EU tahtoo suojata musiikinkuuntelijoita rajoituksilla ja informoinnilla

3
Ilkka Ketola

EU tahtoo suojata musiikinkuuntelijoita rajoituksilla ja informoinnilla
Euroopan komissio teki tänään päätöksen, jolla pyritään suojaamaan kuluttajia musiikinkuuntelun aiheuttamilta kuulovaurioilta. Päätöksen mukaan kannettavissa musiikkisoittimissa on jatkossa oltava oletusasetuksena turvallinen äänenvoimakkuus ja soittimissa on oltava selkeät varoitukset liiallisen melulle altistumisen haittavaikutuksista. EU:n tutkimusten mukaan noin 5–10 prosentilla musiikin kuuntelijoista kuulo on vaarassa heikentyä pysyvästi. Vaarassa ovat ne, joille on tyypillistä kuunnella musiikkia suurella äänenvoimakkuudella yli tunti päivässä. EU:ssa tähän riskiryhmään arvioidaan kuuluvan jopa 10 miljoonaa ihmistä

Kuluttaja-asioista vastaava EU-komissaari Meglena Kuneva totesi, että ”mp3-soittimen äänenvoimakkuuden tulee helposti säätäneeksi liian suureksi varsinkin ruuhkaisilla kaduilla tai julkisissa liikennevälineissä”. Kunevan mukaan on käynyt selväksi, että etenkin nuoret – jotka kuuntelevat kovaäänistä musiikkia joskus useita tunteja joka viikko – eivät lainkaan ymmärrä vaarantavansa kuulonsa. Saattaa kestää vuosia, ennen kuin kuulovaurio tulee ilmi, ja silloin on jo liian myöhäistä.



Euroopan komission päätös konkretisoituu teknisten turvallisuusnormien kautta, joiden uusimisen komissio antoi tänään EU:n standardointijärjestö CENELECin tehtäväksi. Nykyisellään turvallisuusnormit eivät määritä äänen enimmäisvoimakkuutta tai edellytä merkintöjä äänenvoimakkuustasosta. Ainoa kuulon suojelemiseen liittyvä normi on vaatimus varoittaa käyttöoppaassa liian suurelle äänenvoimakkuudelle altistumisen haittavaikutuksista.

”Turvallisuusnormeilla soittimiin tehdään pieniä teknisiä muutoksia, joiden myötä soitinten normaali käyttö oletusasetuksilla on turvallista. Halutessaan kuluttajat voivat sivuuttaa oletusasetukset, mutta siitä on selkeät varoitukset, joten he tietävät, millaisia riskejä ottavat”, Kuneva sanoi.

Euroopan komission esittämä toimeksianto ehdottaa musiikkisoittimien varustamista kuuloa varjelevilla oletusasetuksilla sekä kuluttajien informoimista eri keinoin. Teknisiin ratkaisuihin komission toimeksianto ei ota kantaa, sillä teollisuuden innovointikykyä ei haluta tukahduttaa. Oletusasetusten mukaisten turvallisuusvaatimusten toteutuminen jää siis valmistajien ratkaistavaksi.

Ehdotettujen oletusasetusten on taattava turvallinen altistumistaso. Toimeksiannossa todetaan käytön turvallisuuden riippuvan altistumisajasta ja äänenvoimakkuudesta. Tämän vuoksi 80 dB(A):n voimakkuudelle altistuminen olisi rajattava 40 tuntiin viikossa ja 89 dB(A):n voimakkuudelle saisi altistua enintään 5 tuntia viikossa. Soittimien olisi kyettävä huolehtimaan siitä, että oletusasetuksilla soitin pysyy näiden rajojen sisässä.

Komissio sallii myös korkeammat altistumistasot, mutta käyttäjän on valittava ne tietoisesti ja tuotteessa on luotettavalla tavalla ilmoitettava käyttäjälle aiheutuvat riskit. Käyttäjiä on varoitettava asianmukaisesti riskeistä ja heille on kerrottava tavoista, joilla riskit voi välttää. Tämä koskee esimerkiksi tilannetta, jossa äänenvoimakkuus kohoaa vaaralliselle tasolle, jos alkuperäiset kuulokkeet vaihdetaan toisenlaisiin. Tehtävänannossa ei määrätä, millä tavalla asiasta on huolehdittava. Ratkaisuksi kelpaavat yhtä hyvin soittimiin liimattavat tarrat tai näyttöruudulle tulevat ilmoitukset.


Turvallisuusnormit koskevat kaikkia kannettavia musiikkisoittimia ja soittimella varustettuja matkapuhelimia. Euroopan komission esittämä toimeksiannon ovat hyväksyneet kaikki 27 jäsenvaltiota. Turvallisuusnormien laatiminen tehdään yhdessä tieteen ja teollisuuden edustajien sekä kuluttajaryhmien kanssa, ja prosessi saattaa kestää parikin vuotta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (3)

kane_k
kane_k

1

kieltämättä joskus on ärsyttänyt kun teinit huudattanut kuulokkeistaan jotain lehmänsuolensilpomis musaa joukkoliikenteessä mutta tyhjänpäiväisen holhoamisen piikkiin tämä menee taas. omapahan on ongelmansa jos haluaa tosissaan kuulonsa pilata.

mutta jos tälle linjalle lähdetään niin samaan syssyyn voisi puhelimen kuulokkeen volyymitasoa laskea myös rankalla kädellä. monesti kun julklisilla paikoilla kuulee vielä 10m päästä mitä se toinen siellä puhelimen toisessa päässä selittää.

Vastaa
jartar
jartar

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kane_k:

kieltämättä joskus on ärsyttänyt kun teinit huudattanut kuulokkeistaan jotain lehmänsuolensilpomis musaa joukkoliikenteessä mutta tyhjänpäiväisen holhoamisen piikkiin tämä menee taas. omapahan on ongelmansa jos haluaa tosissaan kuulonsa pilata.


Jotenkin tuntuu siltä että et lukenut uutista kunnolla. Tarkoitus ei ole holhota ja estää musiikin kuuntelua liian korkeilla voimakkuuksilla.

Tarkoitus on lisätä tietoisuutta liian korkeiden voimakkuuksien vaaroista ja varoittaa seuraamuuksista. Jokainen voi tämän jälkeen itse päättää että pilaako kuulonsa vai ei.

Tälläinen valistustoiminta on mielestäni hyvä juttu.

Vastaa
TuPP3
TuPP3

3

No, jos sen kerta voi ohittaa niin mitäpä tässä protestoimaan. Jos kuulokkeet "tukitaan" lopullisesti alkaa asia jo häiritsemään.

Onko kukaan kokeillut PSP:n mukana tulevia "ear friendly" kuulokkeita? Voin kertoa ettei niillä voi leffaa ainakaan katsoa jos haluaa puhetta kuulla.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.