Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Applen iPhone hallitsee Japanin älypuhelinmarkkinaa

17
Markus Lehtiniitty

Applen iPhone hallitsee Japanin älypuhelinmarkkinaa
Applen iPhone-puhelin hallitsee Japanin älypuhelinmarkkinoita, mutta älypuhelinmarkkina on melko pieni koko markkinaan nähden. Useimpia monin tavoin kehittyneitä japanilaisia puhelimia ei nimittäin lueta älypuhelimiin kuuluviksi.

Japanilaisen markkinatutkimusyritys Impress R&D:n tutkimuksen mukaan Applen iPhonet hallitsevat jopa 46,1 prosentin osuutta Japanin älypuhelinmarkkinoista. Luku mittaa iPhone-käyttäjien osuutta kaikista älypuhelinkäyttäjistä. iPhone 3G:n osuus luvusta on 24,6 prosenttia ja iPhone 3GS:n loput 21,5 prosenttia. iPhoneja on Japanissa kolmisen miljoonaa, mikä on vaikuttavat noin 10 prosenttia sen koko maailmanlaajuisesta käyttäjämäärästä.
iPhonen Japanin markkinoilla menestymistä voidaan pitää erittäin merkittävänä, sillä maan mobiilimarkkinoita hallitsevat ennen kaikkea täkäläiset toimijat, ja myös operaattorien valta markkinoilla on erittäin merkittävä. Esimerkiksi Nokia ei ole Japanissa viime aikoina menestynyt, ja se vetäytyikin täysin pois maan markkinoilta viime vuoden aikana.

Myös Etelä-Koreassa ainakin iPhonen alkumenestys on ollut vahvaa. Korean markkina muistuttaa hieman Japanin markkinoita rakenteeltaan. Sen sijaan Kiinassa iPhonen virallinen myynti on ollut heikomman puoleista, mutta tähän suuri osasyy ovat kukoistavat epäviralliset harmaat markkinat.

iPhonea kauppaa Japanissa SoftBank Mobile -operaattori, joka panostaa iPhonen markkinointiin voimallisesti useiden eri kanavien kautta, mikä voidaan nähdä osasyynä iPhonen vahvaan menestykseen Japanissa.

Applen nappaama 46,1 prosentin osuus älypuhelinten osalta ei kuitenkaan kerro koko totuutta Applen asemasta Japanissa, vaikka menestys vahvalta vaikuttaakin. Alta löytyy IDC-tutkimusyhtiön kaavio vuoden 2009 toisen neljänneksen markkinaosuuksista Japanin markkinoilla - Apple löytyy joukon Muut (Others) alta.

Kommentit (17)

mikko (vahvistamaton)

4

sori mutta toi tutkimus on puuta heinää alusta loppuun. sekä älypuhelimen määritelmä on jotain ihan muuta kuin mitä yleisesti käytetään ja iphonen myyntimäärä on moninkertainen siihen mitä muilla metodeilla saadaan.

ks. vaikkapa macrumorsin keskustelusta millaisiin lukuihin apple-fanit pääsevät jos yrittävät olla edes lievästi objektiivisia.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

5

Enpä tiedä tuosta Japanin tilanteesta muuta kun, että Shanghaissa käyvillä turisteilla on paljon iPhoneja, en tiedä edes toimivatko ne täkäläisessä verkossa muuta kuin WiFi'n kautta.

Puhuin just tiistaina paikallisen iPhone sovelluskehittäjän kans, hän totesi iPhone/iPod Touch laitteita olevan Kiinassa yli 4 miljoonaa. Tuo on hyvä juttu meille, koska tuomme ens vuona ehkä jopa yli 300 eri sovellusta Kiinan markkinoille.

Ajattelin vielä vuos sitten ettei iPhone ole mikään köyien ja alikehittyneitten maitten puhelin, mutta kyllä niitä Kiinassa on huomattavan paljon. Ko kehittäjä mainitsi myös kuinka tuolla iPhonen markkinaosuudella voi suoraan mitata maan edistyksellisyyttä. Tuohan voi jossain määrin pitää paikkansa, mutta epäilenpä kielimuurin sekoittavan asioita, jos kaikki puhuisivat enkkua niin ehkä sitten.

Vastaa
mikko (vahvistamaton)

6

jos kaikkien maiden väitetyt iphone luvut lasketaan yhteen niin iphoneja on myyty jo vähintään puoli miljardia :)

edes jossain määrin luotettavien ja vahvistettavissa olevien tilastojen mukaan (eikä siis pelkkien huhupuheiden) kiinassa on max 800 000 iphone + touch:ia.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

7

No 1g iPod Touch mallia oli Kiinassa 480000+ viime keväänä ja sen jälkeen on tullut 2g ja 3g vuosina 2008 ja 2009. Tuosta voip varmaan päätellä jotain. Noita lukuja kuulee kaikenlaisia, mutta kiinalaiset ovat aika hyviä laskemaan, koska he tietävät paljonko komponentteja menee ja lisälaitteita ostetaan yms. Mielenkiintoista oli kuulla myös, että iPhone/iPod Touch valmistusmäärä ois jo sivuuttanut 80 miljoonaa ja jotkut muut valmistajat potevat komponentti pulaa. Tuon voi varmaan lukea jostain Taiwanin digitimesista.

Vastaa
mikko (vahvistamaton)

8

jos touchia oli viime keväänä vajaat puoli miljoonaa niin noi luvuthan synkkaa aika hyvin. iphonea + touchia vajaat 800 000 viime kuussa.

Vastaa
Asentaja (vahvistamaton)

9

Taas herää kysymys: Mikä on virallinen älypuhelimen määritelmä?
Montako iPhonea on kaikkiaan maailmalle myyty, jos kaikki mallit lasketaan, vai kertooko Apple lukemia?

Vastaa
ZZboy
ZZboy

10

Muuten tuommoinen puoli miljoonaa iPod Touchia tuntuu suurelta vaikka tuleekin semmoisesta lähteestä johon pitäis pystyä luottamaan, koska he ovat suuri asiakas. Muistelen et juttu meni jotenkin näin: kaupunkeja 70 joissa myymälöitä yht. 3500 jokainenen on myynyt pari Touchia viikossa. Siihen on lisäksi muut 600 kaupunkia joissa on myös myymälöitä, kuten tavarataloja, iPodejahan voi ostaa mistä tahansa liikkeestä. Sitten on myös varmaan paljon lahjoina lähetettyjä. Mut yes, paljon niitä on.

Vastaa
user (vahvistamaton)

11

>@4
>sori mutta toi tutkimus on puuta heinää alusta loppuun.

Kerro lisää?

Juttu on sitä osittain, jutussa ei suoraan selviä edes mainitun (älypuhelin) markkinan kokoa , eikä kokonais markkinan kokoa.

> sekä älypuhelimen määritelmä on jotain ihan muuta kuin mitä
> yleisesti käytetään

Miten niin? Älypuhelimiksia yleisesti lasketaan myös iPhone ja Android puhelimet.

Japanissa älypuhelimia ei myydä paljoa, jopa osa Symbian tarjonnasta on sulejttuja verisiota joita ei välttämättä lasketa älypuhelimiksi.

Markkinat täysin sisäänpäinkääntyneiden operaattorien halitsemia, ja laitteet myydään yleensä operaattorien omalla nimellä, suunnittelu vastuukin voi olla vahvasti operaattorilla.

SoftBank (ent vodafone jne) käyttää sentäs eurooppalaista UMTSverkkoa, joten siellä vähän laajempaa laitevalikoimaa, ja tuolla älypuhleinlistalla suurinosa laitteista olikin sen valikoimaa tai jopa valmistajien omia nimiä. HTC, Applen lisäksi niitä harvoja .

Vastaa
jepa (vahvistamaton)

12

@8
Tuo älypuhelimen määritelmä kiinnostaa minuakin. Mikä seikka tekee esim. iPhonesta älykkäämmän kuin joku S40 puhelin. Mitä iPhone osaa mitä esim Nokia 6260 ei osaisi?

6260:ssa ei ole kompassia. Tekeekö se siitä ei älypuhelimen? 6260:ssä ei ole myöskään kosketusnäyttöä. Tekeekö se siitä ei älypuhelimen? Olen varma, että iPhone osaa jotain muutakin, mitä 6260 ei osaa, mutta en nyt heti keksi. Pakkohan sen on. iPhone on sentään älypuhelin.

Vastaa
user (vahvistamaton)

13

> Tuo älypuhelimen määritelmä kiinnostaa minuakin. Mikä seikka tekee
> esim. iPhonesta älykkäämmän kuin joku S40 puhelin.

Series 40 puhelimet eivät ole älypuhelimia, Seris 40 koneisiin ei voi käyttäjä asentaa natiiveja sovelluksia, vaan ainoastaan asentaa J2ME softia joita ajetaan sitten java virtuaalikoneella.

Vaikka iPhone ei tue sovellusten moniajoa, mikä tarkoittaa ettei voi myöskään luoda sovelluksia joilla voitaisiin toteuttaa syvempiä uusiomainaisuuksia. Se lasketaan silti älypuhelimiksi, laitteessa varsin kiistatta muistuttaa älypuhelinta, ja siihen voi rajoituksin asentaa natiiveja kolmannenosapuolen sovelluksia. pitää muistaa että murretut iPhonen ovat älypuhelimia kiistatta.

Iphone on rajaa laventanut, ja kohta varmaan tulee samalle reviirille muitakin laitteita.

> 6260:ssa ei ole kompassia. Tekeekö se siitä ei älypuhelimen?
> 6260:ssä ei ole myöskään kosketusnäyttöä. Tekeekö se siitä ei
> älypuhelimen?

Kompassilla, GPSllä, kosketusnäytöllä, Wlanilla, jne. ei ole mitään tekemistä sen kanssa mikä on älypuhelin ja mikä ei.

Jos puhutaan vanhasta Nokia 6260sta (Symbian), niin kyseessä on aito täysverinen älypuhelin, siihen voi asentaa natiiveja sovelluksia, tukee sovellusten moniajo, jne.

Jos puhutaan Nokia 6260 slide, Series 40 puhelimesta, niin kyse perusluuri, johon käyttäjä ei voi asentaa natiiveja kolmannen osapuolen softia. (vain niitä java sovelluksia)

Vastaa
ZZboy
ZZboy

14

Meidän leirissä iPhone ei ole älypuhelin vaan pienellä näytöllä varustettu tietokone jossa on kännykästä tuttuja ominaisuuksia. Tuo siksi et meille ei ole yhtään väliä jos siinä on puhelin mukana tai ei. Joillekkin se on infopod, toisille iGame tai iLearn riippuen mihin he sitä eniten käyttävät. Tunnen muutamia opiskelijoita ja on aika hämmästyttävää mitä niistä iPhoneista löytyy, iTunes Universitystä ladattuja luentoja, oppikirjoja, flash card juttuja, kaikenlaisia referenssi sovelluksia jne.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

15

@9

> Montako iPhonea on kaikkiaan maailmalle myyty, jos kaikki mallit lasketaan, vai kertooko Apple lukemia?

Noin kolme kuukautta sitten iPhoneja oli myyty noin 33 miljoonaa. Eli prosentuaalisesti kaikista puhelimista ei mitään, prosentuaalisesti kaikista älypuhelimista koko elinaikansa aikana vajaat 10%, viimeisellä neljänneksellä jo 15%. Rahallisesti myynti on jo samaa tasoa Nokian älypuhelinmyynnin kanssa, koska iPhonen keskihinta on paljon suurempi kuin Nokian älypuhelimien.

Softakaupan ja kehittäjien näkökulmasta pitää lukuihin ottaa huomioon myös iPod Touch, joita on myyty suunnilleen yhtä paljon kuin iPhoneja.

Kuluvalla neljänneksellä arvioidaan myytävän noin 10 miljoonaa iPhonea, iPod Touchin myyntiarvioita en ole kuullut, mutta oletettavasti enemmän kuin iPhoneja.

Vastaa
mikko (vahvistamaton)

16

> Japanissa älypuhelimia ei myydä paljoa, jopa osa Symbian
> tarjonnasta on sulejttuja verisiota joita ei välttämättä lasketa
> älypuhelimiksi.

52% japanissa myytävistä puhelimista lasketaan älypuhelimiksi (lähde: morgan stanley).

Vastaa
user (vahvistamaton)

17

> 52% japanissa myytävistä puhelimista lasketaan älypuhelimiksi

Koska ? Jos talvella ei ole jotain suurta muutosta tapahtunut, niin en heittämällä usko. eikä usko uutinenkaan. Olisko kyse enemmänkin varsin laveasta laskentatavasta.

Tuolla kaavalla uutisen prosentit menisi tietenkin täysin uusiksi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja