Puhelinten kauppa laskee, älypuhelimet valtaavat osuutta

Markus Lehtiniitty

Puhelinten kauppa laskee, älypuhelimet valtaavat osuutta
Kodintekniikka-alan tiedotusfoorumi KOTEK on julkaissut vuoden 2009 huhti-kesäkuun luvut Suomen laitemyynnistä.

Puhelinten osalta markkinatilanne on kaksijakoinen. Puhelinten kappalemääräinen myynti laski tammi-kesäkuussa 10 prosenttia ja myytyjen puhelinten arvo jopa 18 prosenttia 136 miljoonaan euroon verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Myytyjen puhelinten keskihinta laski 15 prosenttia 188 eurosta 171 euroon.

Yhteensä tammi-kesäkuussa myytiin noin 800 000 puhelinta, joista 200 000 kappaletta oli niin sanottuja älypuhelimia. Vaikka kappalemääristä älypuhelimet valtasivat vasta neljänneksen osuuden, nappasivat ne arvolla mitaten puhelinmarkkinoista Suomessa jo puolet. Älypuhelinten kappalemääräinen myynti kasvoi huhti-kesäkuussa viime vuoteen verrattuna 0,8 prosenttia, samalla kun peruspuhelinten myynti putosi 20,3 prosenttia.

"Älypuhelimien osuus kasvaa tasaisesti, kun kuluttajille ja yritysasiakkaille tarjotaan laajat mahdollisuudet mm. internet-palvelujen luontevaan käyttöön matkapuhelimen välityksellä", perustelee matkapuhelimista vastaava Mauri Pietikäinen Kotekin tiedotteessa.



Viime aikoina erityisesti GPS-paikannus- ja navigointiominaisuudet ovat nousseet vahvemmin esiin puhelimissa. Lisäksi Kotekin tiedotteen mukaan valtaosassa myydyistä puhelimista oli laadukkaat kamera- ja musiikkisoitinominaisuudet.

"Puhelin on yksi keskeisimmistä kodintekniikan tuotteista. Puhelinten avulla palvelut ja yhteydet ovat aina mukana ja joka hetki käytettävissä", tiivisti Pietikäinen.

Tarkempaa tietoa tarjoavat Kotekin tiedote (DOC-tiedosto) sekä taustatilasto (PDF-tiedosto).

Koko kodintekniikka-alan kokonaismyynti huhti-kesäkuussa oli 354 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 455 miljoonaa euroa. Puhelinten ohella kattavammin Kotekin tuoreista luvuista on kerrottu uutisessamme AfterDawnin puolella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.