Tässä Nokian CMD-päivä 30 mielenkiintoisen kalvon voimalla

8
Markus Lehtiniitty

Tässä Nokian CMD-päivä 30 mielenkiintoisen kalvon voimalla
Nokia järjesti tänään vuosittaisen Capital Markets Day -sijoittajatapahtumansa, pääomamarkkinapäivän, jossa se kertoo yleisellä tasolla seuraavan vuoden tai parin aikana odotettavissa olevasssa kehityksessä. Kerroimme pääkohdat Nokian CMD-päivästä heti tuoreltaan jo aiemmassa uutisessamme tänään.

Nokian pääviesti tänään oli keskittyminen ensi vuonna käyttäjäkokemuksen parantamiseen - erityisesti Symbianin osalta. Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon mukaan ensi vuonna tähän aikaan Symbianin käyttökokemus ei tule enää olemaan ongelma.

Suurten linjojen ohella päivän esityksissä kuultiin myös monia pienempiäkin asioita. Koska kaikki lukijammekaan eivät varmasti seuranneet yli nelituntista live-verkkolähetystä tai ehdi katsoa sitä myöhemminkään, olemme koonneet tähän 30 esityskalvoa käsittävän läpikäynnin mielestämme esitysten mielenkiintoisinta päätä edustaneesta annista. Nokian puoliksi omistamaan verkkoyhtiöön, Nokia Siemens Networksiin, liittyviä asioita emme käsittele. cmd.nokia.com-sivuilta löytyy lisätietoa (tosin tämän artikkelin kirjoitushetkellä sivusto on alhaalla.



Alla käydään lyhyiden kommenttien kera läpi CMD-esitysten annista poimitut 30 kalvoa. Kuvia ei ole erityisemmin jaoteltu eri osioihin, mutta pääasiassa ne etenevät Nokian malliston ja puhelinmarkkinoiden erilaisten jakautumisten, Symbianin tulevaisuuden sekä palveluihin liittyvien tietojen kautta sekalaisiin kuviin.



Älypuhelinten rakenteiden osuudet ovat muuttuneet vuodessa ja tulevat muuttumaan vielä seuraavan vuoden aikana erittäin dramaattisesti. Vuoden päästä Nokian älypuhelinmallistosta kolmanneksesta löytyy sekä kosketusnäyttö että täysnäppäimistö, kolmasosasta perinteinen näyttö ja täysnäppäimistö ja noin neljänneksestä kosketusnäyttö ilman fyysistä näppäimistöä. Perinteisen näytön ja puhelinnäppäimistön mallit edustaisivat enää vain noin 10 prosenttia koko valikoimasta, kun ne vielä vuosi sitten hallitsivat lähes 90 prosenttia.



Omasta mielestäni ehkäpä koko päivän mielenkiintoisin kalvo on yllä. Symbian-laitteet tulevat vuonna 2011 muodostamaan arvion mukaan Nokian laiteliikevaihdosta noin puolet - Symbian ei siis ole kuolemassa tai menossa pois tai mitään muutakaan. Series 40:ään perustuvat peruspuhelimet tulevat yhä synnyttämään noin kolmanneksen liikevaihdosta Maemon viedessä loput, noin 15 prosenttia. Veikkaisin, että vuonna 2011 Maemo-laitemalleja on enintään tarjolla noin viisi kappaletta. Maemon osalta Nokia näyttäisi painottavan pienempää, mutta laadukkaampaa laitemäärää.



Hyvä muistutus, että älypuhelimet eivät ole vain korkeimman hintaluokan asia, vaan yhä enemmän mennään kohti edullisempia laitteita.



Mielenkiintoista tietoa ja ennustetta puhelinten hinnoista nyt ja vuonna 2011. Omaan silmääni osuu ennen kaikkea älypuhelinten hurja painuminen edullisempiin hintaluokkiin parin seuraavan vuoden aikana. Millaisia ovatkaan alle 100 euron älypuhelimet? Tuoko Nokia Symbianin 2000-sarjan puhelimiin?




Oikeastaan hieman tylsäkin kalvo, dramaattisten muutosten puuttuessa. Mielenkiintoista on huomata, että tulevaisuus pelaa Nokian pussiin tässäkin. Nokia on kaikista heikoimmilla ainakin tällä hetkellä juuri Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja Koreassa ja näiden markkinoiden osuuden Nokia ennustaa pienenevän vuoteen 2011 mennessä nykyisestä 36 prosentista 32 prosenttiin.



Yleinen Nokian toimintaa kuvaava kaavio - malliston huipulla laitteet ja palvelut yhdistävien ratkaisujen rooli on merkittävämpi, kun peruspuhelinten osalta pääosassa on vielä itse tuotteen kehittäminen.



Nokian kolmen erilaisen tuoteryhmän kattamat alueet markkinoista. Maemo tulee siis pysymään pääasiassa huippulaitteiden oikeutena, 400-500 euron hintaluokassa.



Kuviot kuvaavat Nokian Mobile Phones -liiketoiminnan, eli peruspuhelinten liikevaihdon jakautumista hintaryhmien ja maantieteellisten alueiden mukaan. Aiemman ilmoituksen mukaan Mobile Phonesin liikevaihto kolmannella neljänneksellä oli 3,8 miljardia euroa. 0-30 euronkin puhelimet toivat siis Nokialle liikevaihtoa lähes yhden miljardin, eli erittäin merkittävästi.



Maemo-käyttöjärjestelmä jäi tänään CMD-esityksissä hieman Symbianin varjoon - tosin eihän tämä ole kovinkaan yllättävää, jos miettii asiaa siltä kannalta, että vuodelle 2011 Nokia ennustaa Symbian-laitteiden tuovan puolet ja Maemon vain noin kuudesosan liikevaihdosta. Huomio kiinnittyy myös "streamlined product line" -lausuntoon.



Päivän merkittävimmät puheenaiheet liittyivät luultavasti Symbian-käyttöjärjestelmän tulevaisuuteen. Tätä edustavat ensi vuoden puolen välin jälkeen tulossa oleva Symbian^3 ja loppuvuodesta tarjoiltava Symbian^4. Symbian^3:kin tuo mukanaan jo erittäin paljon merkittäviä uudistuksia: lisää nopeutta (jopa kolminkertaisesti vauhtia), kaksoiskosketusten poiston, rajoitetun tuen monikosketuseleille sekä kapasitiiviset näytöt laajasti.






Symbian^4:ssä käyttöliittymä laitetaan täysin uusiksi ja Symbianin ankeuden pitäisi olla historiaa. Lisäksi mukana ovat luonnollisesti Qt-rajapinnat.



Oikeastaan vasta vuoden 2010 aikana Symbianin käyttöliittymä saadaan täysin optimoitua kosketuskäyttöön, kun tähän asti kosketus on tuntunut ikään kuin vanhan päälle liimatulta ominaisuudelta.





Sovelluskehitys yksinkertaistuu, minkä tämä kalvo myös esittää hyvin yksinkertaisesti. Jatkossa yhdellä koodilla sovellusten pitäisi toimia niin Nokian Symbian- kuin myös Maemo-alustoilla.



Tulossa ovat myös täysin uudet kehitystyökalut.



Nokian palveluiden etenemisestä kuultiin tänään joitakin uusia numerotietoja: näistä ehkäpä merkittävin on Ovi Storen latausten määrä, jonka kerrottiin lähestyvän yhtä miljoonaa päivätasolla. Tämä tarkottaisi siis noin 350 miljoonaa latausta vuositasolle siirrettynä. Ovi Store on ollut auki reilut kuusi kuukautta. Ensimmäisten kolmen kuukauden latausmääräksi on aiemmin kerrottu 10 miljoonaa. Heikon alun jälkeen kasvu on siis ollut käsittämätöntä - tai sitten aiemmin raportoidut luvut eivät ole olleet oikeita. Joka tapauksessa nyt kerrottu luku on jopa ihan hyvää tasoa: Nokia saattaa jopa onnistua nousemaan menestykseen Ovi Storen kanssa - vuoden päästä olemme paljon viisaampia tämän osalta.




