Nokia Musicista tuli Nokia Ovi Player

15
Markus Lehtiniitty

Nokia Musicista tuli Nokia Ovi Player
Nokia on uudistanut tietokoneiden musiikkiohjelmistoaan, ja samalla myös sen nimi on muuttunut. Aiemmin Nokia Music -nimellä tunnettu ohjelmisto tunnetaan jatkossa nimellä Nokia Ovi Player. Ohjelmistoa voi käyttää musiikin hallintaan sekä tietenkin siirtoon Nokian laitteisiin.

Nokian mukaan uutta Ovi Playeriä ei ole rakennettu alusta asti uudelleen, vaan kyseessä on päivitetty versio aiemmasta ohjelmistosta. Uusien ominaisuuksien pitäisi Nokian mukaan helpottaa ohjelmiston käyttöä. Lisäksi uusi Ovi Player tukee täysin myös Microsoftin tuoretta Windows 7 -käyttöjärjestelmää.

Ovi Player sisältää muutamia uusia näkymiä, joiden kautta musiikkikokoelmaansa pääsee tarkastelemaan. Esimerkiksi viimeisimpien lisäysten lista näyttää nyt tuoreimman lisätyn musiikin albumeittain kansikuvien kera. Lisäksi mukaan on lisätty uusi musiikinsuodatustoiminto, jonka pitäisi myös helpottaa musiikkikokoelman selaamista. Edellä mainittujen muutosten ohella soittimen painikkeet ovat nyt aiempaa kompaktimmat ja äänenvoimakkuudensäädin sekä kappaleen paikkavalitsin aiempaa toimivampia.

Uusien toimintojen ja parannusten lisäksi uudessa versiossa on mukana toki myös lukuisia korjauksia sekä nopeusparannuksia.

Nokia Ovi Player on luonnollisestikin yhteensopiva Nokia Music Storen, joka Suomessa kulkee Nokia Musiikkikauppa -nimellä.

Nokia kertoi uudesta Ovi Playeristä Ovi-blogissaan. Nokia Musicin aiemmat käyttäjät voivat ladata uuden Ovi Playerin hakemalla päivityksiä itse ohjelmistosta, kun taas uudet käyttäjät voivat ladata ohjelmiston täältä.

Olemme aiemmin kertoneet Nokian aikeista uudelleennimetä myös musiikkikauppansa, joka toistaiseksi tunnetaan nimellä Nokia Music Store, lähitulevaisuudessa Ovi Musiciksi. Näin pikku hiljaa kaikki Nokian merkittävimmät palvelut ja niihin kytkeytyvät työpöytäohjelmistot alkavat olla Ovi-brändin alla. Lisäksi Nokia on poistamassa DRM-kopiosuojauksia musiikkikauppansa kappaleista.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (15)

Anonyymi käyttäjä
LaruX (vahvistamaton)

3

Milloinkahan Nokia alkaa oikeasti hyödyntämään Trolltech/QT-kauppaansa ja tekemään crossplatform-softaa. Firmassa on koodareita divisiionittain ja käsissään crossplatform-alusta! Mitä tekee Nokia! Julkaisee Ovi Musicin Windowsille! Nyt kiireen vilkkaa versiot Linuxille ja OSX:lle! Hei Haloo!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
asd (vahvistamaton)

4

@3

Kaikkihetimulletässänyt!! Hei Haloo! Kyllä sitä Qt:tä siellä pyöritellään kovaa tahtia.

Vastaa
candyking
candyking

5

Ei että kyllä ärsyttää tämä Nokian touhu. Ei meinaa toimia millään ja eilen kun päivitin ja käynnistin uudestaan niin bluescreeninhän se lykkäsi.. Tämä uusi ohjelma toimii vielä hitaammin kuin Nokia Music, enkä saa siirrettyä musiikkejani puhelimeen, koska ohjelmaan ei voi tuoda musiikkitiedostoja? Tai ainakaan en sitä vielä hallitse, pitääpä katsella.. :(

Vastaa
Puppek
Puppek

6

Onko tuossa ohjelmassa mitään hienoa tai uutta?

Winampista löytyy mm. global hotkeys, eli näppäimistölle voi laittaa oikoteitä, eikä soitinohjelmaa tarvitse tuoda nähtäville. Käytän sitä aina (ctrl+alt+space = play/pause). Ovesta tuskin löytyy semmoista.

Mediamonkey osaa etsiä ja upottaa albuminkannet mp3:sen tagiin. Epäilen, että Ovi Music sellaista tekisi. Mediamonkeyllä on myös vaivatonta muokata koko musakokoelmaa, oli sitten kyse tagien tiedoista tai tiedoston sijainnista. Musiikin siirto puhelimeen molemmilla ohjelmilla on vaivatonta. Tarvitaanko Ovi Playeria vain Music Storen DRM:ää varten?

Vastaa
mizaaros
mizaaros

7

Hienosti kaatuu kun yrittää tallentaa asetuksia. Ja hakee 14 tuntia kappaleita omasta koneesta. Hyvä, kiitos. Ei vista 2 Gigasena riitä näköjään.. Käytävä vissiin hakemassa isompia muistikampoja...

Vastaa
roudari2
roudari2

8

joo niin ärsyttää!!!mulla on koodi millä saa ladattua vuoden musiikkia mutta en saa lyötyä koodia koneelle koska rekisteröinti linkki ei toimi!!!!! puhelimella toimii kyllä moitteettomasti (n97 mini).Olisiko kellään mitään vinkkiä. Siis kyseessä on Nokia Ovi Player

Vastaa
mizaaros
mizaaros

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti roudari2:

Jumittaako se siis vai eikö vaan avaa?
Kokeilitko asentaa uudestaan sitä? Mulla se auttoi pelittämään.

Tässä Nokian ohje:

Lainaus:

Kiitos yhteydenotostasi Nokia Care –asiakastukeen.

Varmista, että palomuuri ei estä Nokia Musiikkia ottamasta yhteyttä Internettiin. Aseta ohjelma palomuurin tietoihin luotetuksi ohjelmaksi. Mikäli tästä ei ole apua, suosittelen että poistat ohjelman seuraavalla tavalla ja asennat sitten uudestaan:

1. Valitse Suorita Käynnistä-valikosta. Suorita-ikkunassa kirjoita “cmd” ja paina ‘Ok’
2. Komentoriville kirjoita seuraavaa:
a. cd C:\Program Files\Nokia\Ovi Player ja paina Enter
b. NokiaOviPlayer.exe /command:uninstall all ja paina Enter
3. Avaa Ohjauspaneeli ja Lisää/poista sovelluksia.
4. Valitse Nokia Ovi Player ja poista se.
5. Odota kun sovellus poistetaan ja käynnistä sitten tietokone uudelleen.

Jos tämäkään ei auta, tee Ovi Playerin täydellinen uudelleenasennus seuraavien ohjeiden mukaan:

1. Mene Lisää/poista sovelluksia-valikkoon.
2. Valitse Nokia Multimedia Common Components ja poista se. Jos saat ilmoituksen että ohjelma tarvitsee komponenttia, toimi seuraavasti:
a. Valitse “Suorita” Käynnistä-valikosta ja kirjoita “regedit”
b. Ikkunassa valitse siirry joko kansioon “HKEY_LOCAL_MACHINE\Software\Classes\Software\Nokia\MPlatform\” tai “HKEY_CLASSES_ROOT\Software\Nokia\MPlatform”
c. Poista rekisteriavain “MPlatform” rekisteristä.
d. Toista kohta b.
3. Poista seuraavassa askeleessa mainitut kansiot jos ne on olemassa, mutta laita ensin piilotetut kansiot näkyviksi seuraavalla tavalla:
a. Avaa Oma tietokone.
b. Avaa Työkalut > Kansion asetukset...
c. Avaa Näkymä-välilehti ja Lisäasetukset.
d. Valitse että Näytä piilotetut kansiot ja tiedostot on valittuna.
4. Windows XP:
a. C:\Program Files\Nokia\Nokia Ovi Player
b. C:\Program Files\Common Files\Nokia\MPlatform
c. C:\Documents and Settings\<<Windows Username>>\Local Settings\Application Data\Nokia\Nokia Data Store
d. C:\Documents and Settings\<<Windows Username>>\Local Settings\Application Data\Nokia\Nokia Ovi Player
5. Windows Vista:
a. C:\Program Files\Nokia\Nokia Music

