Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

RIM ei vain yritystoimittaja: yli 80 % BlackBerryistä myytiin yksityisasiakkaille

1
Markus Lehtiniitty

RIM ei vain yritystoimittaja: yli 80 % BlackBerryistä myytiin yksityisasiakkaille
Maailman toiseksi suurin älypuhelinvalmistaja, kanadalainen RIM, julkisti tilikautensa syys-marraskuun neljänneksen tuloksen torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa, ja kerroimmekin tuloksen pääkohdista jo eilen.

RIM teki menneellä neljänneksellä erittäin vahvan tuloksen, ja ylitti kaikkien mittareiden osalta analyytikoiden konsensusennustukset. Yhtä merkittävää asiaa emme kuitenkaan vielä eilen raportoineet: menneellä neljänneksellä yli 80 prosenttia BlackBerry-palvelun uusista tilaajista oli yksityisasiakkaita.
Alun perin yritysmaailmasta menestyksensä aloittaneelle RIM:ille viime vuosien aikana tapahtunut muutos on ollut merkittävä. Suurin osa RIM:in viime vuosien kasvusta on syntynyt laajentumisesta enemmän ja enemmän yrityspuolelta palvelemaan yksityisasiakkaiden tarpeita. Kaikesta päätelleen RIM on onnistunut tässä strategiassaan erittäin erinomaisesti.

Noin 20 prosentin osuutta maailmanlaajuisista älypuhelinmarkkinoista hallitsevaa RIM:iä on Suomesta käsin vaikea nähdä oikeassa merkityksessään - BlackBerryjähän ei käytännössä Suomen markkinoilta löydy. Toki BlackBerryjä lähinnä yrityskäytössä myös Suomessa liikkuu, mutta laajamittaisesti niitä ei olla täällä ainakaan toistaiseksi nähty, lähinnä Nokian erittäin vahvan kotimarkkina-aseman myötä. Suomen läsnäolon puutteesta syntyy helposti näköharha RIM:iä arvioitaessa.

Jatkossa RIM:in asemalle on nähty olevan olemassa merkittäviä uhkaajia. Ehkäpä merkittävimpänä uhkana voidaan nähdä Googlen Android-käyttöjärjestelmään perustuvien puhelinten vyöry. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten RIM tulee menestymään kehittyvillä markkinoilla Aasiassa ja Afrikassa. Viime aikoina on kerrottu muun muassa RIM:in sopimuksista kiinalaisten China Mobilen ja China Telecomin kanssa. Tästä huolimatta kehittyvät markkinat saattavat muodostua RIM:in kompastuskiveksi markkinaosuuden kannalta, mutta kehittyneillä markkinoilla RIM tullee olemaan vahva jatkossakin.

Kommentit (1)

Ralle (vahvistamaton)

1

Kumma kun tuollainen iphonen tapainen suljettu puhelin menee näinkin hyvin kaupaksi yksityisille. Ohjelmistovalikoima ei ole kovin suuri jos verrataan iphoneen tai Androidiin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja