Nokian mielenkiintoinen X6 markkinoille tällä viikolla

23
Markus Lehtiniitty

Nokian mielenkiintoinen X6 markkinoille tällä viikolla
Nokian ensimmäinen Xseries-sarjan puhelin, Nokia X6, rantautuu markkinoille tällä viikolla. X6 on myös Nokian ensimmäinen kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustettu puhelin, mikä lisää sen kiinnostavuutta merkittävästi. Nokia julkisti X6:n alun perin syyskuun alussa Nokia World 09 -tapahtumassa.

Nokian oma Nokia Conversations -blogi on tänään kertonut X6:n saapuvan kuluvan viikon aikana markkinoille Suomessa sekä Isossa-Britanniassa. Nokia X6:ta tullaan ainakin aluksi myymään vain yhdessä Comes with Music -musiikkipalvelun kanssa, joka lanseerataan Suomessa tämän viikon torstaina, 26. marraskuuta. Tämä on myös X6:n toimitusten tarkka alkamispäivä.



Nokia X6:ta voidaan pitää jonkinlaisena, joskaan ei aivan suorana, seuraajana Nokian ensimmäiselle uuden aallon kosketuspuhelimelle, suositulle 5800 XpressMusicille. Comes with Music -paketoinnin vuoksi X6:n hinnoittelu on toistaiseksi melko korkea, joten ainakaan myyntimäärin mitattuna X6 tuskin tullee yltämään 5800 XpressMusicin kaltaiseen menestykseen. X6 perustuu 5800 XpressMusicin kanssa pitkälti samalle, tosin hieman monipuolisemmalle Symbian S60 5th Edition -pohjalle.

X6:ssa pääpaino on selkeästi erittäin vahvoissa musiikkiominaisuuksissa. Jo mainitun Comes with Music -kytkennän ohella X6 tarjoaa sisäistä tallennusmuistia 32 gigatavua ja 35 tunnin ilmoitettu musiikintoistoaika on myös erittäin vakuuttava. X6 onkin ehdottomasti yksi Nokian toistaiseksi parhaimpia musiikkipuhelimia. Musiikin ohella X6:sta löytyy muun muassa viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera sekä GPS-paikannus. X6:n kapasitiivisella kosketusnäytöllä puolestaan on kokoa 3,2 tuumaa. Vahvistamattomien huhujen mukaan ensi vuoden puolella X6:sta olisi tulossa vain 16 gigatavun muistilla varustettu versio ilman Comes with Musicia, mikä tarkoittaisi samalla ehkä myös noin 150 euroa nykyistä edullisempaa hintaa.

Nokian oma verkkokauppa, Nokia Online Kauppa, tarjoaa X6:ta 599 euron hintaan. Hinta on varsin korkea, varsinkin jos sitä vertaa operaattorien tarjouksiin. DNA tarjoaa X6:ta 19 euron kuukausihinnalla, Saunalahti 19,90 eurolla kuussa ja Sonera 21 euron kuukausiveloituksella kahden vuoden liittymäsopimuksien kanssa. Puhelimen hinnaksi kahden vuoden aikana muodostuu siis operaattorista riippuen 456-504 euroa. Saunalahden Comes with Musiciin kytkeytyvistä erikoistarjouksista olemme kertoneet jo aiemminkin.

Alta löytyy vielä liitettynä YouTubesta Nokia Conversations -blogin X6-esittelyvideo.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (23)

kikuu
kikuu

2

@1 joo ihan järkyttävän paksu.

Ei nyt ehkä kuitenkaan liian paksu, mutta jo nyt on kumma jos ne komponentit eivät ohuempiin kuoriin mahdu. Varsinkin nuo "oletuskuvat" tuosta X6 hämäävät aika paljon.

Voisi melkein tuon ostaa ilman Comes With musicia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
psp (vahvistamaton)

4

tämä nyt kyllä uhkaa jo nokian ylivoimaista asemaa maailman suurimpana paksujen ja pieninäyttöisten puhelimien valmistajana!!!

onkohan johdossa tapahtunut muutoksia... suunta on kyllä oikea mutta vie varmaan vielä ainakin yhden sukupolven ennenkuin nokia pääsee todellisten medislaitteiden valmistajien tasolle.

lievä myönteinen yllätys kuitenkin!

t. osakkeenomistaja

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jep (vahvistamaton)

6

"DNA tarjoaa X6:ta 19 euron kuukausihinnalla"

Juuri tarkistin ja DNA tarjoaa kyllä 19,90 € kk hintaan tuota ja siihen tulee vielä päälle pakollinen vähintään 0,90 € kk maksu liittymästä.

Vastaa
8mato
8mato

7

Tämä nyt mikään älytön halko ole. Esim. nykyinen N73 19 mm eikä tunnu miltään halolta.... Ja mikään pohjaton tasku ihminen en ole.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

9

@1
Kiitos taas tarpeellisesta ja hyödyllisestä kommentista. Voi näitä.

Mä pitäisin tota noin satasen halvempaa kytkyhintaa kyllä ihan normaalina. Varsinkin kun vertaillaan Nokian omaan hintaan. Nokialla ei ole mitään tarvetta myydä luuria suoraan halvimmalla hinnalla. Lähes ainahan kytkyhinnat ovat halvemmat kuin hinnat kaupan hyllyllä. Muuten esim 450 euron hinta CWM palvelun kera ei liene vallan kauhea, kun tämä on kuitenkin se paras "normi" luuri Nokialta tms....

Vastaa
msly
msly

10

@6.

Tarkistit sitten väärin. DNA tarjoaa puhelinta kyllä 19 eurolla, jonka päälle tulee tuo vähintään 0,90 euron kuukausimaksu liittymästä. On toki aina hieman kyseenalaista pitäisikö tämä 90 senttiä ottaa mukaan puhelimen hintaan, kun eihän vähintään ilman sitä puhelinta irti saa DNA:lta. Mutta hinnoittelu on siis 19,00 + 0,90 eikä 19,90 + 0,90.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
node (vahvistamaton)

12

Ainakin puumallia hiplanneena laite ei vaikuttanut paksulta verrattuna jopa E71:een. Puhelin meinaa tuntui erittäin kompaktilta ja pysyi hyvin hyppysissä.

Joku tuossa videossa vääristää pahasti puhelimen kokoa ja muotoja (vai onko aivan ensimmäisiä protoja??) Katsokaa nyt esimerkiksi tämä pätkä: http://www.youtube.com/watch?v=PwrDkYFC5uk

Vastaa
Puppek
Puppek

13

@12

X6:nen näyttää todellakin erikokoiselta paksuudeltaan katsottaessa eri kulmista. En sano, onko se liian paksu, mutta jos tuo olisi pari milliä 5800:sta ohuempi niin olisin tyytyväinen.

Tehoiltaan X6:nen ei vakuuta. Videolla esimerkiksi musasoitin toimi yhtä tahmeasti kuin 5800:sessani.

Vastaa
Habska
Habska

16

Nyt jätkät OIKEESTI: Mikä on luurien ohuuden lakipiste? Kertokaa mulle...

Tässä OHUUS taistelussa tulee kohta fysiikan ja käytännöllisyyden rajat vastaan. Milläs sitten noksu | mapple fani pojat toisiaan nokittelee?

Mun käteen sopii 5800XM tosi hyvin ja noi ohuemmat tuntuu jotenkin leluilta, ...mut kertokaa se ohuuden lakipiste mulle! prkl!

Vastaa
jusunakki
jusunakki

17

oikee suunta! lisää paksumpia kännyköitä eikä sellasia saatanan paperin paksusia rimpuloita joita on epämiellyttävä pitää

oli joku samsunkin yliohut känny ja se perkele napsahti poikki kun isuin vahingossa päälle sohvalla

Vastaa
cyka
cyka

18

@ 17
:D Jos on totta, niin aika hauska juttu.

Mut tosiaan muutaman päivän olen saanut testailla X6:sta niin hyvältähän se on tuntunut. Ei missään nimessä liian paksulta. Varmasti tulee haluttu luuri - katsokaa vaikka, ei paljoo jää 5800:sen myynnistä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
boohoo (vahvistamaton)

19

@18
Joo, Nokian Comes with Music -palvelullahan on todella paljon käyttäjiä, vai miten se oli?

Vastaa
cyka
cyka

20

Jos ei musa kiinnosta, ni sit ei käytä, jos kiinnostaa, niin hyvä diilihän se ainakin minun mielestä on.

Esim.
- Ostat kuus CD levyä vuodessa. Hinta 140 €
- Ostat X6:sen, minkä kautta vaikka 300 levyä lataat koneelle ja kännylle vaikka kymmeneks vuodeks. Hinta: about sama, eli 140 €.

Jos kytkyt kiinnostaa, ni saa halvemmallakin. Minua ei.

Tää CWM ei varmaan kaikille ole, ihmisillä on jo soittimet tms, mutta varmasti monille se on hyvä vaihtoehto.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

21

@16
Kuten jo jossain kommentissani viime aikoina totesin, niin mun mielestä ja mun käteen sentin paksut luurit on jo liian ohuita. Työluurini on Nokian 2630 ja se on viivottimen mukaan tasan 10 mm paksu.
Sanoisin, että 12-20 millin välissä on hyvä.

Vastaa
PiuPali_
PiuPali_

23

Kyllähän se näin on, että kyllä sen puhelin pitää joltain tuntuakkin siellä kädessä. Pitkän aikaan on ollut käytössä 5200xm josta en ole raskinut luopua kun ei käteen sopivaa puhelinta ole löytynyt. ennenkuin nyt.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.