Nokian E72 kaksi kuukautta myöhässä - tulossa vasta marraskuun loppupuolella

10
Markus Lehtiniitty

Nokian E72 kaksi kuukautta myöhässä - tulossa vasta marraskuun loppupuolella
Nokian uusi täysnäppäimistöllinen E72-älypuhelin myöhästyy ainakin Suomen markkinoilla merkittävästi alkuperäisestä aikataulustaan.

Kesäkuussa E72:n julkistuksen yhteydessä Nokia kertoi sen toimitusten alkavan myöhään vuoden 2009 kolmannella vuosineljänneksellä - eli käytännössä syyskuussa. Ainakin Suomessa E72:n toimitukset ovat kuitenkin tuoreiden tietojen mukaan alkamassa vasta viikoilla 47-48, eli 16.-29. marraskuuta.

Asiasta on kertonut Nokian oman Nokia Online Kauppa -verkkokaupan edustaja Matkapuhelinfoorumilla. Arvioitu toimitusten alkamisajankohta on siirtynyt hiljattain useilla viikoilla eteenpäin. Hintaa E72:lla on Nokia Online Kaupassa 499 euroa. Mukana tulee tavallisempien varusteiden ohella neljän gigatavun microSD-muistikortti sekä 12 kuukauden navigointilisenssi. E72 on saatavana kolmena värivaihtoehtona, jotka ovat musta, ruskea sekä metallinharmaa.



E72:sta odotetaan menestysmallia - osaltaan perustuen sen edeltäjän E71:n erittäin kovaan menestykseen. Vuoden 2009 toisen neljänneksen osavuosikatsauksensa yhteydessä Nokia kertoi toimittaneensa kumulatiivisesti yli viisi miljoonaa E71-puhelinta - mitä E71:n hintaluokan huomioon ottaen voidaan pitää varsin kovana saavutuksena.

E71:tä on kehuttu jopa Nokian kaikkien aikojen parhaimmaksi puhelimeksi ja mekin olimme siihen varsin tyytyväisiä sen vierailtua testissämme. E72 seuraa perusrakenteeltaan melko pitkälti edeltäjänsä linjoilla, mutta tuo kuitenkin mukanaan merkittävästi uudistuksia sekä parannuksia. E72:kin on jo käynyt venäläisen Mobile-review'n testissä.

E72:n uusiin ominaisuuksiin edeltäjäänsä verrattuna lukeutuvat muun muassa tehokkaampi prosessori, uudempi käyttöliittymäversio, parempi viiden megapikselin kamera (E71:ssä 3,2 megapikseliä), 3,5 millimetrin standardi kuulokeliitäntä, digitaalinen kompassi, vauhdikkaamat HSDPA-lataukset sekä tuki myös lähetyksiä nopeuttavalle HSUPA:lle sekä optinen suuntaohjain. Myös E72:n näppäimistöryhmittely on E71:stä poikkeava ja vastaa ennemminkin edullisemmasta E63-mallista tuttua järjestystä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (10)

Markkanen
Markkanen

1

"E72 on saatavana kolmena värivaihtoehtona, jotka ovat musta, harmaa sekä metallinharmaa."

Nokian sivuilla lukee: Saatavilla seuraavissa väreissä:
- Musta
- Metalliharmaa
- Ruskea

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jackoff (vahvistamaton)

5

Mitä eriä tässä on E71 malliin verrattuna. Ulkoapäin näyttää ihan samalta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mike/78 (vahvistamaton)

6

E71 on varmaan paras puhelin mitä olen omistanut. Eihän siinä mitää ihmeellistä ole, mutta tosi toimiva kokonaisuus.
Näppäimistö on toimiva ja näytön koko on riittävä ja puhelimen koko on kohtuullinen.
Tuskin tulee E72 vaihdettua. Kai sitä pitää kosketusnäyttö puhelinta seuraavaksi kokeilla.

Vastaa
Markkanen
Markkanen

7

@5

Jos viitsisit lukea uutisen loppuun niin ehkä löytyisi vastaus kysymykseesi. Lukee aika selvästi vastaus IMO.
Ja näyttäähän tämä kaikkien ylistämä "iphone" täysin samalta vaikka rauta on suht paljon muuttunu ekasta iphonesta.

Vastaa
Phiideer
Phiideer

8

Mobile review'n mukaan E72 on suhteessa E71:
-Nopeampi (ARM11 600MHz vrt. ARM11 369MHz)
-Enemmän sisäistä tallennusmuistia (250MB vrt. 110MB)
-Parempi kamera (mm. 5Mpix vrt. 3,2Mpix)
-3,5mm kuulokeliitin (vrt. E71 2mm[?])
-Elektroninen kompassi
-HSUP
-uPnP Kotimedialle
-S60 3rd FP2 (E71 S60 3rd FP1)
-Ja osittain FP2:sta johtuen(kait) parempi akun kesto

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

9

> Ja osittain FP2:sta johtuen(kait) parempi akun kesto

FP2 on hitusen tehokkaampi (ja monipuolisempi), mutta laitteessa on uusi rauta joka on huomattavasti virtapihimpi kuin aijempi ja potkuakin siinä enemmän. ja myös mainitsemasi HSUPA tuki, HSDPA tukikin on vauhdikkaampi kuin E71ssä.

Kyseessä siis aikamoinen piristys.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.