Nokian musiikkikauppa on markkinaykkönen Intiassa. Tässä näkyy Nokian palvelubisneksen ehkä keskeisin yleisesti unohdettu tekijä, eli kehittyvät markkinat, joilla Nokia on vahva. Lisäksi tietoa tarjoiltiin musiikkikaupan jatkokehityksestä. Venäjällä musiikkikauppa on jo lanseerattuna Ovi Musicina, joka tarjoaa musiikin DRM-vapaana. Nyt tämä uusi versio on tarkoitus laajentaa myös kaikille muille markkinoille.



Tästä kalvosta on aika vaikea tarttua mihinkään muuhun kuin siihen, että Nokia on jo toimittanut yli 70 miljoonaa GPS-paikannuksella varustettua laitetta, mikä on vaikuttava luku, ja jatkuvasti kasvaessaan luo hyvän laajennuspohjan sijaintiin perustuville palveluille.



Nokian edullisemman pään musiikkipuhelinmallisto esittelyssä.



Ovi Mailin osalta lähes neljän miljoonan tilin lukumäärä on uusi tieto. Kasvu on myös tämän osalta ollut hyvin vahvaa, sillä miljoonan käyttäjän ylittymisestä kerrottiin 11. elokuuta. Tämän jälkeen keskimäärin uusia tilejä on siis luotu lähes miljoona kuukaudessa. Kehuskelu Hotmailia, Yahoota tai Gmailia suuremmalla ensimmäisen vuoden suosiolla tuntuu hieman turhalta, sillä verkon käyttäjämäärä on noista vuosista kasvanut melkoisesti. Joka tapauksessa Ovi Mailinkin menestys vaikuttaa jopa yllättävänkin hyvältä - myös tämähän on pääasiassa kehittyville markkinoille suunnattu palvelu.



Ovi Mailin ohella Nokia panostaa viestintäpalveluihin myös Nokia Messaging -sovelluksellaan, jota se on alkanut kaupallistamaan yhteistyössä operaattorien kanssa. Näitä diilejä on solmittu jo 60 kappaletta.




Nokian yhtenä kilpailuvalttina on yleisesti pidetty kustannustehokkuutta. Nokia nosti tämän myös jälleen esille vertailemalla yhteensä viiden puhelimensa materiaalikustannuksia niiden kilpailijoihin. Nokian kustannuskilpailukyky vaikuttaisi olevan hyvällä tasolla aivan edullisemmissa puhelimissa, mikä mahdollistaa voittojen tekemisen myös niitä myymällä.





Käyttäjäkokemuksen parantaminen on Nokian tärkein vuoden 2010 toiminnallisista tavoitteista. Tähän pyritään muun muassa parantamalla laitteiden ja palveluiden kehitysprosessia, ja integroimalla niitä enemmän toisiinsa. Ehdottomasti positiivista kehitystä, sillä tällä osa-alueella Nokialla on toistaiseksi ollutkin ongelmia. Palvelut ovat tuntuneet puhelimissa hieman irrallisilta, eivätkä saumattomasti samaan kokonaisuuteen kuuluvilta, kuten asian pitäisi olla.



Erittäin mielenkiintoisia lukuja Nokiaan liittyen. Omiin silmiini hyppäsi voimakkaimmin nokia.mobin erittäin korkea kävijämäärä: 230 miljoonaa kävijää kuukaudessa. Luku on todella kovaa tasoa, ja mielestäni Nokian pitäisi ottaa tästä kaikki irti eri keinoin. Jotain koko logistiikkaketjun hallinnan hankaluudesta kertoo myös varmasti se, että Nokian tuotteita myydään 650 000 eri kohteessa.



Nokia muuttaa markkinointipanostustensa sijoittamista - tuotteiden lanseerauksesta siirrytään merkittävästi jatkuvamman markkinoinnin suuntaan.



