, joka tämän hetken kursseilla vastaa noin 205 euroa. MOTOCUBO A45 on siis melko edulliseen hintaluokkaan sijoittuva puhelin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.