Dellin Mini 3iX -Android-puhelimesta lisätietoa

Markus Lehtiniitty

Dellin Mini 3iX -Android-puhelimesta lisätietoa
Tietokonevalmistajana parhaiten tunnettu Dell on lähtemässä laajemmin mukaan myös puhelinmarkkinoille ja käytössä on Googlen Android-käyttöjärjestelmä. Toistaiseksi Dellin ensimmäinen Android-puhelin on puoli-julkistettu Kiinassa Dell Mini 3i -nimellä, mutta perustaltaan sama puhelin on tulossa markkinoille myös laajemmin.

Ilmeisestikin Kiinan ulkopuolella Dellin Android-uutuus tullaan tuntemaan äksän kera eli nimellä Dell Mini 3iX. Puhelimen tarkemmista kohdemarkkinoista ei vielä toistaiseksi ole tietoa, mutta ainakin Yhdysvaltain markkinoille Dellin puhelimen pitäisi aiempien tietojen mukaan rantautua.

Yhdysvaltain ohella Dellin puhelimen on kuitenkin varmastikin tulossa muuallekin, ja tästä on nyt saatu viitteitä puhelimen käytyä Brasilian puhelimia valvovan viranomaisen testissä. Samalla uutuudesta selvisi myös hieman lisätietoja. Asiasta on kertonut brasilialainen CelularCafe-sivusto, jonka artikkelista löytyy myös tähän liitettyjen ohella vielä lisää kuvia itse laitteen ohella myös käyttöliittymästä.



Kiinan Mini 3i -versiosta puuttuvat tuet langattomalle WLAN-lähiverkkoyhteydelle sekä 3G-verkoille ovat mukana nyt paljastuneessa Mini 3iX:ssä. 3G-verkkoja tuetaan kolmella taajuudella, jotka ovat 850, 1900 ja 2100 MHz, ja lisäksi mukana on myös HSDPA-datayhteyden tuki.

Muista Mini 3iX -version ominaisuuksista ei ole tietoa, mutta tuskin tulevat kovinkaan paljon erilaiset kuin kiinalaisessa painoksessa. Näin ollen Mini 3iX:n ominaisuuksiin lukeutunevat 3,5 tuuman kosketusnäyttö 360x640 pikselin tarkkuudella ja 262 144 värin toistolla, kolmen megapikselin automaattitarkenteinen kamera kuvausvalolla ja videokuvauksella, tuki monikosketukselle, GPS-paikannus, Bluetooth-yhteys sekä microSD-muistikorttipaikka.

Dell Mini 3iX:n julkistus- tai myyntiintuloajankohdasta ei toistaiseksi ole tietoa, mutta asian tiimoilta odotetaan uutisia piakkoin.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.