c. C:\Users\<<Windows Username>>\AppData\Local\Nokia\Nokia Data Store
d. C:\Users\<<Windows Username>>\AppData\Local\Nokia\Nokia Music
6. Mene takaisin Lisää/poista sovelluksia-valikkoon.
7. Valitse PC Connectivity Solution ja poista se.
8. Valitse Nokia Connectivity Cable driver ja poista se.
9. Jos sinulla on asennettuna .NET framework 3.5, käynnistä tietokone uudelleen. Muussa tapauksessa asenna se ensin.

Lataa ja asenna uusin Nokia Ovi Player linkistä http://nds1.nokia.com/files/support/nser...pNokiaMusic.exe

Tein suosiolla tuon täydellisen uudelleenasennuksen.

Vastaa
roudari2
roudari2

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mizaaros:

EI AUTTANU

Vastaa
juured
juured

12

Mua jaksaa ihmetyttää tää Nokian softien takkuisuus vuodesta toiseen. Miten ihmeessä Nokia ei saa näitä ohjelmiaan kuntoon?

Nyt asensin uudelleen ton nokia ovi playerin, kun se ei aiemmin toiminu siltä osin ettei juuri mitään voinut säätää esim. kun ostin sen X6 puhelimen johon saa musiikkia niin paljon kuin jaksaa vuoden aikana ladata niin sillon tarttis isomman talletustilan ja se kansion vaihto ei onnistunut eikä muutkaan säädöt. Ei vaan auenneet mitkään siinä valinnat systeemissä.

No nyt sit se lukee levyä varmaan 8 viikkoa ennenkuin mitään tapahtuu.
Toivon mukaan se rupeis nyt pelittää.

Mutta eipä sen puoleen ei kyllä itunes:kaan toimi kunnolla, paska se on sekin.

Vastaa
hilkkas8
hilkkas8

13

Minulla ollut useita Samsung-puhelimia. Sain kesäkuussa lahjaksi Nokia 5800 music puhelimen. Vanhat Nokialaiset jotka minulla oli ennen Samsugeja olivat ihan jes, paitsi vanhaa kamaa. Tämä uusi Nokialainen ja Nokia Ovi. Tosi pettymyksiä, kumpikaan ei oikein pelitä. Hidasta, ja, tulee mitä sattuu milloinkin, jos tulee mitään. Todella pettynyt Nokia puhelimeen ja Nokia Oveen. Pitänyt ennen laatuna, ja merkkinä, ei einää. Palaankohan Samsungiin

Vastaa
_Haahaa_
_Haahaa_

14

Joo, ei huhhuh tuota kun mullakin toimi noin kuukauden hyvin,mutta nyt ei käynnisty koko ohjelma -.- paska mikä paska..

Vastaa
_Haahaa_
_Haahaa_

15

Nyt kokelin nokian ohjeitten, mukaan mutta ei.. Tulee se virheraportti kun koittaa käynnistää. Ja on kokeiltu myös poistaa ohjelma ja asennettu uudestaan, mutta sama juttu jokakerta.

E: Virheraportin allekirjoitus: EventType : clr20r3 P1 : nokiaoviplayer.exe P2 : 2.0.1106.0
P3 : 4af442f4 P4 : nokiaoviplayer P5 : 2.0.1106.0 P6 : 4af442f4
P7 : 5e P8 : b1 P9 : 4odnbogmfut4h45dyph3c0irvaxx2w2s

NYT LÖYTY RATKAISU: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8797247

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.