Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Palm toi kiistellyn iTunes-synkronoinnin takaisin

3
Markus Lehtiniitty

Palm toi kiistellyn iTunes-synkronoinnin takaisin
Älypuhelinvalmistaja Palm on tuoreimman webOS 1.2.1 -käyttöjärjestelmäpäivityksensä myötä tuonut kiistellyn iTunes-synkronoinnin jälleen takaisin Pre-puhelimensa ominaisuudeksi. Äskettäin julkistetusta webOS 1.2:sta iTunes-synkronoinnin tuki vielä puuttui.

Palm ja Apple ovat kiistelleet iTunes-synkronoinnista jo pitkään. Apple on jo aiemmin useampaankin otteeseen estänyt Palmin Pre-puhelimen synkronoinnin yhtiön iTunes-ohjelman kanssa ja Palm on puolestaan ottanut synkronoinnin eri tavoin jälleen uudelleen käyttöön.
Palm vei asian myös USB Implementers Forumin käsiteltäväksi, koska se näki Applen toimivan virheellisesti asiassa. USB-IF kuitenkin asettui asiassa Applen puolelle: se näki Applen toiminnan hyväksyttävänä ja totesi puolestaan Palmin toiminnan olevan sovittujen sääntöjen vastaista.

Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa, kuinka Palm on synkronoinnin uuden päivityksen myötä saanut toimimaan. Päivityksen myötä synkronointi kuitenkin toimii jälleen uusimmalla iTunes-versiolla 9.0.1.

iTunes-synkronoinnin ohella webOS 1.2.1 -päivitys korjaa Microsoftin Exchange 2007:ään liittyneen ongelman sekä tuo parannuksia kuvien synkronointiin.

Palm Pre on toistaiseksi ollut saatavilla vasta Yhdysvalloissa Sprint-operaattorilta, mutta sen saatavuus on laajenemassa GSM/WCDMA-versiona nyt myös Euroopan suurimmille markkinoille.

Kommentit (3)

Mikael (vahvistamaton)

1

Ihan älytöntä touhua! Eikö Palmilla tosiaan ole muuta tekemistä, kuin leikkiä kissa-hiiri -leikkejä Applen kanssa? Varsinkin, kun usb-yhteisö on jo päättänyt asian Applen kannalle. Palmhan on siis toteuttanut tuo iTunes synkronoinnin niin, että ne käyttää usb-portissaan Applen "tunnuksia" niin, että tietokone luulee Pretä iPuhelimeksi.

Vastaa
epii
epii

3

Ihan hyvä Palmilta. Tuollaiseet yritysten määrittämät rajoitukset laitteillensa rajoittaa kilpailua. Typerä temppu Applelta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja