Samsungilta tulossa Androidilla varustettu Saturn i6500

8
Markus Lehtiniitty

Samsungilta tulossa Androidilla varustettu Saturn i6500
Samsungilta on tulossa uusi Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettu Saturn i6500 -niminen älypuhelin. Toistaiseksi paljastuneet tiedot uutuudesta ovat erittäin suppeita, eikä esimerkiksi ainuttakaan kuvaa tulevasta Samsungin Android-puhelimesta ole vielä julkisuuteen saatu.

Samsung on toistaiseksi julkistanut yhteensä neljä Androidilla varustettua puhelinta: kaksi Euroopan ja kaksi Yhdysvaltain markkinoille. Euroopassa on aiemmin nähty Galaxy (i7500) ja edullisempi Galaxy Spica (i5700). Mallinumeronsa perusteella tuleva Saturn i6500 sijoittuisi aiempien mallien välimaastoon.

i6500 on toistaiseksi läpäissyt Wi-Fi Alliancen testit (PDF-linkki), joten ainakin langaton WLAN-lähiverkkoyhteys tulevasta laitteesta tulee löytymään.



Tweakers.net-sivuston tietojen mukaan i6500:n hinnan pitäisi olla noin 300 euroa ja sen pitäisi olla ominaisuuksiltaan varsin lähellä aiempaa Galaxy i7500:aa. Esimerkiksi kosketusnäytön odotetaan olevan vastaava kuin Galaxyssä: 3,2 tuumaa ja 320x480 pikseliä. Markkinoille i6500:n kerrotaan saapuvan vuoden 2010 aikana, mikä ei toki vaadi kovinkaan merkittäviä ennustajanlahjoja.

Laitteesta löytyy ilmeisesti toistaiseksi Android 1.5 -käyttöjärjestelmäversio, mutta mahdollista on, että käyttöön otetaan tuorein Android 2.0 ennen puhelimen julkistusta. Tarkkaa varmuutta ei myöskään ole vielä i6500:n sisältämästä suorittimesta eikä sen kellotaajuudesta, joka tulee olemaan joko 528 tai 800 megahertsiä.

Jo julkistettu Galaxy Spica eroaa Galaxy-isoveljestään heikommalla kameralla (3,2 vs. 5 megapikseliä), puuttuvalla kuvausvalolla sekä pienemmällä sisäisellä tallennusmuistilla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (8)

Anonyymi käyttäjä
kake (vahvistamaton)

1

Onko kukaan jaksanut laskea montako "eri"mallia samsung suoltaa ulos kuukaudessa? Ja kaikenlisäksi kaikki ovat melkeen identtisiä, joku pikkuominaisuus vain eri.

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

2

Ja ehkä sen takia myy hyvin. Parempi sekin että tekee hyvä laatuisia puhelimia eri hinnoilla 10 kuussa kuin 1 puhelinta puolessa vuodessa.

Vastaa
R31N4R
R31N4R

3

Jaahas.. Kun nokiasta ei ole kyse niin yhtäkkiä onkin hyvä että tehdään kymmeniä puhelimia kuussa. Mutta jos nokia on kyseessä niin se on huono asia.

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

4

@3

Johtuen siitä että samsung tekee sentään tämmöisiä "tän" päiväsiä laitteita eikä mitään. Vga kamerallisia liukuläppä puhelimia ja simpukoita jotka ei edes pahemmin toimi. Meneppä kauppaan ja ota käteen Muutama Nokia kaikki ovat muovisia ja heikon tuntuisia verrattuna samsungeihin.

Vastaa
R31N4R
R31N4R

6

@ibanez90

Se on kyllä ihan totta että samsungin luurit ovat ehkä rakenteellisesti parempia, mutta eipä se rakenne paljoa lämmitä jos puhelin hajoaa itsestään. Esim vaikka puhelukaijutin lakkaa toimimasta ilman järkevää syytä....

Vastaa
saaben
saaben

7

Vaihdoin Samsungiin Nokiasta jo 6 vuotta sitten, enkä ole päivääkään katunut. Yleisesti ottaen Nokiaa kestävämpi ja laadukkaampi kapula. Softapuolella menee ohi, että pölinä käy. Ei aikaakaan, kun Samsung tulee puhaltamaan Nokian ohitse. Hirmuisella vauhdilla imee jo eroa kiinni.

Vastaa
SanteriO
SanteriO

8

Yhdyn edelliseen puhujaan:
Itellä on Samsung Jet, ja muuta ei ole sanottavaa kuin se, että ei kyllä Nokiaan kaipuuta ole.
Samsung on saanut korjattua puutteensa ja tekee nyt selvästi parempia puhelimia kuin Nokia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.