Motorolan ensimmäinen Android-puhelin odotettua tyyriimpi

3
Markus Lehtiniitty

Motorolan ensimmäinen Android-puhelin odotettua tyyriimpi
Motorolan ensimmäisen Google Android -käyttöjärjestelmällä varustetun puhelimen hinnoittelu on osoittautumassa odotettua korkeammaksi.

Yhdysvalloissa CLIQ-nimellä tunnetun ja ainakin aluksi vain T-Mobile-operaattorin kautta markkinoille saapuvan puhelimen odotettiin tulevan saataville liittymäsopimuksen kanssa jopa ilman erillistä maksua. Nyt Motorola CLIQ:n hinnaksi kahden vuoden liittymäsopimuksen kanssa on kuitenkin paljastunut peräti 199,99 dollaria.

Alkuperäisen hinta-arvion perusteella CLIQ:stä odotettiin varsin suurtakin menestysmallia, mutta uusien hintatietojen tultua julki innostus on lopahtanut. Tässä muutamia koottuja kommentteja englanninkielisistä teknologiablogeista suomeksi käännettynä:

"Motorola varmisti juuri, että kenenkään Applella tai RIM:illä ei tarvitse hetkeksikään huolestua sen uudesta Google-puhelin CLIQ:stä. Kuinka? Erittäin yksinkertaista. T-Mobile aikoo rokottaa 199 dollaria CLIQ:istä. Se ei vain tule toimimaan", Silicon Alley Insider



-"Emme vain ole varmoja, että hinnoittelu on oikea...", Boy Genius Report

-"Kyseinen hinta valitettavasti tappaa kiinnostusta hieman", MobileCrunch

Motorola on ladannut tulevaisuutensa puhelinvalmistajana uusien Android-puhelintensa harteille. Vaikka Motorola CLIQ, joka Euroopassa tunnetaan DEXT-nimellä, on varsin kelpo tuote, niin ainakin Yhdysvalloissa yhtiön ensimmäisen Android-tarjokkaan taival tulee olemaan tuskainen hintansa vuoksi.

Suomen markkinoilla CLIQ:in DEXT-nimellistä Eurooppa-versiota ei mitä luultavimmin varsinaisesti tultane näkemään. Kyseessä on kuitenkin erittäin tärkeä tuote Motorolalla, sillä se edustaa yhtiön paluun ensimmäistä aaltoa.

Yhdysvalloissa Motorola CLIQ on saapumassa markkinoille 2. marraskuuta ja ennakkomyynti alkaa 19. lokakuuta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

1

siis mitä odotuksia? kertoiko motorola aiemmin jonkun hinnan ja nyt sitten laite on kalliimpi kuin kuviteltiin vai keksivätkö teknoblogien teinit päissään jotain mielikuvitushinnoitteluja joita sitten ruvettiin toistamaan joka paikassa? kuten tässä blogissa? "hei se luki netissä ja todista et on väärä, siihen asti on halapaa. mä uskon ku luki engadgetissa!".

Vastaa
Tiksu
Tiksu

2

Eiköhän se hinta ole raudan+softan ominaisuuksien perusteella päätelty, myös vertaamalla vastaaviin laitteisiin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

3

noissa jutuissa jossa halpuutta ylistettiin nimenomaan hehkutettiin että muut vastaavan raudan ja softan omaavat laitteet on vähintään tuplasti kalliimpia.

ihan jonkun omaa mielikuvitusta noi halpa hintajutut. 149-199 + kytky on tollasesta luurista realismia, ja 199 markkinoille tullessa. joulun jälkeen sitten 149.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.