Apple iPhone - puhelinmaailman Hummer

11
Markus Lehtiniitty

Apple iPhone - puhelinmaailman Hummer
Applen iPhone-puhelin on muuttanut puhelimen käyttötapoja - näin usein sanotaan. Tämän muutoksen myötä myös operaattorit ovat vaikeuksissa. Erityisen paljon on puhuttu iPhonea Yhdysvalloissa kauppaavan AT&T-operaattorin ongelmista.

Tuoreessa artikkelissaan myös New York Times -lehti käsitteli iPhonea ja sen AT&T:lle aiheuttamaa päänvaivaa. Heti artikkelin alussa iPhonea kutsutaan puhelinten Hummeriksi - Hummer-maastureiden tapaan myös iPhone kuluttaa paljon, tosin ei bensaa vaan dataa. iPhone-käyttäjien kerrotaan keskimäärin siirtävän kymmenenkertaisesti dataa tavalliseen älypuhelinkäyttäjään verrattuna.

"Kulunut vuosi on ollut meille haastellinen. Olemme hetkessä nähneet radikaalin muutoksen ihmisten puhelinten käyttötavoissa. iPhonen aiheuttamalle datan kysynnälle ei vain ole vertailukohtaa", totesi AT&T:n teknologiajohtaja John Donovan New York Timesille.



Ihmisten iPhonen myötä muuttuneet puhelimen käyttötavat ja mobiilidatan käytön draamattinen kasvu ovat ajaneet AT&T:n suuriin ongelmiin. Pahiten ongelmia ilmenee New Yorkin ja San Franciscon alueilla, joilla iPhone-käyttäjiä on erityisen paljon. Ongelmat näkyvät muun muassa katkeavina puheluina, verkon heikkona saatavuutena, hitaasti liikkuvina tekstiviesteinä sekä tavallista hitaampina tiedonsiirtonopeuksina.

Ongelmien pahentuessa viime aikoina AT&T on yrittänyt vastata nopeuttamalla verkkopäivitys- ja laajennussuunnitelmaansa. Tästä huolimatta parannukset tapahtuvat hitaasti. AT&T on myös hidastellut joidenkin uusien, paljon dataa käyttävien, toimintojen tuomista iPhoneen. Näihin lukeutuvat MMS-multimediaviestit sekä modeemikäytön mahdollisuus.

AT&T:n ongelmat ovat mielenkiintoisia myös markkinanäkökulmasta. Toistaiseksi AT&T:llä on yksinoikeussopimus iPhonen myymiseksi Yhdysvalloissa, mutta tiettävästi sopimus on katkolla ensi vuonna. Aiemmin on arvioitu Applen tahtovan laajentaa iPhonen saatavuutta myös muille operaattoreille. Tietystä näkökulmasta katsoen tämä voisi olla hyvä asia myös AT&T:n kannalta, sillä iPhonen synnyttämä verkkorasitus alkaisi jakautumaan myös muille operaattoreille.

Jatkossa AT&T:n kohtaamien kaltaisia ongelmia odotetaan useammille operaattoreilla kautta maailman, kun puhelinten käytöstä yhä suurempi osa tulee sisältämään datasiirtoa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (11)

Diazzi
Diazzi

3

Tosin AT&T:llä on tunnetusti jenkkilän paskin verkko, että en ihmettele ongelmia yhtään. Verizonilla kun olisi tuo yksinoikeus niin ei kukaan valittelisi hitautta.

Vastaa
toke0
toke0

5

"Tietystä näkökulmasta katsoen tämä voisi olla hyvä asia myös AT&T:n kannalta, sillä iPhonen synnyttämä verkkorasitus alkaisi jakautumaan myös muille operaattoreille."

Missähän vaiheessa tiedonsiirto muuttuu operaattorille joksikin muuksi kuin kannattavaksi ydintoiminnaksi?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Aapo (vahvistamaton)

6

"Apple iPhone - puhelinmaailman Hummer"

->kohta kukaan ei osta laitetta. Tai no ehkä puoleen hintaan...

Tässä oikea analogia :)

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

7

Minäpä omistan puhelinmaailmanhummerin :D Minulla on 2g luuri ja riittää hyvin. Aapo miksi muka ihmiset lopettaisivat iphonen ostamisen? Itse tiedän jo että seuraava puhelimeni on melkein 100% varmuudella iphone hyvien pelimahdollisuuksien vuoksi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kamrat (vahvistamaton)

8

@7

Vitsit Ibanez kun olen kateellinen sinulle, minulla kun on vielä tällä hetkellä Nokia vaikka Apple tekee selvästi parempia tuotteita. :)

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

9

:P Noita 2g:tä saa about 200e:llä hyväkuntoisena mikä on samahinta kuin maksaa perusnokia eli ei paljon. Ja nykysin 3g maksaa uutena 360e kytkynä mutta tietysti sim lukituksen jne voi purkaa

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jännä (vahvistamaton)

10

Mahtaako myös käydä samoin kuin hummerille, eli muiden valmistajien tehdessä parempia tuotteita, kysyntä on alhainen ja lopulta iphonen valmistusoikeidet myidään kiinalaisille. (tai siellä ne luultavasti tehdään jo nyt, mutta omistaja on amerikkalainen).

Vastaa
30146264
30146264

11

Paljon te omenapojut sitten latailette tavaraa, minullakin tulee tähän Htc:n puhelimeen 200-300 megatavua dataa kuukaudessa ja jos iPhonen käyttäjät kymmenkertaistavat tuon luvun ei mikään ihme että verkko rasittuu :O

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.