Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Nokia: "Ovi Store asettaa vuodessa riman muille"

9
Markus Lehtiniitty

Nokia: Ovi Store asettaa vuodessa riman muille
Nokian Ovi Store -sisältökaupan alkutahdit eivät välttämättä ole sujuneet aivan odotusten mukaisesti. Osaltaan tästä kertoo myös se, että Nokia ei halua julkisesti kertoa tarkkoja lukuja kaupan käyttäjien tai latauskertojen osalta.

Suosion ohella myöskään Ovi Storen käyttökokemusta ei ole nähty kovinkaan hyvänä. Nokia kuitenkin tiedostaa tilanteen ja on valmis tekemään muutoksia. Jo vuoden päästä Ovi Storen lupaillaan näyttävän muille mallia. "Vuoden kuluttua emme enää puhu ongelmien korjaamisesta, me asetamme riman muille", Forum Nokian markkinoinnista ja kehittäjäyhteisöstä vastaava johtaja Srikanth Raju totesi viime viikolla Nokian mediatapahtumassa. Asiasta on kertonut muun muassa eWeekEurope.co.uk-sivusto.
"Tajuamme, että on olemassa monia asioita, joita haluamme rakentaa sekä tehdä paremmiksi. Mutta tiedämme myös, että tulemme törmäämään erilaisiin esteisiin", sanaili puolestaan Nokialla kehittäjäalustan markkinoinnista vastaava Aapo Bovellan.

"Olemme toivekkaita Ovi Storen suhteen, mutta samaan aikaan olemme myös nöyriä ja seuraamme, mitä kuluttajat sanovat", Raju kommentoi Ovi Storen jatkokehitystä. "Tiedämme, mitä meidän pitää tehdä ja työskentelemme kuumeisesti huomioidaksemme nämä asiat."

Viime aikoina Nokia on mahdollistanut sisällön uudelleenlataamisen Ovi Storessa sekä parantanut kaupan hakutoimintoa.

Nokia on usein kertonut monia varsin merkityksettömiä lukuja Ovi Storen osalta. Nokian mukaan kauppa on tarjolla yli 100 laitteelle, yli 180 maassa ja sovelluksia löytyy kuudella eri kielellä. Sovelluksia kauppaan kehittää kehittäjiä yli 65 maasta ja viikossa hyväksytään yli 500 sisältökohdetta. Tärkein numerolukema toukokuun lopussa avatun Ovi Storen ympärillä kuitenkin on yhä kerrottu 10 miljoonaa latausta ensimmäisessä kolmessa kuukaudessa, joka ei vakuuta.

Halu parantaa on kuitenkin kova. "Ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa emme enää ole takaa-ajajan asemassa. Ymmärrämme paikallisia kehittäjiä ja asioita, jotka houkuttelevat heitä ja heidän yleisöään. Ja lisäksi lähiaikoina nähdään lisää N900:n kaltaisia laitteita markkinoilla useammilla markkina-alueilla", Raju kommentoi. Applen kilpaileva App Store saavutti 15 kuukaudessa kaksi miljardia latausta - ensimmäisen 100 miljoonan täyttyessä vain kahdessa kuukaudessa.

Rajun mukaan Nokia tähtää erityisesti neljään kategoriaan sovelluksissa. Nämä ovat internetiin liittyvät innovaatiot, Flash-sovellukset, kehittyville markkinoille räätälöity tarjonta sekä karttojen päälle rakennetut ratkaisut. Jatkossa tärkeimpiä kehitystekniikoita Nokian puhelimille tulevat olemaan WRT (Web Runtime) sekä Qt.

Kommentit (9)

iuçñ (vahvistamaton)

1

Ihan niinkuin olisin kuullut jotain tämän suuntaista Nokialta aiemminkin... sanoiksi vain ovat jääneet.

Vastaa
fag (vahvistamaton)

3

Puppek väärin.
"Would you like to buy Hannah Montana screensaver?

Vastaa
keisari7
keisari7

4

Vaikka msly onkin tunnustautunut applefaniksi, niin toivoisi ettei nämä afterdawnin nokia artikkelit menis siihen että kaikki negatiivisuus kaivetaan esiin ja applesta aina muistetaan mainita.

Tietty asiaa aina voi selittää että se kuuluu juttuun, mutta ei applejutuissakaan nosteta esiin huonoja puolia kaivamalla.

Vastaa
LaruX (vahvistamaton)

5

wrt ja QT tulevat todellakin mullistamaan mobiilimaailman. Kehittäjä pystyy hyödyntämään samaa koodia windows/symbian/maemo/android-pohjaisissa mobiilivehkeissä ja windows/linux/osx pöytäkoneissa. Sanomattakin on selvää, että softapuolen valtikka siirtyy Nokialle lähitulevaisuudessa. QT/Trolltech kauppa oli aivan uskomattoman hyvä ostos Nokialta!

Vastaa
virheinen
virheinen

6

Koko iTunesin ohjelmistokaupan hehkutus on naurettavaa, koska se on AINOA TAPA saada iPhoneen ohjelmia. Siis kaupan suosio perustuu pakkoon.

Itse todella toivon, että Ovi ei tule olemaan ainoa keino laittaa puhelimeen softaa. En halua "Nokia päättää, mitä ohjelmia saat käyttää" -tyyliä. Ovi olisi tällöin Nokian ylläpitämä, turvallinen tapa ladata ohjelmia, muttei kuitenkaan pakollinen.

Vastaa
jonathan (vahvistamaton)

7

Vai että Applen softakaupan hehkutus on naurettavaa... No, katsokaapas tuolta alta mitä Nokian johtaja sanoo siitä. Luettuan jutun arvotukseni Nokian toimivaa johtoa kohtaan nousi huimasti, ensimmäinen askel parempaan on virheiden tunnustaminen, vasta sitten ne voi korjata.


"But I have to give Apple credit. They taught the industry a painful lesson. First, you need discoverability. The App Store is right there on the iPhone. It's not hidden in some menu. It's very prominent. Also the billing is done automatically through the iTunes account. Apple already knows who you are when you come to the App Store because you have to activate it through iTunes. And the third thing is that it is a very good implementation of an app store. And it works very well."

http://news.cnet.com/8301-30686_3-10387654-266.html

Vastaa
hta
hta

8

@6

Jos et halua, että Apple päättää mitä ohjelmia haluat puhelimessasi ajaa niin jailbreak käy parissa minuutissa parilla näppäimen painalluksella. Ihmetyttää kuinka saamattomia ihmiset tuntuvat olevan näkemiensä epäkohtien korjaamiseksi. Toisaalta sitten ei olisi mistä valittaa.

Jos nyt pysytään kuitenkin aiheessa, niin Nokian Ovi storella on kyllä vielä pitkä matka siihen mitä Applen Store on nyt. Toisaalta takaa-ajajan asemassa voi ottaa myös oppia toisten hyvistä ja huonoista puolista, eli mahdollisuudet paremman tekemiseen toki ovat, ainakin teoriassa.

Suosion varjopuolena on se, että Applen Storesta alkaa olla vaikea löytää niitä oikeasti hyviä ohjelmia sen kaiken paskan joukosta.

Vastaa
jackoff (vahvistamaton)

9

@6
Ota nyt faktat edes selville ennen ku alat puhuun paskaa.

App Store ei ole ainut tapa saada softaa iPhonelle. Jailbreakattuun iPhoneen voi asentaa softaa muualta.

Mutta niille, jotka eivät jaksa kaivella softaa mistä sattuu App Store tarjoaa keskitetyn softakirjaston edut.
-Kuulet kaverilta uudesta softasta. Tiedät heti mistä sen saa ja se on parilla napin painalluksella asennettu sinun puhelimeen.
-Ohjelmistot päivittyvät keskitetysti App Storen kautta. Ei tarvi erikseen lähteä mettästään mistä sattuu.
-Ohjelmistoja on perhanan helppo ostaa ja ilmasia ohjelmia tosi helppo ladata.

Tuo on ihan käsittämätöntä soopaa mitä nämä, jotku aina jaksaa murissa, että ainoa tapa saada softaa luuriin. Vaikka oliskin ainoa tapa, niin ottasin tämän tavan minä päivänä tahansa muiden valmistajien tarjoaman sekametelihäröpallosopan yli.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja