Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Odotettu Nokia N900 tänään laajemmin markkinoille Suomessa

13
Markus Lehtiniitty

Odotettu Nokia N900 tänään laajemmin markkinoille Suomessa
Nokian uusi N900-huippulaite on tullut tänään laajemmin saataville Suomessa. Aiemmin N900:n toimitukset ja myynnin ovat aloittaneet vain Nokian omat myyntikanavat, mutta tänään N900:n saatavuus laajenee kattamaan myös muut jälleenmyyjät, mukaan lukien operaattorit.

Nokia sovelsi siis myös N900:n kanssa N97:n markkinoilletulosta alkanutta, aiempaa tarkempaa markkinoilletuonnin politiikkaa. Kolmansien osapuolten jälleenmyyjillä ei ollut lupaa aloittaa N900:n myyntiä aiemmin kuin tänään perjantaina 4. joulukuuta, vaikka laitteet suurimmalle osalle saapuivat jo ainakin alkuviikosta. Hajanaisten tietojen mukaan osa jälleenmyyjistä on kuitenkin livennyt Nokian ohjeistuksesta, ja myynyt N900:aa jo eilen.
Nokia N900 on ensimmäinen myös puhelinominaisuuksilla varustettu Maemo-käyttöjärjestelmän laite. Samalla laite on myös ensimmäinen Maemo 5 -käyttöjärjestelmän laite. Uuden käyttöjärjestelmänsä myötä N900 edustaa merkittävää hyppäystä eteenpäin Nokian älypuhelinten osalta - tosin Nokia ei luokittele N900:aa älypuhelimeksi, vaan mobiilitietokoneeksi ("mobile computer").

Olemme kertoneet N900:sta muutamien viime kuukausien aikana artikkeleissamme erittäin kattavasti - juttujamme voi tutkailla "n900"-haulla uutisarkistostamme. N900 on jo käväissyt myös testattavanemme - ja käyttökokemuksiin perustuen olemme julkaisseet siitä seuraavat artikkelit:
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken
Näin helposti onnistuu "mesen" integrointi Nokian N900:aan
Ensimmäinen Maemo-puhelin Nokia N900 vs. ensimmäinen S60-puhelin Nokia 7650
Tässä tulevat vastaukset Nokia N900 -kysymyksiinne!
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Kommentti: Nokia N900 + Maemo = mobiilitietokone

N900 on ainakin ennakkotilauksien osalta ollut erittäin suosittu Suomessa - esimerkiksi Saunalahden edustaja on kertonut heillä olleen N900-ennakkotilauksia nelinumeroinen määrä. Kokonaisuudessaan N900-ennakkotilausten määrä Suomessa liikkuu siis vähintäänkin useissa tuhansissa, kenties jossain 5 000 - 10 000 laitteen välillä. Monet ennakkotilaajat saavat puhelimensa jo tänään tai viimeistään maanantaina, mutta osa joutuu odottamaan vielä pidemmälle ensi viikkoon.

Alun perin N900:n piti saapua markkinoille jo lokakuun loppuun mennessä valituilla markkinoilla. Alkuperäisestä aikataulustaan N900 on nyt, tai Nokian omien kanavien osalta oli, siis noin kuukauden myöhässä. Nyt pitkä odotus on kuitenkin loppunut - N900 on saapunut.

Nyt N900-ihmisten odottava kiinnostus siirtyy ensimmäiseen merkittävään ohjelmistopäivitykseen, jonka on aiemmin luvattu saapuvan vielä tämän vuoden puolella. On mielenkiintoista nähdä, pysyykö Nokia paremmin aikataulussa tämän osalta. Päivityksen pitäisi tuoda mukanaan muun muassa pystytila Web-selaimeen sekä Ovi Store -kauppa.

Kommentit (13)

OJ_Ghost
OJ_Ghost

1

Jos Saunalahdella on ollu tuhansia tilauksia, niin voisi kuvitella, että Nokialla ja esim. Verkkokaupalla, jotka aloittivat ensimmäisinä ennakkotilaukset, olisi ehkä enemmänkin... Sit vielä muut ennakkotilauksia ottaneet (Sonera, Gigantti, pienemmät nettikaupat....)
Kuvittelisin siis tuon 10 000 ennakkotilauksen täyttyvän helposti... :) Ite ainakin oman ruudun täytin. =)

Vastaa
DraReb
DraReb

3

kyllä noita näyttää verkkokaupassa menevän kaupaksi joka toinen minuutti.

1 kpl, perjantai 04.12.2009 16:36
1 kpl, perjantai 04.12.2009 16:34
1 kpl, perjantai 04.12.2009 16:33
1 kpl, perjantai 04.12.2009 16:30
1 kpl, perjantai 04.12.2009 16:26

Vastaa
juhha84
juhha84

5

muutaman tunnnin oon nyt tätä n900 ja hemmetin hyvä kone on. muutamia selkeitä bugejahan tässä vielä on. joutui uudelleen käynnistämään laitteen kertaalleen kun valikko meni sekaisin, ja kone uudelleenkäynnistyi itsestään kerran. toivottavasti saadaan nämä ongelmat nopeasti ratkaistua.

Vastaa
MoZar
MoZar

6

nytkin tätä sivua selailen n900:sella ja pakko sanoa että mahtava laite, tosin kestää hetken aikaa tottua kaikkiin jippoihin. :P

Eniten tässä harmittaa alt-näppäimen puute.. ssh:lla kun kirjauduin shelliini ja menin irssin screeniin, niin irssi toimi jotenkin takkuillen ja tökerösti. :( sekä altin puute hairitsee, kun sivujen vaihto on muuten niin hidasta

Vastaa
nooti (vahvistamaton)

8

tossahan se on ollu wlanissa kiinni klo 12 lähtien ja kaikki ohjelmat asennettu ja käyty läpi ja näyttää 5/6 jälellä akusta, eli sanoisin että hyvä.

Vastaa
stuge (vahvistamaton)

12

nokia n 900 hallooo ............! mms ei toimi ei o astetuksia . ostin puhelin. ei voi lähetä mms viestiä

Vastaa
Zeddeh
Zeddeh

13

stuge, tota noin.. oiskohan kannattanut tutustua puhelimeen ennen ostoa? =) Itse en ole kuin kerran käyttäny mms viestittelyä silloin kun n70 puhelimeni sain, eli jokusen 4~5 vuotta sitten..

Hanki itsellesi halpa 9,90€/kk maksava dataliittymä (3,6Mbps) niin voit lähettää kuvia vaikka huru myky dataliittymän avulla, ei tarvi jokaisesta kuvasta maksaa erikseen =)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja