Nokian Comes with Music Suomeen

2
Matti Robinson

Nokian Comes with Music Suomeen
Nokia on virallistanut Comes with Music -palvelun tulemisen Suomen markkinoille. Kuten uumoilimme viime viikolla, Nokia julkaisi palvelun tänään mediatilaisuudessaan. Palvelu tulee saataville marraskuussa useiden puhelinmallien kylkiäisenä, joista odotetuin on lienee uusi kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustettu X6.

Comes with Music lanseerattiin lokakuussa 2008 Englannissa, jonka jälkeen uusia maita on lisätty pikkuhiljaa. Suomi on nyt kolmastoista maa, jossa palvelu tulee saataville. Ensimmäiset vahvat viitteet Suomen julkaisusta saatiin X6-puhelimen julkaisun jälkeen.

"Haluamme tarjota kuluttajille kuunneltavaksi rajattoman määrän musiikkia, jonka he voivat ladata joko matkapuhelimeensa tai tietokoneelle. Nokia Comes With Music -palvelun tärkeimpiä kriteereitä on varmistaa ulkomaisen listamusiikin lisäksi laaja kotimainen musiikkitarjonta. Ostamalla Nokia Comes With Music -laitteen suomalaiset kuluttajat saavat lisämaksutta suosikkiartistiensa tuotannon", kertoi Nokia-johtaja Tuula Rytilä-Uotila tiedotteessa.



Comes with Music tulee saataville aluksi viiden puhelimen yhteyteen. Näistä perinteisiä musiikkipuhelimia edustavat Nokia 5630 XpressMusic ja Nokia 5130 XpressMusic, joiden lisäksi kosketusnäytöllisiä CwM-malleja on kolme -- Nokia X6, Nokia N97 mini ja Nokia 5530 XpressMusic.

Comes with Music -puhelimen mahdollistavat rajattoman määrän musiikkilatauksia Nokia Musiikkikaupasta. Musiikkitarjonta Nokia Musiikkikaupassa on varsin laaja, sillä Nokialla on sopimus kaikkien neljän suuren levy-yhtiön kanssa. Kappaleet on kuitenkin suojattu DRM-kopiosuojauksella, joten niiden kuunteleminen esimerkiksi iPodilla ei onnistu. Palvelu tulee saataville 12 ja 18 kuukauden sopimusjaksoilla, mutta ladatut kappaleet saa pitää myös sopimuskauden loputtua. Nokialta on mahdollisesti tulossa myöhemmin markkinoille myös kuukausimaksullinen CwM, jonka avulla palvelun käyttämistä voidaan jatkaa myös sopimuskauden päätyttyä.

Nokia on julkaissut myös suomenkieliset Comes with Music -sivut, joilta löytyy lisää tietoa palvelusta ja tuetuista puhelimista. Valitettavasti puhelimien hintoja ei ole vielä julkistettu.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (2)

ByteHeave
ByteHeave

1

Sinänsä olisi kiva, jos lanseeraisivat ostettavan lisäpalvelun jo myytyihin laitteisiin, joissa tuon voisi ostaa puhelimeensa. Tuo sitominen siihen että ostan kaupasta pakettina tietyn puhelinmallin, jossa tuo on mukana rajoittaa heidän asiakkaitaan.

Koska noin typerästi toteutettu ja eivät euroni kelpaa käytän ne edelleen siis iTunesissa musiikkia ostaessani.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

2

> Koska noin typerästi toteutettu ja eivät euroni kelpaa
> käytän ne edelleen siis iTunesissa musiikkia ostaessani.

Tällä palvelulla ei kai ole mitään tekemistä iTunesin kanssa. Jos ostat yksittäisiä kappaleita niin ilman muuta kannattaa ostaa DRM vapaata, esim iTunesista.

Comes with Music -palvelun kaltaiset palvelut ovat aika vähissä, yleensä samankaltaisissa ei ole mahdollisuutta pitää lataamiaan kappaleita tilauksen päätyttyä. Nokialla taitaa olla palvelu jossa voi kk maksua vastaan vapaasti kuunnella.

Comes with Music -palvelun kaupallinen idea taitaa olla nimenomaan laite kytkössä jolloin paketoimalla hinta saadaan jotenkin järkeväksi.

Ei sillä, hieno olisi jokin rajaton latauspalvelu jossa vajaalla parilla satkulla saisi ladata rajattomasti musiikkia ja pitää ne sopimuskauden jälkeenkin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.