Nokia myymässä syyskuun lopulla ostamaansa Dopplr-palvelua

3
Markus Lehtiniitty

Nokia myymässä syyskuun lopulla ostamaansa Dopplr-palvelua
Nokia on kauppaamassa vasta syyskuun lopulla hankkimaansa Dopplr-yhteisöpalvelua. Asiasta on kertonut TechCrunch-sivusto.

Nokia kertoi ostavansa Dopplrin 28. syyskuuta, joten Nokia on suunnittelemassa ostamansa palvelun myyntiä jo alle kuukauden kuluttua ostohetkestä. Tämä voi tuntua aluksi oudolta, mutta Nokian tavoitteena kaupassa on tiettävästi ollut palvelun takana olleen tiimin saaminen Nokian palkkalistoille. Tähän joukkoon lukeutuvat erityisesti Dopplrin toimitusjohtajana toiminut Marko Ahtisaari sekä teknologiajohtajana toiminut Matt Biddulph.

Aiemmin on kerrottu Marko Ahtisaaren noususta Nokian uuden Solutions-yksikön johtopaikoille vastaamaan muotoilusta ja kuluttajakokemuksesta yksikön johdosta.

Palvelun oston yhteydessä Nokia kertoi Dopplrin oston vahvistavan sen Services-yksikön osaamista tuomalla "ainutlaatuista osaamista internetissä toimivien yhteisöjen luomisesta ja yhteisön jäsenten reittien, kokemusten ja mieltymysten esittämisestä kollektiivisesti internetissä".



TechCrunchin mukaan Nokia saattaa pitää itsellään mahdollisesti joitakin osia Dopplrin mobiilipalveluista, mutta ainakin Dopplrin perusverkkopalvelun kerrotaan nyt olevan kaupan. Dopplr on matkaajille suunnattu yhteisöpalvelu, jossa käyttäjät voivat muun muassa kertoa matkasuunnitelmistaan ja nähdä missä päin maailmaa heidän ystävänsä menevät.

Nokian mukaan Dopplrista maksettu kauppahinta oli murto-osa TechCrunchin raportoimasta 10-15 miljoonasta eurosta. Jos Nokia saa nyt Dopplr-palvelun myytyä kohtuullisella hinnalla, eivät Nokian rekrytoinnit luultavasti muodostu järjettömän kalliiksi. Tosin mielipiteitä tämä liike varmasti jakaa suurissa määrin, sillä ovathan nyt mahdollisesti nähtävät tapahtumat melkoisen poikkeuksellisia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

cyka
cyka

1

Ajatus sivuilla on hyvä - pidänkin tuttavani ajan tasalla matkustamisistani. Onkohan niin, että Nokia osti kakun, söi täytteet ja myy pohjan eteenpäin?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

2

> Tosin mielipiteitä tämä liike varmasti jakaa suurissa määrin,
> sillä ovathan nyt mahdollisesti nähtävät tapahtumat melkoisen
> poikkeuksellisia.

mitä ihmettä? tehdäänköhän tästä nyt tikusta asiaa sen takia että siihen liittyy marko ahtisaari?

sinänsä tälläiset kaupat ovat ihan business as usual nokian kokoisissa teknoyhtiöissä, niin google, microsoft, apple, cisco, ibm, oracle jne jne harrastaa näitä. esimerkkejä voit käydä vilkaisemassa vaikka googlen osalta jossa kaupat on listattu nätistä googlessa.

joskus ostamisen syynä on alusta, joskus jokin tietty teknologia ja joskus taas ihan mukana olevat ihmiset. loppu siten ajetaan alas tai myydään, mikä kulloinkin kustannustehokkain vaihtoehto on.

se että asiasta ei suomessa ole ollut esille ennenkuin nyt johtunee siitä että tälläisiä ihmisten yleisesti tunnistettavia nimiä ei noissa piireissä vain suomesta aikaisemmin ole pahemmin ollut. se ei kuitenkaan tee itse toiminnasta mitenkään poikkeuksellista.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
geezery (vahvistamaton)

3

Hyvä "mikko",

todella noloa tulla tänne puolustelemaan tätä uutista Nokian kantilta. Uutinen kertoo kaiken oleellisen asiasta ja siinä se. Rahaa on siirrelty ns. "olemattomalle firmalle" pelkästään siitä syystä, että ko. yrityksen tj:n isä on entisen presidentin poika. Voin kokemuksesta sanoa, että entiset basistit yms. eivät ole niin luovia että voisivat keksiä uuden alustan / sosiaalisenmedian, että sen arvo ylittäisi parissa vuodessa kovinkaan mittavaa sosiaalisen median arvoa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.