Nokia seuraa iPhonea: Maemoa ei muokata operaattoreiden toiveisiin

4
Markus Lehtiniitty

Nokia seuraa iPhonea: Maemoa ei muokata operaattoreiden toiveisiin
Nokia ei tule räätälöimään Maemo-alustallisia laitteitaan eri operaattoreiden sovelluksilla ja palveluilla. Näin Nokia seuraa Applen iPhonen jalanjäljissä, mutta ottaa samalla riskin operaattorien tuen suhteen. Asiasta on kertonut uutistoimisto Reuters.

Ensimmäinen Maemolla sekä myös puhelinominaisuuksilla varustettu laite tulee olemaan N900, jota odotetaan kauppoihin lokakuun puolenvälin paikkeilla.

"Erittäin selkeästi Apple ja Android tuovat operaattoreille huomattavasti vähemmän kustomointimahdollisuuksia, jonka sijaan ne tuovat erittäin tyylikkäitä, houkuttelevia ehdotuksia loppukäyttäjille", kertoi Nokian laitteiden tuotekehityksestä vastaava johtaja David Rivas Reutersille.



Operaattorikustomoinnin poisjättämällä Nokia tavoittelee kulujensa laskemista sekä myös toivoo saavansa uudet laitteensa aiempaa nopeammin markkinoille.

"Maemon myötä meillä on mahdollisuus pelata peliä hieman enemmän edellä mainittujen alustojen tyylisesti verrattuna nykyiseen Symbian-tarjontaamme", jatkoi Rivas.

On mielenkiintoista nähdä, miten Nokia tulee onnistumaan uuden operaattoristrategiansa kanssa N900:n osalta. Laitetta on odotettu vahvasti T-Mobile-operaattorin valikoimiin niin Euroopassa kuin myös Yhdysvalloissa, mutta toistaiseksi yhteistyöstä ei vielä ole virallisia tietoja kuultu.

Nokia ja Symbian-käyttöjärjestelmä ovat viime vuosina menettäneet markkinaosuuttaan. Tämän hetkisten arvioiden mukaan Nokia aikoo jatkossa käyttää Maemoa huippumalleissaan Symbianin siirtyessä yhä edullisempiin hintaluokkiin. Maemo-alusta tarjoaa Symbiania huomattavasti edellä olevan käyttökokemuksen ja sitä käyttävä N900 on nähty Nokian ensimmäisenä Applen iPhonen todella haastavana laitteena.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

Ibanez90
Ibanez90

1

Eiköhän nokia hyvin pitkälti seuraa Applen jalanjälkiä kuten kaikki muutkin :P Vaikka ei sillä mitään merkitystä ole. Apple vain keksi kunnon kosketusnäytöllisen puhelimen ekana.

Vastaa
TapioMy
TapioMy

2

Onkohan N900 muuttunut aikaisemmista Maemo-laitteista liikaakin. Niissä kun ei ollut mitään rajoituksia minkä käyttöjärjestelmän asentaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo (vahvistamaton)

3

Eihän tässäkään ole, senkun ajat sitä minkä saat asennettua..

Uutinen oli että Nokia ei tarjoa operaattoreille (käyttökokemuksen pilaamista) kehityksen hidastamis mahdollisuutta. Ne kun on olleet lähinnä hyvien ominaisuuksien rampauttamisia ja osittain huonomman (ja kalliimman) sisällön pakosyöttämistä...

Koska simkortit leviävät myös tietokoneisiin operaattoreiden kenttä tietysti monipuolistuu mutta toisaalta kapenee.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.