Nokialta korjaus Muralille - takaisin myyntiin Yhdysvalloissa

10
Markus Lehtiniitty

Nokialta korjaus Muralille - takaisin myyntiin Yhdysvalloissa
Nokian Mural-puhelin on palaamassa saataville Yhdysvalloissa AT&T-operaattorin kautta.

Kerroimme aiemmin 3. syyskuuta AT&T:n vetäneen Muralin pois myynnistä sen kanssa ilmenneiden ongelmien vuoksi. Ongelmien vuoksi 3G-tuen sisältävä puhelin ei pystynytkään yhdistymään AT&T:n 3G-verkkoon. Ongelmat on nyt ratkaistu ja Nokian mukaan Muralin toimitukset ovat jälleen käynnistyneet ja puhelin tulee saataville lähipäivinä.

Syyskuun alussa kerroimme AT&T:n lopettaneen Muralin myynnin välittömästi sekä pyytäneen jälleenmyyjiä palauttamaan heille toimitetut Muralit takaisin AT&T:lle. Tuolloisista tiedoista poiketen vika ei kuitenkaan ilmeisestikään ollut ohjelmistossa, vaan itse laitteen tekniikassa.

Nyt viallisen Muralin omistajille on luvattu uusi, normaalisti toimiva versio Muralista.



Mural on Nokian AT&T-operaattorille räälöimä simpukkapuhelin. Sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat Nokian Series 40 -alusta, 2,2 tuuman sisäinen ja 1,36 tuuman ulkoinen näyttö, kahden megapikselin kamera, microSD-muistikorttipaikka, Bluetooth-yhteys, erilliset musiikkinäppäimet, 3G- ja HSDPA-yhteydet sekä tuki AT&T:n valituille palveluille. Muotoilutaan Mural muistuttaa melkoisesti Motorolan legendaarisia RAZR-puhelimia.

Hintaa Muralilla on AT&T:n kahden vuoden liittymäsopimuksella 49,99 dollaria.

Nokian AT&T:lle räätälöimät puhelimet ovat viime aikoina olleet ongelmissa tiiviisti: elokuun loppupuolella kerroimme AT&T:n tekemän verkkopäivityksen ajaneen iäkkäämmän Nokian 6650-mallin ongelmiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (10)

Anonyymi käyttäjä
ake (vahvistamaton)

1

Hienoa, nyt varmaankin ne kaksi saavat vihdoinkin tilaamansa puhelimen.

Vastaa
bacard
bacard

2

ake:lla taas menkat, kun avautuu sellaista tahtia Nokia uutisista.

ps. voisit vaikka pitää naamas kiinni jos ei ole järkevää sanottavaa tai ylläpito vois pistää jäähylle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ake (vahvistamaton)

3

bacardilla taas putki päällä, kun ei osaa kirjoittaa oikein. Vai luuletko, että kyseessä on suosittukin puhelin? Minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni.

Vastaa
kikuu
kikuu

4

Rajansa silti kaikella ake.

Tosin niillä, jotka ovat uponneet iPhonen sairaaseen maailmaan ei varmaan mitään rajoja ole.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ake (vahvistamaton)

5

Niin, harmi vain kikuli, etten iPhonea omista. Muutenkin merkkiuskollisuus on monista lähinnä naurettavaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
730 (vahvistamaton)

6

Hinnasta päätellen toimiiko toi koskaan normaalisti.
Taitaa olla vaan seli seli.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
hinnasta_viis (vahvistamaton)

7

Ja mitä tuo hinta on tuossa kertovinaan?! Voisitte vähän tutkivaa journalismia harrastaa. Tai sitten seuraavaksi kun kopioitte uutisen jonkin suomalaisoperaattorin puhelimesta niin sanokaa hinnaksi 0 euroa 2 vuoden sopimuksella...

Vastaa
kikuu
kikuu

8

ei iPhonessakaan mitään vikaa ole, mutta eräs muukin Afterdawnilainen on tullut jokaiseen uutiseen haukkumaan Nokiaa ja kehumaann iPhonea..

Silti voisit pitää pääsi kiinni. Ensimmäinen viestisi ei kuitenkaan ollut mikään mielipide, vaan naurettava 5 vuotiaan lapsen väite ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ake (vahvistamaton)

9

Sama koskee sinua, kikuli. :) Kyse oli lähinnä ironisesta huumorista, ellet ymmärtänyt.

Vastaa
Phiideer
Phiideer

10

Ironinen huumori a/k/a trollaus...?
Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä on nettisivun välillä oleva kommentointi, jolloin "pilke silmäkulmassa" pitää ilmaista esim. ";)"... :P

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.