LG:ltä tulossa GB230-liukukansipuhelin

Markus Lehtiniitty

LG:ltä tulossa GB230-liukukansipuhelin
LG:ltä on tulossa melko yksinkertainen sekä edullinen GB230-liukukansipuhelin, jossa kuitenkin on myös oma pienoinen erikoisuutensa.

GB230:n erikoisuus on sen FM-radiossa, joka ei vaadi kuulokkeiden liittämistä antenniksi puhelimeen, kuten useimmat muut radiolla varustetut puhelimet. Mistään aivan uudesta ei tässäkään yhteydessä kuitenkaan ole kyse, sillä esimerkiksi myös Nokian 5030:ssa ja muutamissa muissakin puhelimissa sisäänrakennetulla antennilla varustettuja radioita on viime aikoina jo alettu näkemään.

Langattomuuden ohella GB230 mahdollistaa myös nauhoittamisen radiosta ja lisäksi sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat kahden tuuman näyttö, kahden megapikselin kamera, Bluetooth- ja USB-yhteydet, 10 megatavun sisäinen tallennusmuisti sekä korkeintaan neljän gigatavun kortteja tukeva microSD-muistikorttipaikka. GB230 tukee vain GSM-verkkoja, eikä näin ollen ole 3G-puhelin.



Muotoilultaan GB230 on varsin selkeä, mutta tyylikäs. Näytön alta löytyy puhelimen erottuvimmasta ominaisuudesta kertova "Wireless FM" -teksti. Lisäksi radiolle oma erillinen näppäimensäkin. GB230:n mitat ovat 101,2 x 49,2 x 15,9 millimetriä.

GB230:sta on kertonut muun muassa venäläinen Mobile-review-sivusto. Venäjällä uutuusmallilla tulee olemaan hintaa 4 790 ruplaa, joka kääntyy hieman alle 110 euroksi. Tietoa markkinoilletulosta Suomessa ei toistaiseksi ole.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.