Monien tuotteisiin liittyvien kalvojen ohella mukaan täytyi poimia myös yksi Nokian taseesta kertova kalvo. Nokian nettokassa on vuodessa pienentynyt 0,8 miljardilla eurolla, operaativinen kassavirta on kuitenkin ollut reilusti plussalla, sillä kassaa ovat rasittaneet kevään osingonmaksu sekä viime vuoden puolella Qualcommille suoritettu kertamaksu.




5130 XpressMusic on ollut Nokian vuoden 2009 yksi ehdottomia menestysmalleja 16 miljoonan kappaleen myynnillään. Puhelin lienee siis tuottanut Nokialle liikevaihtoa elinaikanaan jo yli miljardi euroa.



Mielenkiintoinen vertailu Nokian ja maailman toiseksi suurimman puhelinvalmistajan, Samsungin, myynti- ja huoltopisteiden määrästä kehittyvillä markkinoilla. Nokia on selkeästi edellä, ja selkein ero on Intiassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (8)

Nks123
Nks123

1

Tosi mielenkiintoinen ja hyvä katsaus. Luvut kiinnostivat ainakin itseäni. Toivottavasti nämä uutiset pitäisivät edes hetken hiljaa nämä 15-kesäiset talousanalyysin huippulupaukset huutelemasta Nokian kuolemaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

4

> Missä 1100 tyyliset menestystarinat 200miljoonan kappaleen
> myynnillä?

1100:n kaltaista yksittäistä kappalemääräistä lukumäärää saa ehkä odottaa (vertaa kuplavolkkari), ja 1100:n kohdalla kyse yli useamamsta variaatiosta ja nykysilmin katsoen varsin pitkästä myyntiajasta. Nykyään kustannuspaineet vieläkin tiukemmat, vaatimukset hinnat alkain malleissa laajemmat joten muutamankymmenen sentin säästöjenkin takia kannattaa tehdä erilaisia laitteitta sinnekkin ryhmää.

Mutta "Corolla" lokiikalla realistista tietenkin ylittää.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jäikö S asemalle? (vahvistamaton)

5

Mielestäni pitkän tähtäimen stategia Nokialla on huomattavasti esim Samsungia parempi. He kun eivät tarjoa palveluja lainkaan. Palvelut sitovat käyttäjiä vaihtamasta toiseen merkkiin. Samalla se myös luo puskurin markkinoiden muutoksille. Laitemyynnin tasaantuessa kasvua voi tulla palveluista, eikä osakekurssi notkahda välittömästi.

Vastaa
EmDzei
EmDzei

6

Nokialla on helposti menestyksen avaimet mikäli Ovi toimii ja sovelluskehittäjät ja jopa tavalliset pulliaiset oppivat tekemään ohjelmia Qt4.6:lla. Ylemmän luokan älypuhelimiin annettava ilmainen karttasovellus navigoinnilla (Ovi Maps) olisi lopullinen killeri. Ihmiset eivät edes ajattelisi hankkia muuta puhelinta kuin nokialaisen.

Tällä hetkellä Nokian lippulaiva on N900 ja Maemo5 käyttöliittymä. Nokialla tulisi nyt huomioida tämä puhelimen ja käyttöliittymän potentiaali herkemmin ja nopeammin. Ts. antaa heti reippaasti enemmän resursseja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo (vahvistamaton)

7

@6

Jos luet ton Location kalvon niin siinä lukee "Premium content lifetime bundle" eli ainakin joihinkin laitteisiin tälläistä laiteeniän kestävää palvelua on tulossa.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

8

Mun mielestä tämä näyttää edelleen siltä, että Nokia on tehnyt oikean kurssimuutoksen ja ovat edelleen sillä hyväksikin jo todetulla polulla. Go Nokia!

Symbianin pitokin vahvasti mukana tuntuu nyt jotenkin paljon järkevämmältä ja paremmalta valinnalta kuin kuukausi kaks sitten... Qt:n kanssa siinä ei itseasiassa pitäis olla mitään ongelmaakaan...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.